Koulujen kasvisruokapäivä kuumentaa tunteita

Helsingin kaupungin päätös tarjota koululaisille kerran viikossa vain kasvisruokaa kuumentaa tunteita keskustelupalstoilla ja kunnanvaltuustoissa.
Kasvisruokapäivänä Helsingin kouluissa aiotaan tarjota kaikille oppilaille kouluruoka ilman lihaa tai kalaa. Tähän saakka lihan tai kalan rinnalla on tarjottu kasvisruokavaihtoehto päivittäin.
Päätöstä perusteltiin ilmastosyillä ja asennekasvatuksella. Lihan tuotanto aiheuttaa muun muassa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin kasvisruuan tuotanto. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vihreiden esityksen äänin 47–35.
Vastaavia hankkeita on puuhattu myös Vantaalla. Sen sijaan naapurikaupunki Espoo torjui vastaavan esityksen äänin 40–18.
Vastustajien mukaan vege ei riitä
Esitys aiheutti koulujen kasvisruokapäivästä aiheutti Helsingin kaupunginvaltuustossa myös ankaraa vastustusta. Muun muassa valtuutettu Ilkka Taipale (sd.) piti päätöstä ihmisten yksityisyyteen puuttumisena. Sirpa Asko-Seljavaaran (kok.) mielestä huonon päätöksen taustalla olivat ideologiset syyt.
Myös keskustelupalstoilla moni epäili, että päätös pakottaa lapset ruokatunnilla mäkkäriin. Esimerkiksi Vauva.fissä monet pelkäsivät, etteivät kasvavat nuoret jaksa pelkällä kasvisruualla. Toisaalta vähintään yhtä monet myös kiittelivät päätöstä.
”Hieno veto ottaa tämä tulevaisuuden kannalta tärkeä asia esiin kouluruokailussa. Nuoriin vaikuttamalla saavutetaan eniten”, sekasyöjäksi esittäytyvä keskustelija kehuu.
Lapset syövät liikaa lihaa
Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen yksikön johtaja Mikael Fogelholm puolestaan toppuutteli kohua Ylen Aamu-tv:ssä. Hänen mukaan suomalaisnuorten kasvistensyönti alittaa suositukset, mutta lihaa ja proteiinia saadaan yli tarpeen.
Fogelholmin mukaan kasvisruokapäivä myös pakottaisi lapset tutustumaan kasvisruuan monipuolisuuteen. Hän kiitteli myös, että kasvisruokapäivä tuo eettisen ja ekologisen keskustelun kouluihin.
”Johan lapsia pakotetaan kalaruokapäivinäkin olemaan valitsematta lihaa. Meillä on paljon ihmisiä, jotka eivät tule valitsemaan kasviksia, jos se on vain vaihtoehtona”, Fogelholm sanoi.
”Käsittämätön myrsky vesilasissa. Monet sekasyöjät käyttäytyvät siten, kuin heidän lautasiltaan oltaisiin täysin kieltämässä lihatuotteet. Eihän siitä ole kyse”, eräs keskustelija kirjoitti Vauva.fissä.
Mitä mieltä sinä olet? Onko lapsia syytä opettaa syömään kasvisruokaa?
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Paras side runsaalle vuodolle? Pitkä pitäisi olla!!
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3.6 m/s







