Lauantai 19.5.2012
Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Unohda nämä kasvatussäännöt



Tuoreille vanhemmille satelee neuvoja oikealta ja vasemmalta. Osa neuvoista on tyhjänpäiväisiä, ja osa ei sovi kaikille.

Vanhemmuuteen keskittyvä ruotsalaissivusto AlltomBarn listaa yhdeksän neuvoa, joita ei kannata ottaa turhan tosissaan.  Neuvot on alun perin koonnut yhdysvaltalainen Parents.com.

Sotku ei vähennä stressiä

1. Jos olet kotona vauvan kanssa, älä murehdi siivoamisesta.

Jos koti on kuin pommin jäljiltä, se ei ainakaan vähennä tuoreiden vanhempien stressiä. Jos ehdit pestä koneellisen pyykkiä silloin tällöin ja tyhjentää edes jonkin pöydän sotkusta, säilytät ainakin jonkinlaisen kontrollintunteen kodista.

2. Nuku silloin kun vauvakin nukkuu.

Kaikki eivät pysty nukkumaan päiväsaikaan, vaikka olisivat kuinka väsyneitä öisestä valvomisesta. Jos et osaa nukkua päivällä, on parempi touhuta jotakin muuta kuin maata sohvalla ja yrittää nukkua väkisin.

3. Rajoita lapsesi harrastukset yhteen kerrallaan.

Tämä voi olla vaikeaa, jos lapsi on innostuvaa sorttia, etkä aktiivisesti halua estää häntä kokeilemasta uusia harrastuksia. Silloin harrastusten rajoittaminen voi tuntua väärältä.

Lipsahduksiin ei kuole

4. Rajoita lastenjuhlien osallistujamäärä vastaamaan lapsen ikää.

Tämäkin voi olla vaikeaa, kun lapsi aloittaa koulun ja on 15 lapsen paras kaveri. Miten päätätte, ketkä kaverit jätetään kutsumatta juhliin?

5. Potalle opettamisessa pitää olla johdonmukainen.

Lapsesi lopettavat kyllä vaippaan pissimisen, vaikka olisit pottakoulussa kuinka epäjohdonmukainen. Jotkut lapset ovat valmiita jättämään vaipat aiemmin kuin toiset, mutta kaikki oppivat kyllä olemaan vaipatta ennen pitkää.

6. Älä anna koskaan periksi kinuamiselle.

Onkohan sellaisia vanhempia olemassakaan, jotka eivät koskaan taivu kinuavan lapsen edessä? Älä turhaan kanna huonoa omatuntoa siitä, jos lapsi pelasikin tällä viikolla videopelejä useammin kuin on sovittu.

Telkkari ei pilaa lasta

7. Älä anna lapsen jättää harrastusta kesken.

Jos pakotat lapsen väkisin jatkamaan pianotunteja, jalkapalloa tai karatea, vaikka hän ei haluaisi sitä tehdä,  aiheutat vain turhaa kärsimystä.  Lapsen kanssa kannattaa toki keskustella asiasta, mutta jos hän todella haluaa lopettaa harrastuksen, hänen pitäisi saada se tehdä.

8. Lapsi saa katsoa televisiota korkeintaan tunnin päivässä.

Televisio ja tietokone eivät ole vihollisia, eivätkä ne aina ole pahasta. Esimerkiksi jos lapsi on sairas, eikä voi mennä kouluun tai esikouluun, hänen voi hyvin antaa katsoa dvd:tä muutaman tunnin päivässä. Se, että lapsi katsoo joskus televisiota, ei tarkoita että hän automaattisesti passivoituisi ja lopettaisi leikkimisen.

9. Vastasyntyneen kanssa on parasta pysyä kotona.

Raitis ilma ei ole tähän mennessä vielä vahingoittanut ketään. Tosin jos on talvi ja flunssakausi, kannattaa ehkä pysyä poissa suurista väkijoukoista ja pitää lapsi poissa flunssaisten sukulaisten ja ystävien luota.





Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kolme kaksi kuusi
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot