Saako nelivuotias raivarin, kun sukkahousut menevät aamulla väärin päin jalkaan? Ei hätää, sellaista sattuu. Karjuuko eskarilainen monta kertaa päivässä hysteerisenä yhtäkkiä, ilman näkyvää syytä? Kannattaa ehkä yrittää selvittää tarkemmin miksi.
Pikkulapset saavat kiukkukohtauksia – ne ovat useimmille vanhemmille arkipäivää. Joskus raivo voi kuitenkin olla merkki siitä, ettei lapsella ole kaikki hyvin. Tuore yhdysvaltalainen tutkimus auttaa vanhempia ja lääkäreitä arvioimaan, milloin räjähtely on normaaleissa rajoissa ja milloin on aihetta epäillä sen uhkaavan lapsen psyykkistä hyvinvointia.
Northwestern Universityn lääketieteen laitoksen tutkimuksessa pyydettiin kaikkiaan 1 500 leikki-ikäisen lapsen vanhempaa raportoimaan lapsensa kiukkukohtausten tiheyttä, tyyppiä ja vakavuutta edeltäneen kuukauden aikana. Science Dailyn uutisen mukaan tutkijat yllättyivät eniten siitä, että raivokohtaukset eivät ole ollenkaan niin yleisiä kuin ajatellaan. Harvempi kuin joka kymmenes lapsi räjähteli päivittäin. Lapsen sukupuoli tai perheen tuloluokka eivät vaikuttaneet kohtausten yleisyyteen.
Tutkijoiden mukaan ei pidä tuijottaa kuitenkaan pelkästään raivaritiheyteen. Silloin voidaan turhaan leimata aivan tavallista käytöstä. Olennaista on, missä yhteyksissä lapsella keittää yli. Tätä pystyttiin tutkimusta varten luodulla 118 kysymyksen patteristolla erittelemään aiempaa tarkemmin.
Tyypillinen leikki-ikäisen kiukkukohtaus nimittäin syntyy lapsen ollessa väsynyt tai turhautunut. Usein se liittyy siirtymätilanteisiin: pukeutumiseen, peseytymiseen tai vaikkapa nukkumaanmenoon.
Epätyypillisiksi tutkijat sen sijaan määrittävät kohtaukset, jotka nousevat yllättäen kuin tyhjästä tai ovat niin voimakkaita, että lapsi on aivan uupunut. Tällaisiakin raivareita jotkut lapset toki saavat silloin tällöin ilman että on kyse mistään vakavammasta, mutta jos niitä esiintyy säännöllisesti, voi olla syytä huolestua lapsen käytöksestä.
Tutkimusryhmä jatkaa sen selvittämistä, miten raivarien esiintyminen on yhteydessä psyykkisiin ongelmiin, koulussa pärjäämiseen ja sosiaalisiin taitoihin.
Lähde: Science Daily
Näitä lahjoja opettaja arvostaa
Paras vieminen opettajalle kevätjuhliin on pieni ja itsetehty – mutta viinipullokin ilahduttaa. ››
Tarvitseeko koululainen kerhopaikan?
Jos aiot lyhentää työaikaasi lapsen aloittaessa koulun, toimi nyt. ››
Testaa, mikä vanhempainiltojen tyyppi olet
Mikä on oma strategiasi vanhempainillassa? ››
6 vinkkiä parempaan opiskelutekniikkaan
Yläasteella hyvä opiskelutekniikka on kullan arvoinen taito. ››
raivarit
En huolestu kuin omista raivareistani,koska aikuisen ihmisen pitää pystyä hillitsemään itseään...
En huolestu kuin omista raivareistani,koska aikuisen ihmisen pitää pystyä hillitsemään itseään...
[/quote]