Näin kannustat lasta lukuharrastuksessa

Suomalaisnuoret ovat maailman parhaimpia lukijoita PISA 2000 –tutkimuksen mukaan. Erityisesti tytöt kunnostautuvat lukemisen sujuvuudessa, mutta myös suomalaiset pojat ovat tutkimusten mukaan OECD-maiden parhaimmistoa. Todella heikkoja lukijoita löytyy Suomesta vähemmän kuin muista OECD-maista.
Moni lapsi kaipaa kuitenkin esimerkkiä ja kannustusta lukemaan oppimisen jälkeenkin, sillä pelkkä lukutaito ei takaa lapsen lukuharrastusta. Moni lapsi lukee kirjoja vain koulussa, ja vapaa-ajalla luetaan korkeintaan sarjakuvia tai nuortenlehtiä. Lasta kannattaakin rohkaista lukemaan itsekseen, ja vanhemmilla on asiassa merkittävä rooli.
About.comista löytyy hyviä vinkkejä, joiden avulla lasta voi kannustaa lukuharrastuksessa:
Lue lapselle ääneen
Ääneen lukeminen kehittää lapsen sanavarastoa ja kiinnostusta lukemiseen. Monesti vanhemmat lopettavat lapselle lukemisen sen jälkeen, kun lapsi on oppinut itse lukemaan. Yhteisiä lukuhetkiä on kuitenkin hyvä jatkaa, vaikka lapsi osaisikin jo lukea.
Hanki lapselle kirjastokortti
Suomen kirjastolaitos on yksi maailman parhaista, ja Suomen noin tuhatta yleistä kirjastoa käyttää säännöllisesti noin 80 prosenttia suomalaisista. Lapselle kannattaa hankkia oma kirjastokortti viimeistään koulun alkaessa.
Käy lapsen kanssa säännöllisesti kirjastossa
Pelkkä kirjastokortti ei riitä, vaan kirjastossa pitää myös käydä säännöllisesti. Anna lapsen valita itse kirjastosta luettavaa, ja opeta häntä käyttämään kirjaston palveluja.
Keskustele kirjoista lapsen kanssa
Kysy lapsen mielipiteitä kirjoista, joita hän on lukenut. Miettikää yhdessä sopivia lainattavia kirjoja. Esimerkiksi monet elokuvat pohjautuvat kirjoihin, joten yksi keino innostaa lasta lukemaan on hankkia kirjoja, jotka liittyvät lapsen lempielokuviin.
Osta lapselle kirjoja
Kirjastoa kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon, mutta lapselle on hyvä ostaa myös ikiomia kirjoja. Välillä on hyvä hankkia myös tietokirjoja niistä aiheista, joista lapsi on erityisen kiinnostunut.
Huolehdi hyvästä lukurauhasta
Rauhallinen lukuympäristö on tärkeä tekijä lapsen innostamisessa lukemaan. Mikäli lapsella ei ole omaa huonetta, yritä järjestää hänelle jokin lukusoppi, jossa hän saa uppoutua kirjoihin omassa rauhassa.
Vierailkaa yhdessä verkkosivuilla
Monilla kirjailijoilla ja kirjasarjoilla on netissä omat verkkosivut. Esimerkiksi Harry Potterista on olemassa monipuoliset suomenkieliset verkkosivut, jossa voi vaikka testata Harry Potter –tietoutensa kirjojen lukemisen jälkeen.
Tutustuta lapsesi myös keittokirjoihin
Lapsille on tarjolla paljon omia keittokirjoja, joihin on hyvä tutustua yhdessä. Anna lapsen vaikka suunnitella jonkin keittokirjan perusteella oma menu, ja auta häntä sen valmistamisessa. Ruoanvalmistuksen ohella lapsi oppii lukemaan ja seuraamaan ruokaohjeita. Kaiken lisäksi yhdessä kokkaaminen on hauskaa!
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
- > Millainen sormus on paras?
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3.09 m/s







