Tietokone korvaa yksinäisen pojan kaverit

Pojilta puuttuu tyttöjä useammin läheinen ja luotettava ystävä. Usein tietokone toimii sydänystävän korvikkeena.
Tutkimuksen mukaan viitisen prosenttia 10 – 11-vuotiaista pojista kokee vakavaa ja ahdistavaa yksinäisyyttä. Pojilla ei ole puutetta tavallisista kavereista, joiden kanssa aikaa vietetään. Sen sijaan läheisen ja turvallisen kaverin puute korvataan usein pelaamalla tuntikausia tietokoneella ja roikkumalla netin keskustelupalstoilla. Tämä on Turun yliopiston Oppimistutkimuksen keskuksen erikoistutkijan Niina Junttilan mukaan poikien yksinäisyyden pahin ongelma terveyden kannalta. Vaarana on ahdistuneisuus, masennus ja muut mielenterveyden ongelmat. Junttila väittelee aiheesta maaliskuussa.
"Netti ja TV jopa heikentävät läheisten ystävyyssuhteiden solmimisen mahdollisuuksia", Junttila sanoo Ylen verkkouutisissa.
Tutkimuksessa selvisi, että riskiryhmään kuuluvat ne oppilaat, jotka olivat yli neljä tuntia tietokoneen tai television äärellä. Yksinäisyys seuraa lapsia helposti aikuisikään asti.
"Muista tutkimuksista tiedämme, että yksinäisyys on yhteydessä aikuis-iässä mielenterveyden ongelmien lisäksi muun muassa rikollisuuteen ja syrjäytyneisyyteen", Junttila sanoo.
Junttila mukaan yksinäisyys on yleisempää isoissa koululuokissa. Kotona yksinäisyyttä voi torjua kyselemällä lapselta tämän tekemisistä, koulukuulumisista ja kavereista. Perheen tuki vähentää lapsen ahdistusta koulussa.
Lapsen yksinäisyys puhuttaa myös Vauva-lehden lukijoita.
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Paras side runsaalle vuodolle? Pitkä pitäisi olla!!
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3.09 m/s







