Unohdetut mummot - totta vai väärinkäsitystä?

Lapsiperheen arki on usein sellaista haipakkaa, ettei yhteydenpito isovanhempiin käy aina mielessä. Samaan aikaan iäkäs mummo tai pappa voi kuitenkin kokea, että hänet on kokonaan unohdettu.

ET-lehden keskustelupalstalla käydään riipaisevaa keskustelua siitä, kuinka lapset ja lapsenlapset ovat unohtaneet vanhempansa.

”Lapset eivät käy koskaan kylässä. Lapsenlapset eivät ota yhteyttä. Eivät koskaan kiitä saamistaan lahjoista. Mitään riitoja ei ole ollut. Minut vain on unohdettu. Olen siitä hyvin, hyvin surullinen”, keskustelun aloittaja kirjoittaa.

Yksinäinen mummo on yrittänyt ottaa yhteyttä lapsenlapsiinsa sähköpostilla, mutta aina hänelle ei vastata. Hän on myös väsynyt olemaan aina se osapuoli, joka ottaa yhteyttä.

Arjen pyöritys estää yhteydenpidon

Unohdetun mummon kirje saa palstalla paljon vastakaikua. Monella muullakin on vastaavia kokemuksia.  Toisaalta moni arvelee, ettei mummoa ole oikeasti unohdettu, vaan arjen kiireet estävät yhteydenpidon. Jälkeläisillä voi myös olla omia huolia, joilla ei haluta mummoa rasittaa.

Moni neuvoo jatkamaan sitkeästi yhteydenpitoa. Mummo voisi myös kertoa lapsille vaikka kirjeessä, että ikävöi näitä ja haluaisi nähdä heitä useammin.

”Harmillista, että yhteys on tällä erää heikko. Voi hyvinkin olla, että kiireet vain vievät ajan jossain elämänvaiheessa. Silloin voi itse pitää yhteyttä tiiviimmin. Ota tavoitteeksi vaikka kerran kuukaudessa yhteydenotto, ilmoittele mitä kuuluu”, steffi kirjoittaa.

”Älä vaivu epätoivoon, kyllä lapsesi varmaan sinua rakastavat. Ehkä he eivät vain kiireidensä takia kerkeä käydä. Otapa askeleet heidän luoksensa, kopautat oveen ja tuumailet, et mää tulin ny kylään, kun teittiä ei kerran näy meidän suunnalla… tai sitten vain rohkeasti kysymään, mikä mättää, miksi ette käy”, toinen esittää.

Hanki oma elämä!

Toiset taas neuvovat jättämään moiset lapset omaan arvoonsa. Kannattaa hankkia omia ystäviä ja harrastuksia, ja tarjoutua vaikka mummoksi sellaisille lapsille, joilla ei mummoa ole, moni ehdottaa.

”Elä omaa elämääsi, hanki omanikäisiä ystäviä, jos niitä ei ole. Lapsiin tai lapsenlapsiin ei kannata takertua. Ei varsinkaan niin, että istuu kotona, odottaa ja valittaa, ettei kukaan muista ja käy”, anonyymi kirjoittaa.

Moni isovanhempi kokee, että mummot ja papat ovat tärkeitä silloin, kun lapset ovat pieniä ja tarvitaan lastenhoitoapua. Kun lapset kasvavat, mummo unohtuu.

Osan mielestä myös rahalla on vaikutusta asiaan. Varakkaamman suvun isovanhempiin saatetaan pitää enemmän yhteyttä kuin köyhemmän. Joskus myös miniä pitää enemmän yhteyttä omiin kuin puolison vanhempiin, jolloin nämä voivat tuntea itsensä syrjäytetyiksi.

”Älä ole moksiskaan. Hakeudu jonnekin muualle, missä sinusta välitetään. Asuinpaikkakunnallasi on varmasti monenlaista toimintaa. Virkistää kummasti, kun pääsee muiden kanssa touhuamaan. Kaikista pahin asia on, jos murehdit tykönäsi asioita, joille et voi mitään. Nokka ylös ja uusiin seikkailuihin, vaikka sydän karrella”, eräs kirjoittaja toivottaa.

Mummollakin vastuuta suhteesta

Toisaalta osa keskustelijoista on kriittisiä myös mummoja kohtaan. Mummot voivat heidän mukaansa vaikuttaa itsekin siihen, miten paljon heille soitellaan. Jos aina moittii ja valittaa, voivat yhteydenototkin harveta.

”Tavat kehittyvät ajan kuluessa. Jos silloin, kun lapset ovat pieniä, emme ole heidän kanssaan, on aivan turha kipuilla sitten, kun itse tarvitsemme heitä seuraksi. Jos valmiita yhteyksiä ei arjessa ole, eivät ne murjottamalla tai ruikuttamalla synny”, marjahele kirjoittaa.

Hänen mielestään on mummon tai papan tehtävä rakentaa uudestaan katkenneita yhteyksiä. Matka ei ole esteenä. ”Posti kulkee, netti pelittää ja bussit, autot ja junat ovat käytettävissämme."

Toinen mummo taas ottaa kantaa kirjoitukseen, jonka mukaan nykyvanhemmat tuhlaavat rahansa ja vapaa-aikansa ulkomaanmatkoilla, eivätkä vieraile sukulaisten luona.

”Jos me mummot alamme torumaan lastemme tai lastenlastemme matkustamishaluja, niin silloin kyllä itse järjestämme itsemme ulos heidän elämästään. Kun he kerran itse rahansa tienaavat, saavat he harrastaa ja mennä minne itse haluavat”, hän kirjoittaa.

Yksinäisiä vanhuksia paljon

Kaikkein surkeimpana palstalla pidetään niiden isovanhempien tilannetta, jotka on unohdettu yksin hoitolaitoksiin. Entiseksi hoitajaksi esittäytyvä marjutti kertoo, kuinka eräs vanhus vanhainkodissa pyysi aina kääntämään sänkynsä ovelle päin, jotta hän näkisi kuka sieltä tulee. Ketään ei ovesta tullut.

”Välillä päätimme yksinkertaisesti soittaa omaisille, että vanhus kaipaa heitä ja haluaa tietää, mitä lapsille kuuluu. Joskus sieltä joku vaivaantui tulemaan kauheiden selitysten kanssa”, marjutti kertoo.

Toisaalta kaikki lapsetkaan eivät ole samanlaisia. Osa käy säännöllisesti vanhankodissa ulkoiluttamassa mummoa ja juomassa kahvit termarista tai hakemassa mummon tai papan torille tai mökille. Myös lapsenlapset voivat käydä koulun jälkeen moikkaamassa mummoa.

Tyytyväiset palstalle kirjoittaneet mummot kertoivat käyneensä lastenlastensa kanssa myös puhallinkonsertissa, museossa, taidenäyttelyssä, ravintolassa, kahvilassa, ruokakaupassa, rannalla ja leikkipuistossa. Myös television katsominen yhdessä on suosittua.

”Kiirettömyys ja pelkkä oleminen ovat se ylellisyys, jonka mummi voi tarjota arjen keskellä”, eräs tyytyväinen kertoo.

---