Saako muiden lapsia komentaa?

karuselli outosuku

Valtaosa aikuisista komentaa välillä myös muita kuin omia lapsiaan. Meidän Perheen nettikyselyyn vastanneista lähes 94 prosenttia myöntää komentavansa muiden lapsia jossain tilanteessa.

Vastaajista erottuu neljä päätyyppiä:

Mutkaton komentaja suhtautuu asiaan käytännöllisesti. Lähinnä oleva aikuinen komentaa lapsia tarpeen tullen, eikä ole mitään väliä, kenen lapset ovat kyseessä. Tämän ryhmän vastaajat korostavat, että myös heidän lapsiaan saavat muut aikuiset komentaa ja tämä on suorastaan toivottavaa.

”Kohtelen tasavertaisesti kaikkia paikalla olevia lapsia ja komennan surutta kaikkia. Toivon samanlaista käytöstä myös muilta vanhemmilta.”

”Joskus saatan pyytää, että vieras aikuinen kävisi ojentamassa lapsiani esim. leikkikentällä, jos nämä hölmöilevät. Viesti menee useimmiten vieraan aikuisen suusta helpommin perille.”

Tarvittaessa komentajien ryhmä on kaikkein suurin. Nämä vastaajat odottavat lapsen omien vanhempien hoitavan komentamisen eivätkä puutu ihan helposti vieraiden lasten tekemisiin. He sietävät aikansa lievää huonoa käytöstä ja antavat omalle vanhemmalle aikaa puuttua asiaan. Kiusaamiseen ja hölmöilyyn uskalletaan kuitenkin puuttua.

”Jos lapsen käyttäytyminen on ollut selkeästi huonoa, tai tilanteessa on vahingoittumisen riski. Turhaan en huutele.”

”Jos käyttäytymisellä vaarantavat oman lapseni.”

Varautunut puuttuja arkailee komentaa vieraiden lapsia. Häntä huolestuttaa, mitä lapsen vanhemmat asiasta ajattelevat. Häntä ei niinkään huoleta, mitä vieras lapsi on asiasta mieltä.

Varautunut myös pohtii, onko hänellä oikeutta sekaantua muiden asioihin ja aiheutuuko siitä väärinkäsityksiä. Hän on sietänyt oman lapsen tuuppimista tai muiden lasten riehumista hammasta purren.

”Toistaiseksi olen vielä liian epävarma ja tyydyn vain puremaan hammasta, kun vieraat lapset lääppivät ikkunoitani.”

”En kehtaa komentaa vieraita lapsia, etten vahingossa esimerkiksi puutu vanhempien toteuttamaan kasvatustapaan."

Täysin puuttumaton ei juuri ole kiinnostunut vieraiden lasten käytöksestä. Tällaisia vastaajia on kuitenkin aika vähän.

"Itse on hankkinut, hoitakoon itse."

Kommentoi 6
Kasvatus, kouluikä, leikki-ikä, murrosikä, kysely
Tilaa Meidän Perhe

Katu kouluttaa

Jos vanhemmat eivät viitsi ohjata ja opettaa lasta niin katu kyllä kouluttaa myös vanhempana. Kun muutaman kerran tulee nenään niin ehkä sitten kovemman kautta oppii käyttäytymään myös kodin ulkopuolella.

[quote author="Vierailija: Ekku" time="20.08.2012 klo 09:06"]

Jos vanhemmat eivät viitsi ohjata ja opettaa lasta niin katu kyllä kouluttaa myös vanhempana. Kun muutaman kerran tulee nenään niin ehkä sitten kovemman kautta oppii käyttäytymään myös kodin ulkopuolella.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

yhteisö kasvattaa

Meitä ympäröivä yhteisö kasvattaa kaikkia lapsia. Haluammepa puuttua asiaan tai emme, annamme aina toiminnallamme signaalin lapselle, onko hänen käytöksensä hyväksyttävää vai ei. Tämän vuoksi minusta olisi paljon suotavampaa, että jokainen aikuinen puuttuisi siihen häiritsevään käytökseen.
Mitä tulee kadun kouluttamiseen, en todellakaan haluaisi nähdä yhtään lisää näitä kadun kouluttamia, joille mikään ei merkitse mitään. Asennevamma opitaan jo kotoa, jos vanhempia ei kiinnosta. Sellaisesta perheestä tulevan lapsen on vaikea saada elämäänsä myöhemminkään positiiviseen suuntaan.

[quote author="Vierailija: Nippe" time="21.08.2012 klo 10:21"]

Joskus on pakko puuttua

Kun näkee vieraita lapsia omalla postilaatikolla,ikkunan takana nurmikolla tai katolla hyppimässä,ei voi olla huomauttamatta.Kaikkia ei valitettavasti enää opeteta kotona välittämään muista.Eivät lapset siitä traumoja saa,oppivat vaan käyttäytymään.Ei ihan mitä hyvänsä voi eikä pidä sallia.Lapset eivät itse vielä tule aina ajatelleeksi kaikkea.

[quote author="Vierailija: Naapurin täti" time="22.08.2012 klo 11:32"]

Kun näkee vieraita lapsia omalla postilaatikolla,ikkunan takana nurmikolla tai katolla hyppimässä,ei voi olla huomauttamatta.Kaikkia ei valitettavasti enää opeteta kotona välittämään muista.Eivät lapset siitä traumoja saa,oppivat vaan käyttäytymään.Ei ihan mitä hyvänsä voi eikä pidä sallia.Lapset eivät itse vielä tule aina ajatelleeksi kaikkea.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

onneksi näin meillä

Meidän pihapiirissä onneksi suurin osa puuttuu lasten hölmöilyihin jos menee yli (kaikki komentaa kaikkia), mutta silti kantapään kautta oppimista pihalla tapahtuu... pieniin ei puututa "lapset on lapsia ja onneksi saavat ollakkin"

[quote author="Vierailija: Kakarat kunnialliseksi " time="25.08.2012 klo 12:48"]

Meidän pihapiirissä onneksi suurin osa puuttuu lasten hölmöilyihin jos menee yli (kaikki komentaa kaikkia), mutta silti kantapään kautta oppimista pihalla tapahtuu... pieniin ei puututa "lapset on lapsia ja onneksi saavat ollakkin"

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

mistä onkaan kysymys

Ennenvanhaan ajateltiin, että koko kylä kasvattaa lapsia eli aina kun paikalle osui joku aikuinen todistamaan sopimatonta toimintaa niin hän puutui asiaan.
Itse kuulun siihen mutkattomien komentelijoiden ryhmään eli elän tuon "koko kylä kasvattaa" -periaatteen mukaan ja toivon todella, että jos omat lapseni käyttäytyvät jossakin ääliömäisesti niin siihen puututaan jos en itse ole paikalla.
Tämä on tietysti aika kaukaa haettua, mutta nuorten lisääntyneen pahoinvoinnin yhtenä syynä voisi olla juuri tuo asenne, että "itse ovat kakaransa hankkineet, joten en puutu muiden lasten käytökseen". Lapset tarvitsevat kaitsintaa ja jos omat vanhemmat eivät ole lähistöllä, niin turvallisuutta luo jos edes joku pistää tilanteessa ne rajat.
Ymmärrän toki, että vanhemmuus on nykyään monelle todella arka paikka ja kaikki muiden puuttuminen koetaan helposti arvosteluna tai kritiikkinä, mutta eikö lasten kasvatuksessa ole pohjimmiltaan kyse nimenomaan lasten kasvattamisesta yhteiskuntakelpoisiksi yksilöiksi eikä vanhempien suorituksesta?!

[quote author="Vierailija: vanhanajan komentelija" time="25.08.2012 klo 13:22"]

Näin estät trampoliinivammat

Terveys 13

Ainakin puolet trampoliinionnettomuuksista voidaan välttää. ››

Tarvitseeko lapsi punkkirokotteen?

Terveys 2

4 kysymystä punkkirokotteesta. ››

Stop pissavaivoille

Terveys 1

Lasten pissavaivat ovat yleisiä. Niitä voi ehkäistä helpolla kotikonstilla. ››

10 kysymystä lasten hiuksista

Terveys 11

››

Lapsen ylipainon ehkäisy

Terveys 13

Lihomisen ehkäisy on erittäin tärkeää jo lapsuusiässä. ››