Lauantai 19.5.2012
Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Apua vauvaperheen seksipulmiin?



Hys, ollaan hiljaa, ettei pienokainen kuule. Nopeasti nyt, ettei kukaan lapsista huomaa. Oliko se edellinen kerta viime kuussa vai jouluna? Pienten lasten vanhempien seksihalut tyydytetään usein hiljaa, harvoin ja nopeasti. Nautinnolle ei jää juurikaan tilaa.

Usein käy myös niin, että synnytys ja pienten lasten kanssa oleminen imee vanhemmista mehut niin tehokkaasti, ettei sänkyyn kaaduttua jaksa edes luoda ajatusta seksille. Herääkin kysymys, harrastavatko pienten lasten vanhemmat seksiä enää lainkaan? Miten seksihaluja voisi lisätä?

Hätä keinot keksii

Lasten läsnäolo pakottaa vanhemmat siirtämään seksin hamaan tulevaisuuteen. Asiat pistetään erilaiseen tärkeysjärjestykseen kuin aikaisemmin. Kumppanin läheisyys oli aikaisemmin tärkeää, nyt maanantaina saadulla pikaisella suukolla ja rutistuksella pitää pärjätä keskiviikkoon asti.

Lasten nukkuminen samassa sängyssä vanhempien kanssa on kaikkein paras seksin tappaja. Moni menee lasten viereen nukkumaan, vaihtaa nopean suukon ja nukahtaa.

Moni vanhempi miettii myös himon iskiessä voiko seksiä harrastaa, jos vanhempien sängyn vieressä tuhisee viiden kuukauden ikäinen nyytti omassa pinnasängyssään? Näkeekö se? Ymmärtääkö se?

Vauva-lehden tekemän seksikyselyn tuloksista selviää, että lähes puolet vanhemmista kokee lasten läsnäolon häiritsevän seksiä.

Aikaisemmin seksuaalinen mielikuvitus pääsi valloilleen vaikka keittiössä. Miksi sen pitäisi loppua synnytykseen? Jos seksihalut syttyvät, niihin voi hakea lisää liekkiä vaikka erilaisista paikoista – niistä, joihin lapset eivät pääse. Seksiä voi harrastaa joskus vaikkapa saunassa tai kodinhoitohuoneessa. Seksiä voi harrastaa välillä myös aamuvarhaisella ennen lasten heräämistä tai vaikka viikonloppuisin lasten päiväuniaikaan.

Seksitauko saattaa venyä


Naisen alapää kokee synnytyksessä venyvän muutoksen, ja seksin harrastaminen saattaa muuttua naisen osalta kivuliaaksi. Synnytyksen jälkeen tapahtuvan estrogeenitason romahtamisen seurauksena naisen limakalvot muuttuvat kuiviksi ja aroiksi. Hormonitoiminta kuitenkin tasaantuu melko pian, ja väljyys ja repeämät korjaantuvat useimmiten ajan myötä.

Seksin aloittaminen saattaa helposti lykkääntyä, jos sitä on ensin kokeiltu turhan aikaisin, ja nainen on kokenut sen kivuliaaksi. Ikävän kokemuksen jälkeen kynnys uuteen yritykseen voi olla korkea.

Seuraavaa lasta odottaessa moni äiti saattaa tietää päivän tarkkuudella, milloin hedelmöitys on tapahtunut, seksiä kun harrastettiin siinä kuussa vain kerran.

Väsymys aiheuttaa haluttomuutta

Synnytyksen jälkeinen väsymys ja masennus voivat myös johtaa haluttomuuteen, ja haluttomuus voi ajaa syvemmälle masennukseen. Tuntuu, ettei osaa enää olla edes hyvä kumppani, kun ei jaksa  tai halua harrastaa seksiä neljä kertaa viikossa. Tilapäiseen haluttomuuteen voi kuitenkin valmistautua etukäteen ja keskustella siitä puolison kanssa jo vaikka ennen lapsen syntymää.

Kummankin vanhemman seksihalut saattavat olla lapsen syntymän jälkeen entisellään, mutta niiden käyttäminen ja yhteensovittaminen voi muuttua lasten myötä haluttomuudeksi. Ei enää jaksa nähdä vaivaa, jos lapset heräävät tai jos puoliso ei enää pidäkään tästä kosketuksesta. Tällaisessa tilanteessa seksi helposti vain jää. Jommankumman puolison täytyisi siinä tapauksessa ottaa asia puheeksi ja pyrkiä korjaamaan tilanne.

Uusia haluja arkeen

Harva nainen tuntee oloaan raskauskilojen alla seksikkääksi, eikä synnytyksen jälkeen iskevä haljennut olo lisää seksihaluja.

Monelle miehelle tulee yllätyksenä, miten seksuaalisesti aktiivinen muuttuu yhdessä yössä imettäväksi äidiksi. Miehestä saattaa tulla kädetön seksin suhteen.

Nämä kaksi omien halujensa kanssa kamppailevaa pitää saada jälleen yhteiseen sänkyyn. Usein nimittäin töissä käyvä vanhempi siirtyy toiseen sänkyyn nukkumaan lasten yöheräilyjen pois ajamana.

Välillä on hyvä päästää irti rutiineista, jättää lapset isovanhempien hoitoon ja mennä vaikka hotelliin yöksi. Syödä hyvin, nauttia toisen seurasta tai vain nukkua lähekkäin ilman tenavia välissä.

Seksistä, sen puutteesta tai muuttumisesta pitää voida puhua. Vanhoista seksitavoista ei syty samalla tavalla kuin ennen. Mitä voisimme tehdä eri tavalla? Muistatko silloin kun tehtiin niin…?

Lue lisää aiheesta:
Vauva.fi: Suuri seksikysely paljastaa
Perhe.fi: Seksi lapsiperheessä
Ilta-Sanomat.fi: Seksihalut kateissa? – 13 mahdollista syytä!





Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kahdeksan kolme viisi
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot