Lauantai 19.5.2012
Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Milloin ruotsin opiskelu on aloitettava?



Opetusministeri Henna Virkkunen kannattaa ruotsinkielen opetuksen aikaistamista peruskoulussa. Virkkunen suhtautuu myönteisesti Suomen ruotsinopettajien ry:n ehdotukseen, että ruotsinkielen opetus aloitettaisiin jo viidennellä luokalla.

- Mitä nuorempana uuden kielen opiskelun aloittaa, sitä helpompaa se on. Nykyinen kolmentoista vuoden ikä ei ehkä ole kaikkein otollisin aika aloittaa ruotsin pänttäämistä, Virkkunen toteaa Keskisuomalaisessa.

Peruskoulun tuntijakoa pohtiva työryhmä antaa mietintönsä vappuun mennessä. Virkkunen odottaa siltä esitystä muun muassa kielten opiskelusta. Ryhmälle on esitetty myös uusia oppiaineita, mutta niitä opetusministeri ei kuitenkaan kannata, kerrotaan Keskisuomalaisessa.

Kielten opiskelu on asia joka herättää keskustelua kouluikäisten vanhempien kesken.  Pakkoruotsi nostaa tunteita keskustelupalstoilla. Monen mielestä kiinaakin olisi tärkeämpi osata kuin naapurimaan kieltä.

Lisää aiheesta: Mikä kieli lapsen kannattaisi valita opiskeltavaksi? Valtaako maailman kiina vai englanti?
Keskusteluissa: Mitä kieltä lapsen kannattaa opiskella?





Kommentit


Ruotsia kannataa opiskella vasta saksan jälkeen | 2012-02-09 08:50:36
Ruotsia kannataa opiskella vasta saksan jälkeen.


Ruotsin kieli on este saksan oppimiselle. Ruotsin opiskelu ennen saksan opiskelua pitää kieltää lailla.

Suomalaisen kannattaa opiskella ensin saksa joka paljon vaikeampana kielenä vaatii paljon enmmän työtä. Vasta sitten kannattaa opiskella ruotsia koska sen voi oppia lyhyemmässä ajassa. Jos tekee päinvastoin jää saksan osaaminen huonolle tasolle eikä saksaa ehdi omaksua kunnolla. Jos opiskelee ensin ruotsia, pitää saksan opiskelua jatkaa vielä yliopistossa ja työelämässä.
Vaikean kielen opiskelu pitää aloittaa nuorena koska nuorena kielen oppiminen on helpompaa. Saksan keli on vaikeimpia kieliä ja siksi se pitää aloittaa nuorena.
Muutenkin kannattaa opiskella saksa ensin koska se toimii hyvänä porttina ruotsin kielelle. Jos jää aikaa ja kokee tarpeelliseksi voi opiskella ruotsia sen päälle. Ruotsia voi sitten opiskella yliopistossa ja työelämässä jos kokee sen tarpeelliseksi.

Suomenkielisille pätemätön porttiteoria on heikko peruste pakkoruotsille. Porttiteoria koskee vain äidinkieletään ruotsinkielisiä. Heidän ei tarvitse ensin opiskella ruotsia oppiakseen helpommin saksaa.

Entinen pääministeri Kiviniemi meni vuodeksi vaihto-oppilaaksi Saksaan oppiakseen saksaa ja siksi joutui käymään lukiota vuoden kauemmin. Kaikki eivät voi pitää vaihto-oppilasvuotta. Entä jos Kiviniemi olisi ruotsin sijaan voinut opiskella saksaa? Vaihto-oppilasvuodet ovat kalliita ja ne paljastavat pakkoruotsin mielettömyyden. Vaihto-oppilasvuodet ovat turhia kun pakkoruotsi poistuu.
  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kuusi yhdeksän yksi
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot