Lapsen kaverit ärsyttävät

Lapsen ystäväjoukkoon mahtuu joskus kavereita, jotka eivät ole vanhempien mieleen. Mikä tekee vieraasta lapsesta ärsyttävän ja millaisia kavereita vanhemmat eivät halua lapsilleen?
Vauva-lehden keskusteluissa vanhemmat listaavat ärsyttävimpiä ominaisuuksia vierailla lapsilla. Ylivoimaisesti eniten hermoja raastavat pikkuvanhat, kaiken keskipisteenä olevat, näsäviisaat ja riehuvat lapset. Toisaalta myös hiljaiset ja ujot lapset, jotka eivät tervehdi tai keskustele aikuisten kanssa, saavat monet ärsyyntymään. Käytöstapojen puute ja jatkuvasti äänessä oleminen saavat myös monen aikuisen pinnan kiristymään.
”Itsekäs ja ilkeä maailman napa, joka on koko ajan äänessä ja häiritsee muita.”
”Myös liian hiljaiset, jotka eivät saa sanaa suustaan, eivät vastaa kun kysytään, eivät tervehdi.”
Määräilevät kaverit kiusana
Joitakin vanhempia ärsyttävät lapsen kaverit, jotka pomottavat muita lapsia. Leikeissä yksi saattaa määrätä roolit ja muut alistuvat tämän yhden tyrannin tahtoon. Vanhemmat pohtivat, milloin tällaiseen määräilevään käytökseen pitäisi puuttua aikuisen taholta, ja milloin lasten on hyvä antaa selvittää välinsä itse.
Suurin osa vanhemmista on sitä mieltä, että selkeään kiusaamiseen on puututtava, mutta lasten temperamentin mukaiseen roolijakoon ei. Toiset lapset ovat luonnostaan johtajia ja toiset alistuvampia. Jotkut vanhemmat myös uskovat, että lasten on hyvä oppia pärjäämään itse ja pitämään puolensa ilman, että vanhemmat rientävät hätiin.
”Lasten kaveriporukassa on lähes aina joku pomo, joka yrittää määräillä. Kyllä se näiden "nössyköiden" on ihan oikeasti hyvä oppia pitämään puolensa.”
”En puutu, ellei ihan suoraan näe että kiusataan, haukutaan, lyödään, tönitään tms. Mutta tuollaiset pikkuriidat ym. annan lasten itse setviä.”
Yksi keskustelija muistuttaa, että määräilevän käytöksen takana saattaa olla pahoinvointia, kuten kiusaamista, joka ilmenee muiden sortamisena:
”Kannattaa miettiä onko määräilevä tyttö myös kiusattu ja yrittää näin hakea hyväksyntää ja huomiota.”
Riehuvat ja sotkevat lapset raastavat hermoja
Pomottavien kavereiden lisäksi riehuvat, sotkevat ja jatkuvaa aikuisen huomiota kerjäävät lapset ovat usein ei-toivottuja vieraita. Rankan työpäivän tai muun arjen kiireen ohella ei jaksettaisi enää illalla lapsen kavereita, jotka pistävät koko kodin sekaisin.
”Mulla on valvottava vauva ja viisivuotias, mies matkatöissä. Päivät kuluvat viisivuotiaan kuskaamisessa kävellen kerhoon ja aika kovassa tekemisen keksimisessä mitä hän kaipaa. Iltaisin hän haluaa kutsua kavereitaan ja olen ihan rätti enkä jaksaisi heitä yhtään!”
Toiset vanhemmat muistuttavat, että lapsilla yleensä on tapana sotkea. Toiset ehdottavat ratkaisuksi kaverivierailujen sallimista vain parina iltana viikossa ja vastavuoroisuuden vaatimista kyläilyissä. Kavereille on myös tehtävä selväksi talon säännöt:
”Tiukat säännöt lapsille, mitä saa tehdä teidän kotonanne. Muuten leikki seis ja lapset jäähylle rauhoittumaan. Tai villi kaveri kotiinsa. Pyydät kavereita vain 2-3 päivää viikossa ja jos ei vastavuoroisuus toimi, et kerta kaikkiaan pyydä tuota vilkasta kaveria enää teille.”
Kaverien kyläily on onneksi usein myös toivottavaa ja helpottaa arkea:
”Minä koen kaverivierailut kivoina. Itsellä on niin lokoisaa, kun kaverukset leikkivät keskenään. Sotkuahan siinä usein tulee, mutta sitten laitan lapset siivoamaan, ennen kuin kaveri lähtee kotiin. Tai sitten siivoan itse, jos en jaksa komennella.”
Kaverinsa hylkäävät lapset ongelmana
Joissakin perheissä ongelmana ovat lisäksi kaverit, jotka hylkäävät lapsen heti kun uusi mieluisampi kaveri tulee paikalle. Joskus tilanne kärjistyy jopa kiusaamiseksi.
”Jokaisella on varmaan kokemusta lapsen kavereista, jotka ovat oikein hyviä kavereita niin kauan kuin heillä ei ole muuta kaveria tai tekemistä. Mutta kun seuraan lyöttäytyy joku tälle lapselle mieluisampi kaveri, sitten kiusataan, haukutaan ja ollaan tosi ilkeitä kolmannelle lapselle. Ja aina sama juttu, viikosta toiseen.”
Monet vanhemmat pitävätkin tiukan linjan, että tällaisten kaverien kanssa ei tarvitse leikkiä ja hylkäämistä ei pidä sietää. Jotkut vanhemmat yrittävät puhua kiusaajalle tai tämän vanhemmille sopimattomasta käytöksestä, mutta sekään ei välttämättä tuota tulosta.
Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi saattaa jäädä kieltää lasta leikkimästä kaveria lennossa vaihtavan kanssa, mutta usein kiellon toteutumista on vaikea valvoa etenkin pihaleikeissä. Kieltämisen sijaan tehokkaampaa saattaa ollakin rohkaista lasta pitämään puoliaan ja opettaa, millä tavalla toisia voi kohdella.
”Ollaan paljon keskusteltu että täytyy ajatella itse eikä sellaisen lapsen kaveri tarvitse olla joka kiusaa tai tekee tyhmyyksiä eikä ainakaan itse mene tekemään asioita, joiden ymmärtää olevan kiellettyjä tai vaarallisia.”
”Jollei lapselle itselleen opeteta, ettei tuollainen käytös ole reilua eikä kivaa, lapsi voi harjoittaa sitä itsekin tietämättä, että se on väärin. Toisin sanoen on ehdottoman tärkeää kertoa lapselle myös tietynlaisen käytöksen kohteeksi jouduttuaan onko häntä kohdeltu oikein, ja voiko noin tehdä toiselle.”
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Hei sinä hyvätuloinen! Olisitko valmis luopumaan perheenne lapsilisästä, jos se menisi suoraan
- > Tosi hyvää parisuhde neuvontaa!
- > Ohuet hiukset
- > Apua! Mulla on suu täynnä ablatiiveja! Saiko niihin apteekista jotain voidetta??
- > Jos olisit mies, huolisitko melkein kaikkien höyläämän yh-äidin kumppaniksesi?
- > Onko kukaan läheisenne menehtynyt syöpään? Minkälaiset olivat viimeiset vaiheet? Mikä syöpä?
- > Montako kertaa päivässä imetätte vielä n.1v2kk ikäistä?
Uusimmat blogikirjoitukset
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3.09 m/s






