Tytär potee eroahdistusta

Kysymys:

Tyttäremme, 4, alkoi kutsua meitä vanhempia etunimillä vähän kuopuksen syntymän jälkeen, 2,5-vuotiaana. Tuohon ajankohtaan ajoittui myös iso riita vanhempien välillä. Aluksi hän käytti myös äitiä ja isää, mutta nyt enää silloin, kun hän leikkii taaperoa tai vauvaa.

Tytär on vuoden päivät toistanut äidille lausetta ”mä haluan olla sun kanssa”, vaikka hän samalla olisi yhdessä äidin kanssa. Öisin tyttö narskuttelee hampaitaan. Päiväkerhon hän lopetti kuukauden jälkeen, koska ei uskaltanut mennä enää ilman äitiä. Tulisiko meidän olla huolestuneita ja hakea ammatillista apua?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Joskus tuntuu, että kaksivuotiaan ihmislapsen niskaan sälytetään kohtuuttoman monta ja vaativaa kehitystehtävää. Hän opettelee siistiksi ja taistelee sotkemisimpulssejaan vastaan. Hän huomaa, että on olemassa kaksi sukupuolta, ja hän voi kuulua vain toiseen niistä. Hän irrottautuu ensisijaisesta kiintymyskohteestaan, joka tavallisesti on äiti. Isästä tulee entistä merkittävämpi hahmo. Keskushermosto kehittyy vinhasti ja joskus hiukan epätahtisesti. Siksi esimerkiksi erilaiset unen häiriöt ovat aika tavallisia.

Teidän kullannuppunne koki lisäksi vanhempiensa vakavan riidan ja sisaruksen syntymän. Kaikki tämä yhdessä on saanut hänet varuilleen ja pelkäämään äidistä eroon joutumista. Eroahdistus kasvaa sietämättömäksi, kun hänen pitäisi jäädä yksin päiväkerhoon.

Tyttö hokee haluavansa olla äidin kanssa, koska pelkää tulevansa syrjäytetyksi. Hän saattaa kuvitella, että vanhempien riita voisi johtaa johonkin tuhoisaan lopputulokseen. Monet pikku-lapset myös pelkäävät, että heistä halutaan eroon pikkusisaruksen synnyttyä. Äidin ja isän kutsuminen etunimillä voi olla merkki tarpeesta jotenkin etäännyttää vanhempia, ja ehkä mukana on verhottua aggressiotakin.

Aloittaisin juttelemalla tyttären kanssa hyvin pehmeästi ja kautta rantain ja mielellään niin, että te molemmat vanhemmat olette paikalla. Kysyisin, muistaako hän riitanne, ja vaikka hän vastaisi kieltävästi, esittäisin ääneen olettamuksen, että hän pelästyi silloin aika tavalla. Puhuisin sisaruksen syntymästä ja lopulta siitä, että tytär näyttää pelkäävän, että äiti jättää hänet. Lopuksi häntä on lohdutettava ja vakuutettava, että häntä ei varmasti hylätä.

Keskusteluja on käytävä pienissä erissä usean viikon aikana, ilman pakkosyöttöä. Otollisia tilanteita voi syntyä iltapalapöydässä tai kun iltasatu on luettu. Jos tyttärenne ahdistuu näiden keskustelujen jälkeenkin joutuessaan äidistä eroon, kannattaa harkita ammattiavun hankkimista.

Meidän Perhe 3/2011