Poikani hylkii minua

Kysymys:

Olen kolmen pojan (6, 3 ja 5 kk) äiti. Vanhin poikani on hyljeksinyt minua pienestä asti. Poika on herkkä, urheilullinen ja tunneälykäs. Noin kaksivuotiaana hän osoitti voimakkaasti, että vain isä kelpaa hänelle.
Olen ollut lasteni kanssa pääsääntöisesti kotona. Nyt esikoinen on alkanut taas kapinoida, ei halua lähteä futisharkkoihin kanssani eikä anna lukea iltasatua. Hän on pettynyt, jos joutuu tekemään kanssani jotain, jos isäkin olisi saatavilla. Mietin, miksi en kelpaa hänelle muuten kuin palvelemaan. Mikä on mennyt vikaan? Poika oli mustasukkainen uudesta vauvasta ja koki, ettei häntä tarvita enää. Nyt tilanne on rauhoittunut. Hän halveksui yhdessä vaiheessa itseään minulle koko ajan, ja huolestuin tosissani. Yritän aina kuunnella häntä ja kertoa, miten suuri aarre hän meille on.

Miten voin rakentaa lämmintä suhdetta esikoiseeni? Itse olen kokenut olevani hieman hyljeksitty lapsuuden perheessäni ja siksi luultavasti otan tämän erityisen raskaasti.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Olet hämmentynyt ja pahoillasi, koska kuusivuotias poikasi hyljeksii sinua ja kelpuuttaa vain isän kaikkiin itselleen merkittäviin tapahtumiin. Et ole yksin, sillä muissakin perheissä on nykyisin samantapaisia ongelmia. Syytä ilmiön yleistymiseen en osaa sanoa.

Vanhempien välinen suhde on lapselle tärkeä ja turvallisuutta tuottava, mutta myös hankala ja arvoituksellinen asia. On kauheaa, jos äiti ja isä riitelevät, mutta kiusallista on sekin, jos heillä näyttää olevan keskenään liian hauskaa. Eräs tapa selviytyä pienuuden kokemuksesta on lyödä kiila vanhempien väliseen suhteeseen, ottaa heistä toinen omakseen ja torjua toinen. Poikasi ratkaisu satuttaa sinua, koska olet kokenut lapsuudenperheessäsi ulkopuolisuutta.

Ratkaisun avain on siinä missä ongelmakin eli teidän puolisoiden suhteessa. Tarvitset miehesi apua. Teidän on keskusteltava aiheesta perusteellisesti keskenänne, ja sen jälkeen tehtävä tiettäväksi pojalle, että hän ei voi eikä saa torjua äitiään. Vahvistamalla suhdettanne ja roolianne tasaveroisina vanhempina tuotatte pojalle pettymyksen, joka samalla palauttaa tilanteen normaaliksi.

En ihmettelisi, vaikka osa pojan itsesyytöksistä ja -halveksunnasta olisi peräisin siitä, että hän tuntee tekevänsä väärin kohdellessaan äitiään töykeästi ja torjuvasti. Hänhän näkee, että käytös loukkaa äitiä. Teidän vanhempien jämäköityminen vie pojalta tämän syyllisyyden taakan ja palauttaa hänet lapsen asemaan, lapsen, jonka asioista vanhemmat päättävät yhdessä.

Meidän Perhe 9/11