Onko puistoruokailu tuhlausta?

Helsingin leikkipuistojen kesäruokailu alkoi taas tällä viikolla. Ruokailua järjestetään kaikissa avoinna olevissa puistoissa 7.6.-30.7. Samaan aikaan ruokailun alkamisen kanssa alkaa myös jokakesäinen väittely siitä, onko ilmaisten aterioiden tarjoamisessa mitään järkeä.
Ruokailu on tarkoitettu alle 16-vuotiaille lapsille ja ruuanjakelu aloitetaan päivittäin klo 12. Ruokailua varten on tuotava mukanaan oma lautanen, ruokailuvälineet ja muki. Useimpina päivinä ruokana on keittoa, joten lautasen on hyvä olla riittävän syvä ja omat leivät kannattaa ottaa mukaan aterian täydennykseksi. Ruokajuomaksi saa vettä. Ruokaa ei tarjota aikuisille.
Puistojen ruokalista löytyy Helsingin kaupungin verkkosivuilta. Listassa on myös tietoa erikoisruokavalioista. Suurin osa kesän aikana tarjottavista ruuista on maidottomia tai laktoosittomia ja kaikki ovat vähintään vähälaktoosisia. Useimpina päivinä ruoka on myös gluteenitonta eikä sisällä sianlihaa. Tarkemmat tiedot kannattaa tarkistaa kuitenkin päiväkohtaisesti.
Lista kesän aikana avoinna olevista leikkipuistoista löytyy Helsingin kaupungin verkkosivuilta.
Pienet koululaiset etusijalle
Vauva-lehden keskustelupalstalla toivotaan, että puistoissa ruokailevat huomioisivat yksin syömään tulleet pienet koululaiset. Monelle koululaiselle puistoruokailu saattaa olla ainoa lounasmahdollisuus päivän aikana.
”Monet näistä pienistä koululaisista ovat yksin kotona ja hakevat ruokansa puistosta. Aikaisempina kesinä kotiäidit ovat teilanneet koululaiset ja toisinaan ekaluokkalaiset ovat soitelleen hädissään äideilleen, että ruoka loppui kesken eikä he saaneet mitään. Pienet eivät osaa pitää puoliaan.”
Toiset keskustelijat kritisoivat koko puistoruokailun järkevyyttä:
”Täysin järjetöntä touhua. Tai no, jos Helsingillä on niin paljon ylijäämää budjetissa että näin halutaan toimia. Köyhien soppajonot ovat tarpeellinen asia, mutta tämä jotenkin outoa. Varsinkin jos sinne äidit lapsineen menee, ymmärrän jotenkin että pienille yksin oleville koululaisille.”
Toiset taas muistuttavat, että puistoruokailu on jo vanha perinne ja verorahoja voisi huonomminkin käyttää:
"Miksi tästä puistoruokailusta nousee joka kesä sama marmatus? Ja juuri perähikiän asukkaiden toimesta. Eiköhän niissä teidän pikkukunnissakin laiteta verorahoja paljonkin tyhmempiin asioihin. Antakaa helsinkiläisten LASTEN nauttia muutaman kuukauden ajan keittoruokailusta, jota on ollut jo vuosikymmeniä ja on muodostunut perinteeksi."
Kommentit
Voisiko juttuihin liittää päiväyksen? | 2011-06-16 16:33:43
Olisi helpompaa arvioidan jutun ajankohtaisuus, mikäli uutisentekovuosi olisi näkyvissä
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
- > Millainen sormus on paras?
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3.09 m/s







