Antaisitko nuorelle oman luottokortin?

Tieto siitä, että 16-vuotiaalle voi saada sivukortin vanhemman luottokorttiin, saa varmaankin monessa murrosikäisessä aikaan kirkkaan riemastuneen ilmeen. Vanhempien riemu voi olla vähän rajoittuneempaa.
Menojen suunnittelu kannattaa
Nuorelle olisi hyvä puhua järkevästä rahankäytöstä ja säästämisen perusteista. Kun kyseessä ovat nuoren omat menot, on niistä myös hyvä pitää kirjaa. Tällöin nähdään, jos rahaa käytetään liikaa johonkin yksittäiseen kohteeseen. Nuorelle kannattaa myös opettaa, miten menoja voi suunnitella etukäteen ja budjetoida rahoja vaikka johonkin isompaan ostokohteeseen.
Alaikäiselle hyvä korttivaihtoehto on Visa Electron, joka ei siis ole varsinainen luottokortti. Tilillä on oltava ostokseen riittävä summa, joten nuori ei pääse ostamaan sillä luotolle.
Vanhempien esimerkki on tärkeä
Moni nuori luulee, että raha kasvaa puussa, ja vanhempien palkkataso hipoo taivasta.
Jos vanhemmat käyttävät pikkuhankintoja tehdessään huolettomasti luottoja, millaisen esimerkin he antavat nuorelle? Mitä nuori mahtaa ajatella, kun vanhemmat hetkeä myöhemmin nuhtelevat häntä löysästä rahankäytöstä?
Moni nuori ei ymmärrä, että luottokortin mukana tulee luotto eli laina, joka on maksettava takaisin korkojen kera. Kortilla on näppärä maksaa, mutta jos lainamaksu viivästyy epäsäännöllisten tulojen myötä, onkin edessä hankalampi tilanne. Viivästyskulut ja perintäkulut voivat kasvaa yllättävän suuriksi.
Rahankäyttöä on hyvä opettaa
Harva nuori suhtautuu raha-asioihin riittävällä vakavuudella. Ottaessaan pikaluoton nuori ei tiedä mihin pohjattomaan saaviin hän päänsä laittaa. Moni nuori velkaantuu huomaamattaan, jolloin summat eivät helposti olekaan enää mitään kuukausitienesteillä selvitettäviä.
Monelta nuorelta puuttuu osaamista ja taitoa käsitellä rahaa. Jos pankkitilillä on rahaa, se saatetaan kuluttaa sen suurempia ajattelematta. Vanhempien kannattaa kertoa nuorelle mihin vanhempien palkka käytetään, opettaa nuorelle talouden hoitamista ja olla hyvänä esimerkkinä raha-asioiden hoitamisessa.
Lue lisää aiheesta:
Perhe.fi: Luottokortti nuorelle
Perhe.fi/keskustelut: Oletteko laittaneet lapsilisät säästöön lapsen tilille?
Perhe.fi/keskustelut: Minä en ala lapsilleni pedata helppoa elämää ja säästää
Perhe.fi/keskustelut: Säästättekö lapsillenne rahaa jossain muodossa?
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
- > Millainen sormus on paras?
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3.09 m/s







