Lasten harrastukset uuvuttavat koko perheen

Säännölliset, ohjatut harrastukset kuuluvat lähes jokaisen lapsen elämään, ja harrastaminen aloitetaan nykyään yhä nuorempana. Harrastukset ovatkin lapsille tärkeitä, ja niistä opitaan erikoistaitojen lisäksi usein myös ryhmässä toimimista. Monet vanhemmat ja lapset kuitenkin uupuvat siihen, että kaikki arki-illat ja viikonloput kuluvat lapsen harrastuksen ja harrastuksiin kuljettamisen parissa.
Vanhemmat uupuvat kuljetusrumbaan
Vauva.fi:n keskustelupalstalla eräs vanhempi kertoo olevansa ylikuormitettu lasten harrastusten vuoksi ja kyselee onko hänellä kohtalotovereita. Hänen kahden lapsensa harrastukset vievät kuusi iltaa viikossa, eikä perheelle jää yhtään aikaa olla yhdessä.
Kysymys kirvoitti liudan kommentteja, ja sama harrastusrumba näyttääkin koskettavan hyvin monia perheitä. Monilla lapsilla on urheiluharjoitukset viisikin kertaa viikossa ja tämän päälle vielä pelit ja turnaukset. Vanhemmat tuskastelevat sitä, että Suomessa tuntuu olevan mahdotonta harrastaa ainakaan urheilua "kevyesti", vain kerran tai pari viikossa. Heti kun taidot kehittyvät tarpeeksi, on ainoa mahdollisuus "treenata verenmaku suussa" ja viettää kaikki vapaa-aika harjoituksissa ja peleissä. "Miksi ei voi harrastaa vain liikkumisen ilosta, vaan aina pitää olla kauheita tavoitteita jo ihan pienestä!", eräskin neljän lapsen äiti ihmettelee.
Harrastaminen aloitetaan usein jo ennen kouluikää.
Eräs keskustelija kertoo 7-vuotiaan lapsensa käyvän jääkiekkoharjoituksissa viisi kertaa viikossa ja jalkapallotreeneissä kahdesti viikossa. 6-vuotias pikkusisarus pelaa jääkiekkoa kolmesti ja jalkapalloa kerran viikossa. "Ei siinä vapaata jää", hän toteaa lakonisesti.
Toinen kirjoittaja kertoo tuttavaperheensä 5-vuotiaalla olevan harrastuksia peräti neljänä päivä viikossa. "Eiköhän tuon ikäinen kaipaa enemmän vapaata leikkiä ja perheen kanssa vietettyä aikaa?", hän kyseenalaistaa.
Näin pienten lasten harrastaminen aiheuttaa myös muunlaisia ongelmia: pienet lapset eivät välttämättä uskalla jäädä harrastamaan ilman vanhempiaan, mutta useissa harrastuksissa vanhempien läsnäolo ei ole sallittua. Tästä kirjoittaa eräs 4-vuotiaan äiti Perhe.fi-keskustelupalstalla. Hänen lapsensa aloitti voimisteluharrastuksen innokkaana, mutta lapsi olisi halunnut äidin olevan mukana tunneilla seuraamassa toimintaa sivusta. Tämä ei kuitenkaan sopinut ryhmän ohjaajalle, joten lapsi joutui lopettamaan harrastuksensa.
Monilapsisissa perheissä ongelma kasaantuu
Kun perheessä on monta lasta, joilla kaikilla on harrastuksia, alkaa ongelma paisua. "Meille ei jää yhtään vapaa-aikaa!", harmittelee eräs nelilapsisen perheen äiti, jonka aktiivinen 11-vuotias poika käy jääkiekkoharjoituksissa 5-6 kertaa viikossa 2-3 tuntia kerrallaan, ja lisäksi joka viikko on pelejä, usein ulkopaikkakunnilla.
Eräs aikuinen muistelee harmilla lapsuuttaan, joka kului kahden pikkuveljen jalkapalloharrastuksen ympärillä. Vanhempien kaikki vapaa-aika meni pikkuveljien kuljettamisessa, harjoituksissa, talkoissa ja pelireissuilla. "10 vuotta meni mun lapsuudesta ja nuoruudesta niin, että kaikki reissut piti miettiä sotkeeko ne jotenkin poikien jalkapallon peluuta", hän muistelee ja jatkaa: "Toivon, että osaan itse tasapainotella tulevaisuudessa, jos lapseni haluavat harrastaa jotain, joka vie noin paljon aikaa. Että osaan ottaa huomioon kummankin lapsen tarpeet tasapuolisesti."
Myös vanhemmemmat voivat olla syyllisiä harrastusrumbaan
Osa kirjottajista on sitä mieltä, että vanhemmat ovat itse syyllisiä nykyajan valtaviin harrastuspaineisiin. "Jotenkin tuntuu, että monet vanhemmat haluavat päteä noilla lastensa touhuilla. Salaa ehkä unelmoivat olympiavoittajista tai edes kovapalkkaisista lätkänpelaajista.", eräs keskusteluun osallistuja epäilee.
Osa vanhemmista onkin tehnyt periaatepäätöksen viettää mieluummin aikaa perheen kesken ilman sen kummempia harrastuksia. Osa on sitä mieltä, että vanhempien ei ole syytä kuljettaa lapsiaan harrastuksiin, vaan jos lapsi haluaa harrastaa, hänen täytyy osata kulkea matkat itse. "Itse te itsenne ajatte loppuun, kun hyysäätte ja opetatte siihen, että aina joku tuo ja vie...", kirjoittaa vanhempi, jonka perheellä ei ole mitään harrastuksia.
Harrastuksen nielevät rahaa
Lasten harrastuksista saattaa myös kertyä melkoiset maksut, etenkin jos perheessä on monta lasta. Vauva.fi-keskustelupalstalla eräs vanhempi valittelee, että hänen kahden tyttärensä taitoluisteluharrastukseen on mennyt elokuun ja helmikuun välillä jo 4500 euroa. Toinen kertoo poikansa jääkiekkoharrastuksen nielevän noin 5000 euroa vuodessa, kun mukaan laskee myös matkakulut ja varusteet.
Joissakin harrastusseuroissa on mahdollista saada avustuksia, mikäli lapsi on erityisen lahjakas, eikä vanhemmilla ole varaa maksaa harrastusmaksuja tai ostaa tarvittavia varusteita. Hyvänä esimerkkinä tästä on Icehearts-toiminta, joka on suunnattu nimenomaan vähävaraisista perheistä tuleville ja syrjäytymisvaarassa oleville lapsille. Icehearts-toiminta alkoi yhdestä jääkiekkojoukkueesta, mutta toiminnassa on nykyään useiden jääkiekkojoukkueiden lisäksi mukana myös jalkapallo- ja salibandyryhmiä. Icehearts-ryhmien toiminta on enemmänkin kuin pelkää harrastustoimintaa - se on ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä joukkueurheilun parissa.
Lue lisää aiheesta:
Vauva.fi/keskustelut: Mitä eskari-ikäiset poikanne harrastavat?
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Paras side runsaalle vuodolle? Pitkä pitäisi olla!!
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3.6 m/s







