Näin valitset koiran perheeseen
Koira tulee taloon! Mieti näitä ennen ostopäätöstä:
Koira on mainio perheenjäsen, joka antaa enemmän kuin ottaa ja opettaa lapselle vastuuntuntoa, itsekuria ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Koira ilahduttaa ja lohduttaa. Sen korvaan on helppo supattaa ne asiat, joita ei isälle ja äidille halua kertoa.
Hyvä perhekoira on pitkäpinnainen, lempeä ja leikkisä.
Lemmikin hankintaa on hyvä pohjustaa rauhassa lasten kanssa. Esimerkiksi ulkoilutusvastuita kannattaa jakaa. Koiran ulkoilutuksesta ehkä kilpaillaan aluksi, mutta kun pahin koirakuume laskee, ruuhka ulko-ovella saattaa hellittää. Silloin on hyvä, jos asiasta on sovittu jotain jo etukäteen.
Jos perheessä on vielä ihan pieniä lapsia, kannattaa miettiä, kuinka isoksi pentu kasvaa. Lapsi ei välttämättä pysty pitämään isoa ja vahvaa koiraa hallinnassaan ulkona. Teini-ikäisestä on jo enemmän ulkoilutusapua isollekin koiralle.
Koira elää vaistojensa varassa. Kookkaan koiran aggressivinen reaktio esimerkiksi lasten härnäävään tai arvaamattomaan käytökseen voi olla seurauksiltaan arvaamaton. Pikkuruinen chihuahuakaan ei ehkä ole paras valinta kotiin, jossa on ihan pieniä lapsia, sillä hentoluisena se ei kestä reipasotteista käsittelyä.
Viisi hyvää rotua:
- Beagle. Soma energiapakkaus on aina innokas leikkimään, ystävällinen, vahva eikä liian iso.
- Partacollie. Sopii perheeseen, jossa on energisiä teinejä, sillä rotu vaatii paljon ulkoilutusta. Se tarvitsee myös säännöllistä turkinhoitoa. Mutta riehakkaan koiran kanssa voi pitää hauskaa, ja se on kiltti.
- Shih tzu. Tällä koiralla on pieni liikunnantarve ja se viihtyy kaupunkiasunnossa eli se sopii ei-urheilulliseenkin lapsiperheesen, joka ei veny pitkiin lenkkeihin. Turkki vaatii hoitoa, mutta koira on muuten helppo.
- Kultainen noutaja on lempeä, rauhallinen eikä hermostu juuri milloinkaan. Suurikokoisena ja vahvana se tarvitsee paljon tilaa ja liikuntaa sekä tarpeeksi varttuneen ulkoiluttajan.
- Kingcharlesinspanieli. Mutkaton, kärsivällinen, leikkisä ja sopivan pieni koira sopii pientenkin lasten lemmikiksi, ja sille riittää vähäinenkin liikunta.
Lue lisää:
David Alderton: Koirat, löydä itsellesi sopiva rotu. Gummerus 2011.
Meidän Perhe
Kommentit
Toivonkin kovasti että vanhemmat jotka koiraa harkitsevat ovat valmiita hoitamaan niin lapset kuin koirankin, pelkästään lapsen vastuulle ei koiraa voi ottaa. Rotu mikä tahansa koira tarvitsee liikuntaa, koulutuksen ja huomiota.
Suosittelen myös etsimään kunnon kasvattajan joka on valmis antamaan tukea ja neuvoa läpi koiran elämän! Välttäkää pentutehtailijoiden halppis pentuja! :)
Poistakaa kokonaan tuo beagle tästä kirjoituksesta ja lisätkää tilalle amstaffi, staffi ym rotuja.. ranskanbulldog on myös oiva valinta.
Silti oon sitä mieltä, että ihminen joka ei koirien päälle ymmärrä yhtään mitään, ei myöskään pitäisi tällaisia ihmisiin todella vaikuttavia artikkeleita edes kuvitella kirjoittavansa. Ottaisitte edes asioista kunnolla selvää!
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Raskaana olen ja painoa kivat 170kg.
- > Mikä on ebay? Oletteko tilanneet sieltä mitään? Onko turvallinen kauppakumppani?
- > Kaverit hakusessa
- > Miten nykyajan äidit on niin avuttomia ja " rasittuneita" ?
- > jos vauva on mahassa selkäranka äidin selkärankaan päin...millainen synnytys?
- > Vammaistyöntekijät! Onko kuulemani juttu vain legendaa?
- > 3kymppinen nainen vailla seksiseuraa, kiinnostaisiko?



3.09 m/s







