Sunnuntai 5.2.2012
Asser

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Saako lasten seurassa humaltua?



Opiskelijaelämään liitetään usein runsas alkoholinkäyttö, ja siihen suhtaudutaan hyväksyvästi. Kun samat opiskelijat jossain vaiheessa saavat lapsia, heidän alkoholinkäyttönsä vähenee useimmiten reilusti.

Välillä pientenkin lasten vanhempien tekee silti mieli irrotella aikuisporukassa tai järjestää kotona juhlia, joissa juodaan jonkin verran alkoholia.

Monesti alkoholipitoiseen iltaan liittyy pienten lasten vanhemmilla kuitenkin huono omatunto. Saavatko pikkulasten vanhemmat käydä baarissa ja humaltua? Eikö kotona voi tarjoilla alkoholia, mikäli lapset ovat paikalla?

Äitien alkoholinkäyttö tuomitaan herkemmin

Keskustelupalstoja selatessa huomaa viesteissä varsin yhtenäisen linjan: alkoholi ja äitiys eivät sovi samaan kuvaan. Alkoholia käyttävät äidit tuomitaan aika nopeasti. Terassilla tuopin toisessa päässä istuva isä puolestaan saa paljon enemmän sympatiaa, hänen alkoholinkäyttönsä on paljon hyväksyttävämpää.

Äideillekin suodaan silloin tällöin vähän vapaamman ajattelutavan mukaisesti mahdollisuus jättää lapset isän hoiviin ja ottaa yksi ilta vähän rennommin, laittaa pukluton paita päälle ja laittaa kunnolla meikkiä.

Kun äiti ilmoittaa lähtevänsä ensimmäistä kertaa ulos vauvan syntymän jälkeen, osa nostaa peukkua, osan suu mutristuu viivaksi. Mitä, etkö silloin nuorempana juhlinut tarpeeksi? Eikö vastasyntynyt olekaan enää se maailman tärkein asia?

Lasten seurassa vesiselvänä?

Vauva-lehden keskustelupalstalla tuomitaan melko jyrkästi alkoholinkäyttö pikkulasten seurassa. Suurin osa kirjoittajista on sitä mieltä, että juhlissa täytyy aina olla vähintään yksi vesiselvä aikuinen, mikäli läsnä on lapsia. "Jos lapsia kotona/missä tahansa, täytyy ainakin yhden olla vesiselvä ja yksikään aikuinen ei ole humalassa, ainakaan ennen kuin joka ikinen lapsi on nukkumassa. ", kiteyttää eräs. ”Miksi ette laita lapsianne hoitoon ja juo alkoholia?? Miksi lasten täytyy kärsiä aikuisten "pienistä hiprakoista"?”, kyseenalaistaa toinen.

Osa keskusteluun osallistujista on kuitenkin sitä mieltä, että viiniä voi ottaa muutaman lasin lastenkin seurassa. ”Ehkä olen ihan holtiton aikuinen, mutta minusta on lähinnä naurettava vaatimus, että pitäisi olla vesiselvänä, jos ei kuitenkaan ole absolutisti, joku 20 vuotta elämästään vain siksi, että on hankkinut lapsia.”

Lue lisää aiheesta:

Perhe.fi: Saako äiti olla humalassa

Perhe.fi/keskustelut: Pienet lapset ja juhlat kotona.

Vauva.fi/keskustelut: Vanhemman kohtuujuominen, kun olit lapsi?

Perhe.fi/keskustelut: Onko olemassa muita perheenäitejä, joille alkoholi on ongelma?





Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kolme kuusi kahdeksan
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot