Isä hylkäsi lapsen

Kysymys:

Nyt 3-vuotiaan poikani isä katosi elämästämme varoittamatta ja selittämättä vuosi sitten. Meillä oli vuoden ajan ollut suht toimiva yhteishuoltajuus. Nyt mies elää vapaata ja lapsetonta elämää naisystävänsä kanssa.
Miehellä oli alkoholiongelma, mutta hän on menestynyt työelämässä. Lapsen tapaamiset sujuivat hyvin, kunnes loppuaikoina hän ei aina tullutkaan tai ilmaantui paikalle tuiskeessa. Kerran hän oli umpihumalassa  palauttaessaan pojan. Puimme tapahtunutta sopuisasti perheasiainsovittelussa, mutta pian mies poistui poikansa elämästä.

Oma haasteensa on ollut siinä, miten lapsen surua käsittelee ja miten kaiken hänelle selittää. Luulen onnistuneeni olosuhteisiin nähden kohtuullisesti, mutta itse en saa asialta rauhaa. Mikä voi saada miehen toimimaan näin? Jokin tunnevamma kai siellä on takana, onhan mies itsekin tullut alkoholisti-isänsä ja tämän suvun hylkäämäksi alle kouluikäisenä. Luulisi, ettei hän haluaisi lapselleen samaa. Mitä voin tehdä, ettei pojastanikin tulisi lastensa hylkääjää?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Poikasi isä on kaikesta päätellen hylännyt lapsensa. Niin on voinut tapahtua, koska hänellä on ”muita kiireitä” tai siksi, että lapsen tapaaminen herättää hänessä syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita, joiden kanssa hän ei tule toimeen. Oman isän hylkäämäksi tulemisella on varmasti yhteys hänen käyttäytymiseensä.

Kokemuksilla on oma merkityksensä, mutta onneksi niiden haitallisia vaikutuksia voidaan ehkäistä psyykkisellä työskentelyllä. On kuin poikasi isän sisällä olisi käsittelemätön traumojen ja menetysten vyyhti, joka estää häntä korjaamasta menneisyydessä tapahtuneita vaurioita.

Poikasi on erilaisessa tilanteessa: hänellä on äiti, jonka kanssa hän voi jutella, surra, itkeä ja raivota ja käydä läpi menetystään. Tärkeään asemaan voi tulla mukava isoisä tai eno, joka välittää pojalle miehistä lämpöä ja luottamusta siihen, että kaikki miehet eivät hylkää.

Meidän Perhe 3/2011