Lasten yökyläily - vanhempien painajainen?

Yökyläilyt kuuluvat useimpien lasten kaverisuhteisiin. Vanhemmille ne voivat olla kuitenkin rasittava kokemus etenkin, jos kyläily ei ole vastavuoroista.
Suurin osa kouluikäisistä ja nuoremmistakin lapsista viettää joskus yötä kaverin luona tai kaveri tulee lapsen yövieraaksi. Monilla aikuisillakin on lämpimiä muistoja omassa lapsuudessa tehdyistä yökyläilyistä. Joskus kyläilyt menevät kuitenkin liian pitkälle ja alkavat häiritä normaalia arkea. Jotta yökyläilystä olisi mahdollisimman vähän häiriötä niiden tulisi olla vastavuoroisia ja sujua tavallisessa arjen rytmissä.
Kyläilyt rasittavat, mutta ovat lapsille tärkeitä
Vauva-lehden keskustelupalstalla vaihdetaan mielipiteitä siitä, rasittavatko lasten yökyläilyt. Iso osa vanhemmista myöntää rehellisesti kokevansa vierailut etenkin omaan kotiin rasittavina, mutta sallivansa ne, koska ne ovat lapselle tärkeitä.
”On tosiaankin rasittavaa. Yökyläilyt nimenomaan. Päivällä meillä saa olla vaikka loputtomiin, mutta lapsiyövieraita en jaksaisi yhtään. Joskus myönnyn lasten takia, mutta itse kärsin silloin.”
Rasittavia yövierailuista tekevät muun muassa tilan puute ja lasten aiheuttama melu. Monet vanhemmat ovat arjessa niin kiireisiä, etteivät jaksaisi vapaa-aikanaan vieraita lapsia kotonaan. Viikonloppuisin vanhemmat haluaisivat nukkua pitkään ja viettää aikaa rennosti oman perheen kesken, mikä harvoin onnistuu, jos talossa on vieraita lapsia.
”Rasittaa se että kun ei ehdi nukkumaan arkena tarpeeksi, niin sitten ei saa nukkua viikonloppunakaan. Lisäksi jos haluaa viikonloppuna puuhailla jotain omiaan tai levätä, niin se onnistuu helposti omien lasten kanssa, mutta vieraiden ei.”
”Yökyläilyt on rasittavia ja aika harvoin suostun yökyläilyihin. Miehen kanssa halutaan kuitenkin viikonloppuiltaisin juoda vähän viiniä ja harrastaa seksiä ja se ei tosiaan onnistu, jos talossa on kikattavaa ja valvovaa porukkaa.”
Oma koti ei ole täysihoitola
Jotkut vanhemmat ottavat myös ylimääristä stressiä lapsivieraista. He pingottavat ja huolehtivat koko ajan, onko vieraalla lapsella varmasti kaikki hyvin. Tämä tekee yövierailusta henkisesti rasittavan.
”En pysty yhtään rentoutumaan kun meillä on vieras lapsi. Pohdin koko ajan uskaltaako se esim. pyytää juotavaa jos janottaa.”
Monet kaipaavat yövierailuihin myös vastavuoroisuutta. Joissakin perheissä ongelmana on se, että heillä majailee vieraita lapsia jatkuvasti, mutta omia lapsia ei ikinä kutsuta kenenkään luo.
”Kyllä noissa kaverivierailuissa pitäisi jotakin vastavuoroisuutta olla. Mun kotini ei ole mikään ilmainen täysihoitola kenellekään, ei edes lasten kavereille.”
Muiden lapset menevät siinä missä omatkin
Toiset taas eivät näe yökyläilyssä mitään ongelmaa ja lasten kaverit ovat tervetulleita kyläilemään milloin vain. Tällöin lapsille on kuitenkin harvoin järjestetty mitään ylimääräistä ohjelmaa tai herkkuja, vaan vieraat elävät talon tavoilla ja syövät tavallista ruokaa. Myös nukkumaanmenoajoista ja muista säännöistä pidetään yleensä kiinni yövieraista huolimatta.
”Ei niistä vierailijoista ole mitään haittaa! Menevät siinä kuin omat lapsetkin… Meillä on selvät säännöt, joita myös noudatetaan.”
”Musta silloin kaikki sujuu helpommin, lapset viihtyy keskenään ja keksii tekemistä… Me saadaan enemmän levättyä/tehtyä omia juttuja kun lapsilla kavereita.”
Yövierailuissa on myös se hyvä puoli, että silloin vanhemmat oppivat tuntemaan lapsensa kaverit ja tietävät keiden kanssa tämä liikkuu. Monet vanhemmat myös korostavat, että on hyvä, että lapset ja nuoret viihtyvät kotona, sillä tällöin ainakin tietää, missä he ovat ja mitä tekevät.
Keskustelua aiheesta:
Vauva.fi/keskustelut: Onko sinusta edes vähän rasittavaa jos lapsellasi on yökylässä kaveri
Vauva.fi/keskustelut: Miten usein teillä työssäkäyvillä on lasten kavereita yökylässä
Vauva.fi/keskustelut: Jaaha, taas olis yökylään tulossa tytön luokkakaveri
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
- > Millainen sormus on paras?
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3.09 m/s







