Lauantai 19.5.2012
Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Yli 10 pikkulasta kuolee pahoinpitelyyn vuosittain



Suomessa kuolee vuosittain 12 taaperoikäistä pahoinpitelyyn. Noin 300 lasta vammautuu väkivallan seurauksena pysyvästi. Näin uutisoi sanomalehti Keskisuomalainen.

Lehden mukaan jopa 200 000 suomalaislapsen epäillään joutuvan vuosittain eriasteisen väkivallan uhriksi. Useimmiten pahoinpitelijänä on oma vanhempi.

Vuosina 1970 – 1994 vanhemmat pahoinpitelivät hengiltä 292 lasta. Puolet pahoinpitelyn kohteeksi joutuneista oli alle yksivuotiaita ja 80 prosenttia alle kaksivuotiaita.

Järkyttävät luvut perustuvat meneillään olevaan, moniammatilliseen tutkimusprojektiin, jossa selvitetään lasten kuolemaan johtavaa pahoinpitelyä ja pahoinpitelyjen ennaltaehkäisyä.

Vauva ei kestä ravistelua

Keskisuomalaisen haastattelema lastenkirurgi ja lastenortopedi Juhani Merikanto uskoo, etteivät vanhemmat yleensä halua tietoisesti vahingoittaa lastaan. Joskus heidän itsehillintänsä kuitenkin pettää, ja pikkulasta voidaan ravistella liian rajusti.

Merikannon mukaan varsinkaan nuoret vanhemmat eivät välttämättä edes tiedä, miten kohtalokasta ravistelu on vauvalle. Merikanto kertoo isästä, joka toi lääkäriin kolmekuisen lapsen, jonka rintakehä napsui. Ravistelu oli murtanut lapsen kylkiluita.

Vauvan ravistelu on erittäin vaarallista, sillä pikkuvauvan pää on iso suhteessa muuhun vartaloon. Ravisteltaessa lapsen pää heiluu voimakkaasti, ja se voi vaurioittaa aivoja.

Myös lapsen vatsa on suojaton iskuille. Verenvuoto vatsaontelossa voi johtaa kuolemaan.

Väkivalta alkaa pienestä

Merikanon mukaan lapsen pahoinpitely alkaa usein pienestä läpsimisestä, mutta raaistuu vähitellen, ellei siihen puututa. Joka kolmannella pahoinpidellyllä lapsella on luunmurtumia. Vanhempien selitys voi olla, että lapsi on pudonnut sängyltä tai hoitopöydältä.

Merikannon mukaan aivovammoja ei tule, jos lapsi putoaa 40 senttiä korkealta sängyltä. Pahoinpitelyä on syytä epäillä, jos lapsen vammat ja vanhempien selitykset poikkeavat kovasti toisistaan.

Hälytyskellojen olisi syytä soida myös silloin, jos vanhempien selitykset muuttuvat, vammojen syntyajankohdasta on epäselvyyttä tai jos lapsella on paljon eri-ikäisiä mustelmia.

Terveydenhuollon hoitohenkilökunnalla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, jos he edes epäilevät, että lasta pahoinpidellään. Kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen, jos epäilee, että lasta pahoinpidellään tai hän voi muuten huonosti.





Kommentit


Pikkulapsen pahoinpitely | 2011-10-08 09:28:54
Voisiko ravistelun ym. Vaarallisuudesta kirjoittaa siihen vihkoseen, jonka neuvolasta saa, jos jotkut eivät tajua sitä itse.
  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    yksi seitsemän kolme
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot