Onko auto lapsiperheessä pakollinen?

Monen nuoren aikuiselämä alkaa isossa opiskelukaupungissa ilman omaa autoa. Joka paikkaan pääsee julkisilla kulkuneuvoilla tai pyörällä, eikä auton ylläpitoon oikein ole rahaakaan.
Iän karttuessa asiat muuttuvat. Autoa tarvitaan ehkä työmatkoihin, ja viimeistään lastenvaunujen ilmestyminen talouteen ajaa vanhemmat autokauppaan.
Kaupunkirakenteen hajanaisuus vaikeuttaa pääsyä lastentapahtumiin
Espoolainen kahden lapsen perhe on elänyt ilman autoa kolme vuotta. Perhe ajatteli, että Espoon kokoisessa kaupungissa täytyy pärjätä ilman autoa, etenkin kun vanhempien työ- ja opiskelupaikat ovat hyvien yhteyksien päässä. Esikoisen vauvaikä oli helppo, kun lapsi nukkui vaunuissa bussimatkat eikä menojakaan ollut paljon.
Nyt autottomuus on kuitenkin katkeamassa ikävaiheeseen, jossa lapset kaipaavat lisää virikkeitä.
– Lastentapahtumia järjestetään täällä kiitettävän usein, on teatteria ja vaikka mitä. Mutta jos yhdensuuntaiseen matkaan kuluu kaupungin sisällä yli tunti tai bussia saa vaihtaa monta kertaa, niin totta kai kynnys lähteä kasvaa, äiti kuvailee.
– Etenkin takaisin päin tullessa saa jännittää, mahtuvatko rattaat bussiin vai ovatko muut jo ehtineet pysäkille jonon edelle. Moneen menoon vaikkapa viikonloppuna on jäänyt lähtemättä sen takia, että matka on niin vaivalloinen. En voi vaatia alle 5-vuotiailta lapsilta kärsivällisyyttä istua bussissa ulkovaatteissa vailla tekemistä tuntia suuntaansa. Autolla matkaan saattaa mennä vain kolmannes ajasta.
Perhe on nyt hankkimassa autoa, mikä tuntuu toisaalta karvaalta.
– Tiedän niitäkin, jotka kulkevat lastensa kanssa julkisilla ja ovat ilmeisesti tyytyväisiä tilanteeseen, joten ehkäpä kysymys onkin meidän vanhempien mukavuudenhalusta ja toiveesta käyttää yhteinen vapaa-aika muuhun kuin bussissa istumiseen, äiti miettii.
Helsingissä joukkoliikenne toimii, mutta putiikeista on riesaa
Helsinkiläinen yhden lapsen perhe on selvinnyt hyvin ilman autoa eikä ole muuttamassa tapojaan. Lapsi on toistaiseksi kotihoidossa.
– Meillä ei ole autoa ekologisista syistä ja siksi, että mielestäni autoliikenne ei oikein sovi kaupunkiin, perheen isä sanoo.
– Helsingissä autottomuus on mahdollista hyvän joukkoliikenteen takia. Erityisesti metro on hyvä. Osa ratikoista on vielä korkealattiaisia, mikä hankaloittaa liikkumista.
Isä harmittelee, että monet kaupat on selvästi suunniteltu vain autoileville. Myös taksien käyttö on hankalaa, koska niissä ei ole turvaistuimia.
Kohti autotonta maailmaa
Mahdollisuus elää ilman autoa kytkeytyy hyvään kaupunkisuunnitteluun ja kodin valintaan hyvien kulkuyhteyksien ääreltä. Tiivis kaupunkirakenne ja hyvät lähipalvelut suosivat autottomuutta. Helsinkiläisten mielestä esimerkiksi neuvola ja leikkipuisto tulisi löytyä omalta asuinalueelta.
Autottomuuden hyötyjä nostetaan vuosittain esiin autottomana päivänä ja eurooppalaisella Liikkujan viikolla, joka on seuraavan kerran 16.–22. syyskuuta 2010.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2009 lopussa 2,8 miljoonaa henkilöautoa. Maassamme on siis yksi auto joka toista asukasta kohti.
Lue lisää:
Perhe.fi/keskustelut: Haussa auto leveällä takapenkillä
Vauva.fi/keskustelut: Vaikuttiko lasten saaminen liikennekäyttäytymiseesi?
HS.fi: Lapsiperheen ekoasuminen vaatii asennetta
Liikkujan viikko ja autoton päivä Suomessa
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Selkä pysyvästi kipeäksi epiduraalista?
- > Miten säilyä suht rypyttömänä?
- > Mulla olisi vino pino vanhoja muumilehtiä ja muumidomino-peli!
- > Goottivanhempien tyttärelle nimi
- > kristilliseen kouluun?
- > pieni pesutorni?
- > Lahjakkaan lapsen tragedia?
Uusimmat blogikirjoitukset
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



0 m/s






