Vauvan nukuttaminen ulkona vaarallista?

Tällä viikolla paljon julkisuutta saanut kolmikuisen poikavauvan sieppaaminen vaunuistaan Varkaudessa on pelästyttänyt monet vanhemmat. Vauva vietiin vaunuistaan päiväunien aikana, ja tuntematon tekijä hautasi lapsen lumihankeen. Tapaus päättyi onnellisesti poliisien löydettyä kadonneen vauvan elossa lumipeitteen alta. Vauvan lumeen hautaamista tutkitaan nyt murhan yrityksenä.
Ulkona nukuttaminen pelottaa
Tapaus havahdutti monet vanhemmat miettimään ulkona nukuttamisen vaaroja, ja vauva.fi:n keskustelupalstalla alkoi kiivas väittely ulkona nukuttamisen puolesta ja vastaan.
Monet keskustelijat ovat sitä mieltä, että nykypäivänä lapsia ei enää pidä jättää yksin ulos nukkumaan. "Kuka enää nykyään uskaltaa laittaa lapsen yksin ulos nukkumaan? Eikö vähintään pitäisi olla koko ajan näköyhteys vaunuihin + itkuhälytin jotta havahtuu jos jotain outoa tapahtuu", kirjoittaa eräs osallistuja. Samalla kannalla on toinenkin kirjoittaja: "Miksi joku jättää vauvansa yksin ulos? Hirveä tapaus, mutta ehkä tämän jälkeen useimmat teistäkin oppivat että sitä vauvaa ei jätetä yksin ulos nukkumaan, jos se on pakko viedä ulos nukkumaan, jota en todellakaan ymmärrä, niin sitten aikuinen sinne mukaan myös."
"Ei Suomessa ole kovin yleistä, että vauvoja viedään! Omat lapset nukkuvat ainakin ulkona ja monesti olen kaupan eteenkin jättänyt nukkumaan.", vastaa eräs kirjoittaja ulkona nukuttamista kauhisteleville. Samaa mieltä on moni muukin: "Kyllä minä ainakin uskallan nukuttaa vauvaa pihalla, nytkin on siellä nukkumassa. Tästä koneelta ja keittiöstä on koko ajan suora näköyhteys vaunuihin, mutta kyllä sitä tulee välillä puuhailtua muutakin niin ettei vaunuja koko ajan näe."
Ulkomailla kummastellaan pohjoismaista tapaa
Vauvojen nukuttaminen ulkona on tavallista lähinnä vain Pohjoismaissa. Etenkin Yhdysvalloissa tapa herättää äärimmäistä hämmästelyä lähinnä lapsen turvallisuuden vuoksi.
Englantilaisella keskustelufoorumilla eräs isä kyselee mielipiteitä viisikuukautisen tyttärensä nukuttamisesta ulkona. "Äitini on kotoisin Skandinaviasta, jossa ulkona nukuttaminen on yleistä", hän lisää. Moni vastaajista kauhistelee ajatusta, ja eräs kehottaa kysyjää miettimään nukkuisiko hän itse tuntikausia ulkona. Eräs vastaaja mainitsee skandinaavien tekevän muitakin outoja asioita, kuten harrastavan avantouintia. "Tässä maassa vauvaa ei voi jättää yksin ulos", yksi osallistuja kauhistelee ja jatkaa: "Jos olisin sinun naapurisi, soittaisin sosiaaliviranomaisille."
Toiset ovat sitä mieltä, että ulkona nukuttamisessa ei ole mitään pahaa. Monet toteavat ulkoilman olevan hyväksi vauvalle."Minä nukutin poikaani aina ulkona isoiäitini neuvosta, sillä hänen nuoruudessaan vauvojen nukuttaminen ulkona oli tavallista", eräs osallistuja kertoo.
Eräällä toisella brittiläisellä keskustelufoorumilla eräs huolestunut äiti kyselee mielipiteitä näkemästään lastentarhasta, jossa pienimmät lapset laitetaan ulos päiväunille. Suuri osa vastaajista kauhistelee asiaa. "Kuulostaa aivan armeijan harjoitukselta!", eräs osallistuja kommentoi järkyttyneenä.
Suomessa ulkona nukuttaminen yleistä
Tutkija Marjo Tourulan tekemästä lastenhoitokäytäntöjä käsittelevästä pro gradu -tutkielmasta selviää, että lähes kaikki suomalaisvanhemmat nukuttavat lapsiaan ulkona. 95 prosenttia tutkimukseen osallistuneista nukutti lastaan ulkona. Yleisintä on vauvan valvominen itkuhälyttimen avulla sen lisäksi, että vauvaa käydään katsomassa noin vartin välein. Vain harva oli kokenut mahdollisesti uhkaavia tilanteita, kuten esimerkiksi eläinten tulemista liian lähelle vaunuja.
Nykyään markkinoilla onkin erityisiä teräsverkosta valmistettuja unisuojia, jotka on tarkoitettu estämään eläinten pääsy vauvan vaunuihin.?
Tänä talvena vaunuissa olevat lapset ovat olleet vaarassa myös katolta putoavan lumen takia.
Lue lisää aiheesta:
Vauva.fi/keskustelut: Vauvojen nukuttaminen ulkona
Vauva.fi/keskustelut: Uskaltaako 5 viikon ikäistä vauvaa nukuttaa ulkona?
Vauva.fi/keskustelut: Miksi vauvoja nukutetaan ulkona?
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Selkä pysyvästi kipeäksi epiduraalista?
- > Miten säilyä suht rypyttömänä?
- > Mulla olisi vino pino vanhoja muumilehtiä ja muumidomino-peli!
- > Goottivanhempien tyttärelle nimi
- > kristilliseen kouluun?
- > pieni pesutorni?
- > Lahjakkaan lapsen tragedia?
Uusimmat blogikirjoitukset
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



0 m/s






