Hyvästi koulu, tervetuloa kostea opiskelijaelämä

kostea opiskelijaelama

iStockphoto

Enemmistö uusista yliopisto-opiskelijoista on sitä mieltä, että opiskelijaelämässä käytetään liikaa alkoholia, käy ilmi elämänhallintataitoja ja henkistä hyvinvointia edistävän Nyytin ry:n syksyllä 2011 tekemästä kyselystä. Opiskelijaelämään liittyvä kulttuuri myös kannustaa juomiseen, ja alkoholinkäyttöön liittyy sosiaalisia paineita.

39 prosenttia vastaajista koki, että myös opiskelijatapahtumissa käytetään liikaa alkoholia. Joka toinen kyselyyn vastanneista toivoi lisää alkoholittomia opiskelijatapahtumia.

– Toiveet päihteettömistä opiskelijatapahtumista ovat meille hyvin tuttuja, Nyytin toiminnanjohtaja Helena Partinen kertoo.

– Alkoholin käyttö opiskelijaelämässä ja opiskelijatapahtumissa nousee kerta toisensa jälkeen esiin Nyytin nettiryhmissä.

Kuusi vuotta sitten Nyyti käynnisti päihteettömän hengailuiltatoiminnan.

Opiskelijoiden mielestä runsas alkoholinkäyttö rajoittaa toisiin tutustumista ja erottaa alkoholia käyttävät opiskelijat niistä, jotka ovat raittiita tai kohtuukäyttäjiä. Alkoholittomuus leimaa opiskelijan erilaiseksi kuin muut.

– Miesopiskelijoista joka kuudes ja naisista joka kahdeksas katsoo, että sosiaalisen paineen vuoksi joutuu juomaan eemmän kuin oikeastaan itse haluaisi. Lähes puolet opiskelijoista kokee alkoholittoman valinnan herättävän huomiota, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön yhteisöterveyden ylilääkäri Kristina Kunttu kirjoittaa Nyytin verkkosivujen blogissa.

Tutortoiminta ja opiskelijajärjestöt ovat avainasemassa, kun alkoholipainotteiseen opiskelijakulttuuriin etsitään muutosta.

Lähes joka neljäs suomalainen on kokenut vanhempien liiallista päihteidenkäyttöä jo lapsuudenkodissaan. Toiminnanjohtaja Partinen kannustaa myös miettimään, miltä kostea opiskelijakulttuuri tuntuu silloin.

Kysely toteutettiin Nyytin verkkosivuilla syksyllä 2011. Siihen vastasi 2 889 tiede- ja taidekorkeakoulujen opiskelijaa.

Kommentoi 3
alkoholi, itsenäistyminen, koulu, kysely, murrosikä, perhe ja yhteiskunta, tutkimus

Kommentit

/3

Just

Itse korkeakouluopiskelijana en ymmärrä tällaisia väitteitä ollenkaan. Ei meidän yliopiston bileissä ketään pakoteta juomaan. Itse käytän alkoholia hyvin harvoin ja minulla on silti hauskaa kaikissa opiskelijatapahtumissa. Suurempi ongelma ovat ne alkoholiongelmaiset opiskelijat, jotka peittelevät ongelmaansa opiskelijaelämän varjoon. Väittävät, että on pakko juoda, kun kerran opiskelijatapahtuma tai selittelevät tuota sosiaalista painetta, vaikka olisivat ainoita humalaisia koko seurueessa.

[quote author="Vierailija: Chica" time="28.05.2012 klo 14:10"]

Itse korkeakouluopiskelijana en ymmärrä tällaisia väitteitä ollenkaan. Ei meidän yliopiston bileissä ketään pakoteta juomaan. Itse käytän alkoholia hyvin harvoin ja minulla on silti hauskaa kaikissa opiskelijatapahtumissa. Suurempi ongelma ovat ne alkoholiongelmaiset opiskelijat, jotka peittelevät ongelmaansa opiskelijaelämän varjoon. Väittävät, että on pakko juoda, kun kerran opiskelijatapahtuma tai selittelevät tuota sosiaalista painetta, vaikka olisivat ainoita humalaisia koko seurueessa.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 1
/3

Missä tuollainen yliopisto on?

Oletko joskus kieltäytynyt alkoholitarjoilusta opiskelijabileissä? Siis tilanteessa, jossa joku ehdottaa sinulle alkoholin nauttimista, et sitä tee vaan jätät juomat ottamatta tai valitset alkoholittoman juoman? Oman kokemukseni mukaan siihen täytyy olla jokin syy olemassa. Jos vetää viinaa kuin sieni, ei sitä tarvitse selitellä muille. Jos taas ei juo, on siihen oltava jokin erityinen syy. Ja tuota syytä tivataan kymmeniä kertoja illan aikana kunnes alkaa alkoholi maistumaan ja tivaajat ovat tyytyväisiä. Itseni kokema sosiaalinen paine oli siis valtava. Kolmet opiskelijabileet opintojen alussa riittivät minulle: sen jälkeen en ole koskaan istunut iltaa opiskelutovereiden kanssa. Eipä sillä, että mitään tovereita paljon olisikaan, kun suomalaisiin opiskelijoihin tutustuu vain snapsien ja kaljapullojen ääressä ja ihmisistä vieraantuu, jos ei juo. Samaa on nähtävissä muuallakin kuin yliopistomaailmassa, esim. työpaikkojen pikkujouluissa, mutta yliopistossa tämä alkoholin rakastamisen pakko on aivan älytön.

[quote author="Vierailija: Nepola" time="16.07.2012 klo 11:56"]

1 0
/3

Ei nyt oikein käsitä

En kyllä ainakaan Tampereella opiskelevana ymmärrä näitä väitteitä, onko osa ihmsistä niin ryhmäsieluja, että jos kaverilla on sininen paita, niin pitää itselläkin olla tai ei voi osallistua. Tunnen useita henkilöitä jotka pyörivät aktiivisesti Teekkaritapahtumissa täysin alkoholittomasti, eikä tämä häiritse kuin muutamaa idioottia ja nekin yleensä oppivat ensimmäisen vuoden jälkeen olemaan. Itselläni on usein kyllä syynä autolla paikalle saapuminen, mutta eipä tuota yleensä ole tarvinnut perustella. Enemmän tutoa ihmettelyä aiheuttaa jos ei osallistu paikalla mihinkään vaan istuu vain nurkassa, silloin tullaan ihmettelemään ja yleensä suomalainen yrittää tutustua tarjoamalla esim oluen, miksi tuota pitäisi painostamisena tulkita, hä?

Menkää niihin tapahtumiin ja ottakaa vaikka limua, kyllä sitä on kaupoissa ihan siellä oluiden vieressä saatavilla, saunoessakin vettä tulee hanasta!

[quote author="Vierailija: Nööri" time="06.08.2012 klo 14:09"]

0 0
Tähdellä merkityt ovat pakollisia kenttiä

Miksi kasvukäyrän seuraaminen on tärkeää? Lastenlääkäri vastaa.

Terveys

Jopas olet kasvanut, saa moni lapsi kuulla kasvupyrähdyksen jälkeen. ››

Kouluterveyskysely: Maahanmuuttajanuoret voivat huonommin kuin muut

Koulu

Ensimmäisen polven maahanmuuttajanuoret ovat muita useammin vailla yhtään läheistä ystävää. ››

Äidit tunnustavat: Muiden vanhempien tavoissa ärsyttävät...

Arki 3

Aina ei äitinä mene niin putkeen. Lue nimettömiä tunnustuksia ja kommentoi. ››

Lauta täyteen, kuka eka?

Koti

Hyvä peli viihdyttää aikuista ja lasta. ››

Perhe keittiössä: helpot viipalepikkuleivät

Koti

Herkulliset pikkuleivät syntyvät helposti ja nopeasti. ››