Vaihtoehtoja koululaisen yksinololle

Koulujen kesälomat alkoivat, ja moni pieni koululainen jäi tällä viikolla yksin kotiin vanhempien lähtiessä töihin. Voiko lapsi olla koko päivän yksin, ja mitä vaihtoehtoja yksinololle on?
Mannerheimin lastensuojeluliitto muistuttaa, että lapsen yksinoloon vaikuttavat monet seikat iän lisäksi. Englantilainen lastensuojelujärjestö suosittaa, että alle 12-vuotiaita ei jätettäisi yksin kotiin. Alle 16-vuotiaita ei pitäisi jättää yksin yöksi eikä käyttää lastenhoitajana. Todellisuudessa useat suomalaiset koululaiset jäävät kuitenkin kesän ajaksi ainakin pariksi viikoksi yksin ennen kuin vanhempien kesäloma alkaa.
Monet alakoululaiset haluavat itsekin harjoitella yksinoloa. Tällöin on hyvä keskustella lapsen kanssa etukäteen miten toimia, jos lasta alkaa pelottaa, tai tulee jokin hätätilanne. Lapset muistavat etukäteen annettuja ohjeita huonosti, joten kaikki hätänumerot on syytä kirjoittaa muistiin, ja lapsella on hyvä olla joku aikuinen, jolle soittaa, tai jonka puoleen kääntyä tarpeen vaatiessa. Jos omat vanhemmat eivät pysty vastaamaan puhelimeen työpäivän aikana, kannattaa selvittää, olisiko esimerkiksi joku naapuri päivisin kotona.
Myös yksinolon säännöistä on hyvä sopia etukäteen: esimerkiksi mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei, kuinka paljon kavereita saa tulla kylään ja onko lapsen ilmoitettava säännöllisesti vanhemmille kaiken olevan hyvin. Ruokaa voi jättää valmiiksi jääkaappiin, josta lapsi voi sen sitten lämmittää mikrossa.
Jos lapsi vaikuttaa hätääntyneeltä eikä jää mielellään yksin, kannattaa miettiä vaihtoehtoja yksinololle. Asuvatko isovanhemmat lähellä? Olisiko naapureista tai muista tuttavista apua? Voiko lapsi viettää aikaa jonkun kaverin luona? Esimerkiksi Helsingissä leikkipuistot tarjoavat ruokaa ja tekemistä kesäisin.
Jokavuotinen ongelma useissa perheissä
Vauva-lehden keskustelupalstan keskustelijat ovat ratkaisseet pienen lapsen yksinolon muun muassa ottamalla itse palkatonta lomaa, laittamalla lapsen leirille tai kerhoon tai palkkaamalla yhdessä muiden vanhempien kanssa esimerkiksi opiskelijan katsomaan lapsia. Myös kotona olevat vanhemmat ovat ottaneet kesän ajaksi toisten lapsia vahdittavakseen.
”En jättäisi omiani 9v + 11v. Otan palkatonta lomaa niille viikoille kun ei hoitajaa järjesty. Onneksi on leirit ja toinen mummola. Miehen kanssa vietämme myös lomia eri aikoihin.”
Lasten pitkät kesälomat ovat kuitenkin jokavuotinen ongelma monessa perheessä, ja hoidon järjestäminen on monille haasteellista. Tilanne on hieman helpompi, jos molemmilla vanhemmilla on täydet kesälomat ja lapset voivat mennä esimerkiksi mummolaan lopuksi ajaksi.
Aivan pieniä koululaisia ei mielellään jätetä yksin koko päiväksi muuta kuin pakon edessä. Sisarukset helpottavat tilannetta hieman, mutta joissakin perheissä sisarusten riitely ja yhdessä keksityt kepposet eivät houkuttele jättämään lapsia ilman valvontaa.
”Mä taas pelkäisin jättää meidän veljeksiä keskenään. Tappelut on tosi rajuja ja päivittäisiä ja niissä voi oikeasti sattua jos ei ole aikuista paikalle.”
Keskustelua aiheesta:
Vauva.fi/keskustelut: Minkä ikäinen saa viettää päivät yksin kotona kesällä
Vauva.fi/keskustelut: Mitäs tehdä kesällä kun ite töissä mutta 7 vee vailla hoitoa
Vauva.fi/keskustelut: Miten olette hoitaneet eka-tokaluokkalaisten hoidon
Vauva.fi/keskustelut: Missä pienet koululaisenne viettävät kesälomaansa
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Hei sinä hyvätuloinen! Olisitko valmis luopumaan perheenne lapsilisästä, jos se menisi suoraan
- > Tosi hyvää parisuhde neuvontaa!
- > Ohuet hiukset
- > Apua! Mulla on suu täynnä ablatiiveja! Saiko niihin apteekista jotain voidetta??
- > Jos olisit mies, huolisitko melkein kaikkien höyläämän yh-äidin kumppaniksesi?
- > Onko kukaan läheisenne menehtynyt syöpään? Minkälaiset olivat viimeiset vaiheet? Mikä syöpä?
- > Montako kertaa päivässä imetätte vielä n.1v2kk ikäistä?
Uusimmat blogikirjoitukset
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3.09 m/s






