Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää

Maailma on makuja tulvillaan eikä kaikkea tarvitse heti maistaa. Myöhemminkin ehtii.

"Äiti, mä en tykkää tästä!" "Ei kun se on hyvää, maista edes!"

Näitä vuoropuheluja käydään perheissä jatkuvasti. Kun vanhemmat totuttavat lasta ruokien maailmaan, he ohjaavat samalla hänen makutottumuksiaan. Joistakin ruuista on helpompi pitää kuin toisista: makea ja suolainen maku ovat myötäsyntyisesti miellyttäviä.

Mutta mikä määrää lapsen maun: kasvatus, perimä vai kemia? Jo pitkään on tiedetty, että altistus ruuan haju- ja makuaineille alkaa jo ennen syntymää: sekä lapsivedessä että myöhemmin rintamaidossa on äidin syömän ruuan aromeja.

Uusimmat tutkimukset osoittavat, että perimä merkitsee enemmän kuin on luultu. Esimerkiksi mieltymys makeaan on osin periytyvää eli jotkut todella pitävät herkuista enemmän kuin toiset.

Sama koskee mieltymystä happamaan ja mausteiden polttoon, ja mieltymys happamaan periytyy suurin piirtein yhtä vahvasti kuin persoonallisuuspiirteet. Toiset taas karsastavat hapanta.

Ruuasta opitaan pitämään

Perimästä huolimatta lapselle jää paljon opittavaa. Kun listataan ruokien ja juomien yleisiä ominaisuuksia, joihin lapsen odotetaan sopeutuvan, listalla on paljon sellaista, mikä ei luonnostaan tunnu hyvältä.

Tällaisia ovat happamat, karvaat, polttavat ja voimakkaan tuoksuiset ruuat ja juomat. Vaikka joukossa on terveellisiäkin ruokia, kuten ruisleipä, niiden kaihtaminen on täysin luonnollista. Elimistön varoitusjärjestelmä varoittaa, että näin erikoisilta maistuvien ja tuoksuvien ruokien syömistä ei pidä jatkaa.

Onneksi oppiminen on ihmiselle luontaista, ja tämä kyky selittää, miksi aikuinen on ehtinyt oppia pitämään sellaisistakin lasten mielestä aidosti kummallisen makuisista asioista kuin viini, kahvi, tee ja vaikkapa homejuustot ja sipuli.

Älä tuputa tai pakota!

Mutta oppiminen vie aikaa. Saattaa ehkä kuulostaa ristiriitaiselta, että lapsesta kasvaa todennäköisemmin innokas maistelija, kun ruokaa ei ylenpalttisesti tuputeta. Selitys liittyy siihen, onko syömistilanne miellyttävä vai ei. Ruuan maku ei ole ainoa ratkaiseva tekijä.

Professori Hely Tuorila Helsingin yliopistosta korostaa, että lasta ei pidä pakottaa ja patistaa maistamaan. Jos ruokaa on täytynyt maistaa vasten tahtoaan, se ei maistu yhtä hyvältä kuin ruoka, johon saa tutustua omin ehdoin, ja koko tilanne leimautuu kielteisesti.

Pelko uusia asioita kohtaan on oma luonteenpiirteensä, joka liittyy temperamenttiin. Jotkut lapset siis ovat maistelijoinakin rohkeampia kuin toiset. Tätä piirrettä tulisi kunnioittaa.

Sitä paitsi monet lapset tyytyvät yksinkertaiseen ruokaan. Lukuisat muut asiat ovat mielenkiintoisempia: leikki, ulkoilu, pelaaminen, elokuvat, kaverit... Niissäkin on opittavaa, kun kaikki on uutta.

- Maailma on makuja tulvillaan. Ei kaikkea tarvitse heti maistaa. Myöhemminkin ehtii, Hely Tuorila muistuttaa.

- Kun kotona on tarjottu jonkin verran vaihtelua ja ennen muuta ystävällinen ilmapiiri, lapsi todennäköisesti oppii pitämään monenlaisista ruuista.

Helsingin yliopistossa tehty tutkimus osoitti, että kouluikäisten lasten kiinnostus erilaisiin ja uusiin ruokiin lisääntyi, kun lasten annettiin kokeilla, vertailla, tunnustella, maistaa ja haistaa. Jokainen voi kotonaan pitää ”makukoulua”, sillä pohjimmiltaan kyse on vain asenteesta syömiseen ja ruokaan.

Aikuisen on kuin portinvartija, jonka tehtävä on vaalia lapsen oppimiskykyä. Utelias, iloinen ja ennakkoluuloton asenne pöydän antimiin on parhaita lahjoja, mitä lapsi voi kotoaan saada. Silloin se maistelu houkuttaa myöhemmälläkin iällä.

Meidän Perhe