Lapsi lyö itseään

Kysymys:

Olemme nelihenkinen perhe, lapset ovat 2 vuotta 9 kuukautta sekä 9 kuukautta. Vanhempi tyttö on ruvennut lyömään itseään päähän tai läpsimään itseään jalkoihin tilanteissa, joissa häntä on kielletty tai moitittu tai kun pienempi tyttö itkee.

Esikoinen on aina ollut herkkä ja ujo. Kuopuksen syntymä oli hänelle kova paikka. Hänellä oli  nukahtamisvaikeuksia, yöllistä heräilyä, taantumista ja itkuisuutta. Kuopus oli koliikkivauva ja tarvitsi paljon huomiota. Kun mies irtisanoutui töistä auttaakseen tilannetta kotona, vanhempi tyttö sai taas enemmän huomiota ja tuntui olevan iloisempi ja tyytyväisempi.

Mieheni on ollut vaikea sietää kovaäänistä huutoa. Itse olen suhtautunut uhmakohtauksiin rauhallisesti. Mies on nyt muutaman kerran pyytänyt tiukkaan sävyyn tyttöä olemaan hiljempaa, ettei vauva heräisi. Vähään aikaan tyttö ei ole saanut kohtauksia vaan on alkanut suuttuessaan lyödä itseään. Hän ei useinkaan halua, että häntä kiitetään tai kehutaan, ja sanoo olevansa paha hevonen.

Olen yrittänyt selittää, ettei vauva ole tullut häntä korvaamaan. Halimme ja suukottelemme sekä kerromme rakastavamme häntä päivittäin. Tyttö itse tulee usein suukottelemaan ja sanomaan, että rakastaa meitä. Silti minulla on huoli siitä, onko hänellä hyvä olla.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Tyttärelläsi on kaikesta päätellen erittäin intensiivinen, rikas ja värikäs tunne-elämä. Tunnemyrskyt ravistelevat hänen persoonallisuutensa heiveröisiä rakenteita niin, että hirvittää. Kolmevuotiaan lapsen tunteiden voima on suhteettoman suuri minän hallintakeinoihin nähden, ja ”uhmaikä” on sen seurausta.

Tunteille on perheessänne ollut tilaa, ja niitä on ymmärretty. On ihan kohtuullista, että isä toppuuttelee isosiskon huutamista vauvan nukkuessa. Kolmevuotiaankin täytyy pikkuhiljaa sopeutua elämän realiteetteihin.
Huutokohtauksia on seurannut lapsen ahdistavalta tuntuva tapa moittia ja jopa lyödä itseään. Hänen sisällään velloo mustasukkaisuutta ja muita kielletyiksi koettuja tunteita, ja ne saavat hänet nimittämään itseään ”pahaksi hevoseksi”. Hirmuisen pelottava heppa hän varmaan onkin. Hän demonstroi käyttäytymisellään elävästi mielen sisäisiä tapahtumia. Siellä riehuvat hurjat ja kesyttömät intohimot, ja ne saavat toisinaan ylivallan. Seurauksena on avuttomuuden ja häpeän kokemus.

Ei lapsenne tarvitse mielestäni ammattiapua. Voitte jäädä rauhassa odottelemaan lapsen psyykkisten rakenteiden vahvistumista. Hänelle voisi kertoa, että kaikki lapset ovat mustasukkaisia sisaruksilleen, eikä heistä sen tähden tule pahoja. Lisäisin, että koska perheessänne ei lyödä ketään, ei edes oman itsen lyöminen ole sallittua. Äidille ja isälle tulee paha mieli, kun heidän rakasta pikkutyttöänsä satutetaan.

Meidän Perhe 11/2011