10 kesäpuuhaa lapsille

Pitkän kesäloman aikana voi lapsille välillä iskeä tekemisen puute. Silloin vanhemmilla on hyvä olla takataskussaan nippu ideoita hyvistä kesäpuuhista.
Pukuleikkejä
Kaivakaa kaapista esiin läjä vanhoja vaatteita ja muuta rekvisiittaa (hattuja, koruja, huiveja yms.). Muistakaa ottaa valokuvia lopputuloksesta!
Perustakaa oma bändi
Innosta lasta perustamaan oma bändi kaverien tai sisarusten kanssa. Bändin jäsenten ensimmäisenä tehtävänä on keksiä itselleen sopiva soitin erilaisista kotoa löytyvistä tavaroista. Tämän jälkeen voi aloittaa musisoinnin. Mikäli käytössä on videokamera, kannattaa myös videoida bändin esitys, sillä lapset rakastavat katsoa omia esityksiään televisiosta.
Leikkikää mielikuvitusleikkejä
Lapset rakastavat heittäytyä mielikuvitusleikkien pauloihin. Olohuoneen voi muuttaa vaikka mereksi, josta haaksirikkoutuneet matkustajat yrittävät etsiä pelastusvälineitä itselleen. Lastenhuoneesta voi tehdä viidakon, jossa lasten pehmoeläimet vaanivat varomatonta kulkijaa.
Lähtekää museoon
Lähes jokaiselta suuremmalta paikkakunnalta löytyy jonkinlainen museo. Etsikää Museohaulla jokin sopiva kohde ja viettäkää museopäivä.
Uppoutukaa keskusteluun
Kunnon keskusteluhetkin aloitetaan sulkemalla televisio ja radio ja miettimällä vaikka valmiiksi liuta kysymyksiä, joita voitte esittää toisillenne. Esimerkiksi: Kenet haluaisit tavata mieluiten koko maailmassa? Mikä sai sinut nauramaan tänään? Millaiseksi kuvittelet maailman 50 vuoden päästä?
Kutsukaa kaverit yökylään
Järjestäkää ”yöleiri” kotona. Lasten makuupussit voi levittää olohuoneen lattialle, ja iltanuotion sijaan lapset voivat kerääntyä yölampun ääreen kertomaan vaikka kummitustarinoita. Suunnitelkaa sopivat leirieväät ja hieman ohjelmaa etukäteen valmiiksi.
Leikkikää kauneushoitolaa
Pienet tytöt rakastavat kampaamoleikkejä, mutta välillä kotiin voi pystyttää vaikka kauneushoitolan, jossa voi antaa jalkakylpyjä, lakata kynsiä ja antaa kasvohierontaa. Tavallinen kampaamoleikkikin muuttuu entistä hauskemmaksi, jos kaivatte esiin erilaisia hiuskoristeita ja otatte kaikista tehdyistä kampauksista valokuvat.
Leikkikää ravintolaa
Suunnitelkaa ensin yhdessä menu ja kirjoittakaa se ylös kauniille paperille. Jakakaa tehtävät, pukekaa essut ylle ja valmistakaa yhdessä kokonainen menu. Isä ja pikkusisarukset tai naapurin lapset voivat leikkiä asiakkaita, joille ruoat tarjoillaan ravintolatyyliin. Muistakaa myös kattaa pöytä erityisen hienosti, lapsetkin voivat juoda maitonsa jalallisista viinilaseista tunnelman kohottamiseksi.
Järjestäkää taidenäyttely
Miettikää ensin joku teema ja ryhtykää sen jälkeen piirtämään, maalaamaan ja askartelemaan taideteoksia. Lopuksi voitte järjestää taidenäyttelyn ripustamalla teokset näytille ja kutsumalla näyttelyvieraiksi vaikka naapurit.
Myykää turhat tavarat kirpputorilla
Siivotkaa yhdessä lapsen lelulaatikot ja komerot. Varatkaa kirpputoripöytä ja myykää kaikki turhat tavarat yhdessä. Päättäkää etukäteen mitä rahoilla tehdään – niillä voi hankkia vaikka jonkin uuden, kauan toivotun lelun tai mennä vaikka joukolla syömään.
Lue lisää aiheesta:
Perhe.fi: Tekemistä ulos
Perhe.fi/keskustelut: Köyhälle kivaa tekemistä kesällä lasten kanssa?
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Miten lauletaan ruotsiksi paljon onne laulu , onks sellasta
- > Kotiäidin henkinen väsymys
- > Go mobile
- > Kiinnostaisko ketään..?
- > Ostakaa vaan lapsillenne niitä tanan mönkijöitä! Taas kuoli yksi poika sillä seikkailtuaan, kertoi Iltalehti.
- > Olen sitä mieltä, että kouluruokailu pitäisi lopettaa ja ne rahat annettava todella nälkäisille ihmisille!
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille



1.54 m/s







