Lapseni näki pornoa
Kysymys:
Juuri kuusi vuotta täyttänyt tyttäreni leikki usein pihalla tokaluokkalaisen naapurintytön kanssa. Leikit sujuivat aina mukavasti, enkä epäröinyt päästää tytärtäni tytön kotiin leikkimään, vaikka nyt kaduttaakin. Illalla huomasin, miten tyttärelläni oli vaikea olla, vaikka sanoja ei löytynytkään. Keskustellessamme selvisi, että naapurin tyttö oli laittanut pyörimään isänsä pornovideon.
Sisimmässäni raivosin ja itkin, mutta yritin selvittää lapselleni, mistä hänen näkemässään videossa oli kysymys.
Tapahtumasta on jo aikaa, ja asia on selvitetty naapurin kanssa. Asia nousee kuitenkin mieleeni usein, ja mietin, mitä jälkiä tyttärelleni on voinut jäädä.
Kun halailemme ja pussailemme mieheni kanssa, tyttäreni saattaa jäädä vakavana tuijottamaan meitä. Usein hän pyytää myös päästä syliin väliimme. Hän ei ole koskaan puhunut asiasta tapauksen jälkeen, emmekä mekään ole ottaneet asiaa puheeksi.
Pitäisikö asiasta puhua nyt, kun aikaa on kulunut, vai hämmentääkö se lasta entisestään? Kuinka kertoa kauniisti rakastelusta ja ”lasten tekemisestä” lapselle, joka on jo nähnyt jotain aivan muuta?
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:
Sinua harmittaa, kun päästit pikkutyttösi leikkimään naapurin tokaluokkalaisen tytön kotiin, jossa katseltiin yllättäen pornofilmiä. Et olisi voinut mitenkään tietää – ei kenenkään vanhemman päähän pälkähdä, että porno voisi kuulua sen ikäisten lasten maailmaan.
Kysymys seksistä, pornosta ja hyvin nuorista lapsista on tullut viime aikoina usein esille muun muassa vanhempainilloissa. Yhä nuorempia lapsia vedetään aikuisten seksuaalisuuteen muodin ja viihteen keinoin. Monien viihdemaailman supertähtien esitykset ovat suorastaan roiseja, eivätkä vanhemmat osaa tai halua estää lapsia katsomasta niitä.
Yhdysvalloissa tuotetaan uusi pornofilmi joka 39:s minuutti, ja liikevaihto on tähtitieteellinen. Netistä löytyy ilmaista pornoa 24/7, ja sangen nuoret lapset osaavat etsiä sitä.
Eräs alakoulun opettaja kysäisi minulta, tiedänkö, että nettiin voi mennä incognito, siis niin, että sivuhistoriaan ei jää mitään jälkiä. Enpä tiennyt sitäkään. Valveutuneet vanhemmat osaavat katsoa sivuhistoriasta, missä lapset ovat vierailleet, mutta sivuhistorian seuraaminenkaan ei siis takaa mitään.
Olen kuullut kertomuksia lapsista, joiden käyttäytyminen on muuttunut levottomaksi ja seksuaalissävytteiseksi siksi, että he ovat katsoneet pornoa.
Kolmasluokkalaiset pojat lataavat pornografisia pelejä älypuhelimiinsa ja vierailevat netissä kielletyillä sivustoilla. Muutamasta alakoulusta on kerrottu, että lapset ovat yrittäneet toteuttaa näkemäänsä käytännössä, joskus pojat keskenään, joskus tytöt ja pojat yhdessä.
Tulin pitäneeksi pienen saarnan, koska asia on mielestäni vakava. Nuoretkaan vanhemmat eivät altistuneet omassa lapsuudessaan pornografialle, joten uhka tuntuu epätodelliselta tai ainakin liioitellulta omia lapsia ajatellen. Se ei ole sitä. Lasten kanssa täytyy puhua netin vaaroista ja sen oikeasta käytöstä. Esto-ohjelmia olisi syytä käyttää paljon useammin kuin nyt tehdään, eikä kone saisi olla lapsen omassa huoneessa vaan kodin yleisessä tilassa.
Palaan nyt kuusivuotiaan tytön äidin kysymykseen. Rankan pornon katsominen on lapselle traumaattista, koska voimakkaat, samalla kertaa kiihottavat ja ahdistavat kuvat syöpyvät mieleen. Lapselle on hyvä sanoa, että se, mitä filmissä näkyi, ei ole todellista vaan näyteltyä, ihan kuin ampuminen elokuvissa. Oikea rakkaus ja rakasteleminen on ihan erilaista, hellää ja kaunista.
Kuusivuotias tyttö on ikään kuuluvalla tavalla mustasukkainen vanhempien suhteesta ja hilautuu syliin estääkseen tilanteen kehittymisen pitemmälle. Se ei liity pornofilmin näkemiseen.
Jos lapsi käyttäytyy muuten normaalisti, ei ole ahdistunut eikä yliseksuaalinen, asiaan tuskin tarvitsee palata, ellei lapsi itse ota sitä puheeksi.
Meidän Perhe 7/11
Kommentit
Lapsi ei katso pornoa sellaisena kuin aikuiset ja kieltäytyvät joko katsomasta sitä tai eivät ymmärrä tapahtumaa.
Mitä Sinkkonen ja vanhemmat ovat opettaneet - yleensä eivät yhtikäs mitään ennen 14 v., jäävät sitten muiden nuorten kerrottavaksi, kun seksi itseä alkaa kiinnostaa.
Aloittakaa se sexivalistus jo kymmenvuotiaille, niin ei tarvitse sitä koskaan katua.
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Raskaana olen ja painoa kivat 170kg.
- > Mikä on ebay? Oletteko tilanneet sieltä mitään? Onko turvallinen kauppakumppani?
- > Kaverit hakusessa
- > Miten nykyajan äidit on niin avuttomia ja " rasittuneita" ?
- > jos vauva on mahassa selkäranka äidin selkärankaan päin...millainen synnytys?
- > Vammaistyöntekijät! Onko kuulemani juttu vain legendaa?
- > 3kymppinen nainen vailla seksiseuraa, kiinnostaisiko?



2.06 m/s






