Kiireisenkin perheenäidin täytyy harrastaa liikuntaa, mutta miksi ja miten?
Pienten lasten vanhempien saattaa olla vaikea löytää aikaa omalle liikkumiselle. Ihmisen ei kuitenkaan tarvitse olla himoliikkuja, vaan vähempikin riittää terveysvaikutusten saamiseksi.
Säännöllinen liikunta edistää päivittäisistä toimista suoriutumista ja pienentää monien sairauksien riskiä. UKK-instituutin antama terveysliikuntasuositus kuvaa sitä viikoittaista minimitasoa, jolla aikuisen (18–64-v.) kestävyyskunto, lihaskunto ja liikehallinta pysyvät terveyden kannalta riittävällä tasolla. Terveysliikunnan tavoitteena ei ole suorituskyvyn parantaminen vaan terveyden ylläpito.
UKK-instituutin suosituksen mukaan kestävyyskuntoa tulee harjoittaa viikoittain yhteensä kaksi ja puoli tuntia reippaasti tai tunti ja vartti rasittavasti. Aloittelijalle ja terveysliikkujalle sopivia liikuntamuotoja ovat kävely ja pyöräily esimerkiksi työ- ja asiointimatkoilla sekä raskaat koti- ja pihatyöt. Tottunut liikkuja tarvitsee kuntonsa ylläpitämiseksi rasittavampaa liikuntaa. Silloin sopivia kestävyyslajeja ovat esimerkiksi maastohiihto, juoksu, pyöräily ja kuntouinti.
Kestävyyskunnon ohella tulisi lihaskuntoa ja liikehallintaa kehittää ainakin kahdesti viikossa. Lihasvoiman kehittämiseen sopivat kuntosaliharjoittelu ja erilaiset kuntopiirit. Liikehallintaa ja tasapainoa kehittävät esimerkiksi pallopelit, luistelu ja tanssiliikunta.
UKK-instituutin suosituksen mukaan liikkuminen on hyvä jakaa ainakin kolmelle päivälle viikossa. Instituutin mukaan on myös näyttöä siitä, että terveyshyödyt lisääntyvät, kun liikkuu pidemmän aikaa tai rasittavammin kuin minimisuosituksessa suositellaan.
Lue lisää:
Hyvä Terveys: Kiireisen liikunta
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
- > Millainen sormus on paras?



3.09 m/s







