Haloo, mikä maksaa?

Nuoret kuluttavat nykyaikana paljon rahaa matkapuhelimeen. Puheluiden lisäksi nuoret lähettelevät usein paljon tekstiviestejä, ja puhelinlasku voi karttua myös erilaisista huveista, kuten soittoäänien tilauksista ja tietovisoihin vastaamisesta.
Liittymäkauppa tuntuu olevan sellainen viidakko, ettei sinne voi mennä ilman vesuria. On ilmaiset puheajat, on kuukausimaksut, on palvelumaksut, on liittymät tekstaajalle ja toinen puhujalle, on sitä ja tätä.
Puheluita senttikaupalla
Puhelinlaskussa tuntuu olevan monta saraketta, joista monella ei ole harmaintakaan hajua, ja silti lasku tulee useimmiten vain maksettua kiltisti. Pitkästä puhelusta esimerkiksi Kelaan tai TallinkSiljan varusnumeroon saa maksaa pitkän pennin, tai useamman sentin.
Mikä sitten on sopiva matkapuhelinlaskun loppusumma ? Milloin puhuminen maksaa liikaa?
Eräs puhelinlaskunsa loppusummasta huolestunut on lähettänyt viestin Vauva-lehden keskustelupalstalle. Hänen puhelinlaskunsa on 26-30 euroa kuukaudessa, tekstareita näpytellään 40-50 kappaletta ja puheluita kertyy 250-300 minuutin edestä. Kuulostaako pieneltä summalta, kohtuulliselta vai liian isolta?
Eräs keskusteluun vastannut antoi hyödyllisen vinkin: liittymäviidakkoon ei enää ehkä tarvitaan vesuria, vaan muutama hiiren klikkaus, sillä internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy hintaseurantaa myös liittymien hankintaa ja vertailuun.
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Miten lauletaan ruotsiksi paljon onne laulu , onks sellasta
- > Kotiäidin henkinen väsymys
- > Go mobile
- > Kiinnostaisko ketään..?
- > Ostakaa vaan lapsillenne niitä tanan mönkijöitä! Taas kuoli yksi poika sillä seikkailtuaan, kertoi Iltalehti.
- > Olen sitä mieltä, että kouluruokailu pitäisi lopettaa ja ne rahat annettava todella nälkäisille ihmisille!
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



0 m/s







