Lapsen kanssa ladulla

Hiihdon opettelussa tärkeintä on edetä lapsen ehdoilla, ilman suuria tavoitteita. Tärkeää on muistaa, että kun hiihto on hauskaa, oppii lapsi kuin itsestään.
Hiihtoa kannattaa opetella monipuolisesti leikin varjolla. Lumisena talvena hiihto onnistuu kaikkialla Suomessa. Kotipihoilla, puistoissa ja lähiladuilla sukset jalassa leikkiessä hiihtotuntuma kehittyy huomaamatta. Latukahvio, lähilaavu tai aurinkoinen etelärinne ovat loistavia määränpäitä pienelle laturetkelle.
Hiihdon ensikokeiluihin kannattaa silti valita sopivan helppo maasto. Ensimmäisillä hiihtokerroilla kannattaa suunnata tasaiselle, hyväkuntoiselle latu-uralle. Latu auttaa pienen hiihtäjän suksia pysymään suunnassa ja helpottaa etenemistä.
Maaston muodot opettavat
Kun tuntuma suksiin alkaa parantua, kannattaa lapsen antaa hiihtää monipuolisesti myös muualla kuin tasaisella ladulla: suksen käsittely ja tasapaino paranevat, kun maasto vaihtelee. Erinomaisia paikkoja hiihdon harjoitteluun ovatkin urheilukeskusten hiihtomaat. Niissä maastonmuodot ohjaavat oppimista. Silloin myös vanhempi pääsee helpommalla.
Suksilla liikutaan tasamaalla, lasketaan mäkeä, hypitään, kaadutaan – ja opitaan nousemaan ylös. Hauskuuden ohella tärkeä tavoite on myös lapsen omatoimisuus suksilla.
Hyviä vinkkejä hiihtoharjoitteluun saa Hiihtoliiton Lasten hiihtosadusta, joka johdattaa lapsen maastohiihdon saloihin leikin varjolla. 4–9-vuotiaille tehty opas etenee askel askelelta helposta vaikeampaan harjoitukseen Pertti-Peikon harjoitellessa hiihtoa.
Välineistä apua
Lasten hiihtovarusteita valitessa on syytä unohtaa ylimääräinen kasvuvara. Liian isot välineet haittaavat oppimista. Ehdoton maksimipituus lasten suksille on lapsen oma pituus +15 cm. Omanmittainen suksi on vielä aivan käyttökelpoinen.
Sopivan lasten suksien ja sauvojen pituuden voi tarkistaa Yhteishyvän taulukosta.
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Goottivanhempien tyttärelle nimi
- > kristilliseen kouluun?
- > pieni pesutorni?
- > Lahjakkaan lapsen tragedia?
- > 70-LUVUN LAPSET! Mitä lapsuusmuistoja tulee mieleen?
- > Mikä on Espoon paras kampaamo ja kampaaja?
- > kasvisruokaa laittava lastenhoitaja - mitä mieltä?
Uusimmat blogikirjoitukset
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



1.54 m/s






