Lauantai 19.5.2012
Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Kuinka usein lapsiperhe kehtaa syödä ulkona?



Suomessa jatkuvaa ravintoloissa syömistä pidetään helposti elitistisenä. Jos lapsiperhe syö ravintolassa, perhe on yleensä matkalla. Valinta kohdistuu silloin usein pikaruokaravintolaan tai huoltoasemaan.

Muun muassa nämä asiat ilmenevät Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman Sre:n teettämästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin lapsiperheiden ravintolaruokailua. Tutkimukseen vastasi 500 alle 12-vuotiaiden lasten vanhempaa sekä 265 ravintolan omistajaa tai ravintolapäällikköä.

Ravintolaruokailua rajoittaa eniten hinta

Neljä viidesosaa sekä vanhemmista että ravintola-alan ammattilaisista pitää hintaa esteenä perheiden ravintolaruokailulle. Vanhemmat suhteuttavat hinnan annoksen kokoon. Lapsen aterian hinnan pitäisi vanhempien mielestä pysytellä reilusti alle kymmenen euron.

Toiseksi eniten perheiden ravintolaruokailua rajoittaa se, että lapset kyllästyvät tai häiritsevät ravintolassa niin, etteivät vanhemmat voi nauttia ruoasta. Tätä mieltä on kolmannes vanhemmista ja lähes puolet ravintola-alan ammattilaisista. Lasten viihtymistä ravintolassa on mietitty myös Vauva-lehden keskustelupalstalla.

Osaa vanhemmista harmittaa, että muut asiakkaat katsovat lapsia kieroon ravintolassa. "Itse olen ainakin sitä mieltä, että ihmiset ovat liian herkkiä muiden ihmisten (niin aikuisten kuin lastenkin) tekemälle melulle ja elämälle Suomessa. Ihan kuin kukaan muu ei saisi päästää ääntä tai olla liikenteessä paitsi Minä", kirjoittaa eräs verkkokeskustelija.

Tutkimuksen mukaan vanhemmilla on monia toiveita ruokaravintoloille. Lapsille pitäisi olla viihdykettä, ja heihin pitää suhtautua arvostavasti. Ruokalistan halutaan olevan monipuolinen ja sisältävän lastenannoksia tai vaihtoehtoisesti aikuisten annoksia puoleen hintaan.

Hampurilaispaikat suosituimpia

Suomalainen lapsiperhe vierailee ravintolassa melko harvoin. Kolmannes lapsiperheistä ruokailee ravintolassa kerran tai kaksi vuodessa. Vain noin joka kymmenes lapsiperhe syö ravintolassa yli kymmenen kertaa vuodessa.

Pikaruokaravintolat ovat suosittuja. Lähes kolmannes perheistä käy pikaruokapaikoissa yli kymmenen kertaa vuodessa ja toinenkin kolmannes 5–10 kymmenen kertaa vuodessa.

Vain neljä prosenttia vanhemmista ilmoittaa, ettei perhe ruokaile pikaruokaravintolassa yhtään kertaa vuodessa. Muiden ravintoloiden osalta vastaava luku on reilut kymmenen prosenttia.

Tutkimuksesta ilmenee vielä, että ravintolaillallisia usein harrastava perhe saa varakkaan, mutta tuhlailevaisen leiman muiden suomalaisten mielikuvissa.

– Palvelujen ostamista pidetään meillä elitistisenä, ja vaatimattomuus katsotaan eduksi, toteaa viestinnän tutkija Anne Leppänen tutkimuksen toteuttaneesta yrityksestä.

Verkkokeskusteluista näkyy, että osa ihmisistä ei laskisi vilkkaita pikkulapsia lainkaan ravintolaan häiritsemään muita. Vanhempien mielestä ruokakulttuurin opettaminen lapsille ei ole kovin tärkeä syy syödä ulkona. Alan toimijat kuitenkin kannustavat siihen:

– Haluamme viestiä, että on aivan ok ja suorastaan hyvä ruokailla välillä myös ravintolassa, sanoo Sre:n pääsihteeri Marja Innanen.

Lue lisää:

Vauva.fi/keskustelut: Minne syömään kaksivuotiaan kanssa Helsingissä?

Meidän perhe -lehti: Paras lapsiperheen ravintola?



Kuinka usein lapsiperhe kehtaa syödä ulkona?


Suomessa jatkuvaa ravintoloissa syömistä pidetään helposti elitistisenä. Jos lapsiperhe syö ravintolassa, perhe on yleensä matkalla. Valinta kohdistuu silloin usein pikaruokaravintolaan tai huoltoasemaan.


Muun muassa nämä asiat ilmenevät Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman Sre:n teettämästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin lapsiperheiden ravintolaruokailua. Tutkimukseen vastasi 500 alle 12-vuotiden lasten vanhempaa sekä 265 ravintolan omistajaa tai ravintolapäällikköä.



Ravintolaruokailua rajoittaa eniten hinta


http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta.aspx?id=1123244


Neljä viidesosaa sekä vanhemmista että ravintola-alan ammattilaisista pitää hintaa esteenä perheiden ravintolaruokailulle. Vanhemmat suhteuttavat hinnan annoksen kokoon. Lapsen aterian hinnan pitäisi vanhempien mielestä pysytellä reilusti alle kymmenen euron.

Toiseksi eniten perheiden ravintolaruokailua rajoittaa se, että lapset kyllästyvät tai häiritsevät ravintolassa niin, etteivät vanhemmat voi nauttia ruoasta. Tätä mieltä on kolmannes vanhemmista ja lähes puolet ravintola-alan ammattilaisista. Lasten viihtymistä ja häiritsemistä ravintolassa on mietitty myös Vauva-lehden keskustelupalstalla. http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1105771/lapsi_vanhempien_egon_jatke


Vanhemmilla on monia toiveita ruokaravintoloille. Lapsille pitäisi olla viihdykettä ja heihin pitää suhtautua arvostavasti. Ruokalistan halutaan olevan monipuolinen ja sisältävän lastenannoksia tai vaihtoehtoisesti aikuisten annoksia puoleen hintaan.


Hampurilaispaikat suosituimpia


Suomalainen lapsiperhe vierailee ravintolassa melko harvoin. Kolmannes lapsiperheistä ruokailee ravintolassa kerran tai kaksi vuodessa. Vain noin joka kymmenes lapsiperhe syö ravintolassa yli kymmenen kertaa vuodessa.


Pikaruokaravintolat ovat suosittuja. Lähes kolmannes perheistä käy pikaruokapaikoissa yli kymmenen kertaa vuodessa ja toinenkin kolmannes 5–10 kymmenen kertaa vuodessa.

Vain neljä prosenttia vanhemmista ilmoittaa, ettei perhe ruokaile pikaruokaravintolassa yhtään kertaa vuodessa. Muiden ravintoloiden osalta vastaava luku on reilut kymmenen prosenttia.

Vanhempien mielestä ruokakulttuurin opettaminen lapsille ei ole kovin tärkeä syy mennä ravintolaan. Alan toimijat kuitenkin kannustavat siihen:


– Haluamme viestiä, että on aivan ok ja suorastaan hyvä ruokailla välillä myös ravintolassa, sanoo Sre:n pääsihteeri Marja Innanen.



http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta.aspx?id=1126308


http://mmm.multiedition.fi/ruoka.fi/www/fi/ajankohtaista/uutiset.php?we_objectID=261



Lue lisää:


Vauva.fi/keskustelut: Minne syömään kaksivuotiaan kanssa Helsingissä?


http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1100793/minne_syomaan_2_v_kanssa_helsingissa_






Kommentit


Aika pieniä lukuja | 2012-01-26 15:59:15
Me olemme kahden lapsen kanssa vuosikausia syöneet ravintolassa keskimäärin arviolta n. neljästi kuussa, joinakin kuukausina reilusti useammin. Ulkomaanmatkoilla usein pari kertaa päivässä + aamiainen. Ja lasken tähän vain oikeat ravintolat, en purilaispaikkoja, joissa myös tulee joskus käytyä.
  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    viisi kuusi seitsemän
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot