Näin saat tuittupään tottelemaan

Harva lapsi tottelee vanhempiaan aina ja välittömästi, mutta etenkin 4-6-vuotiaana monella lapsella yleistyy tapa jättää vanhempien käskyt ja kiellot täysin vaille huomiota. Miten lapsen saisi paremmin kuuntelemaan ja noudattamaan ohjeita?
Babycenter.com-sivuston mukaan vanhempien ei kannata hermostua ajoittaiseen vanhempien pyyntöjen huomiotta jättämiseen. Lapsi on itsenäistymässä ja alkaa tehdä päätöksiä itsenäisesti. Tärkeintä on saada lapsi tekemään yhteistyötä vapaaehtoisesti ilman yksipuolista käskyttämistä.
Esitä pyyntösi selkeästi ja yksinkertaisesti
Joskus lapsi ei noudata aikuisen neuvoja yksinkertaisesti siitä syystä, ettei hän ymmärrä niitä. Esikouluikäinen ei vielä ymmärrä epätarkkoja käskyjä, joten aikuisen on syytä esittää mahdollisimman selkeitä ja helposti noudatettavia pyyntöjä.
Mikäli lapsen pitäisi siivota huoneensa, kannattaa tehtävä esittää osissa yksinkertaisin ohjein eikä vain kehottaa yleiseen siivoamiseen. ”Aloitetaan sillä, että korjaat lelut paikoilleen”, voisi olla sopiva aloitus. Kun tämä on tehty, annetaan seuraava ohje: ”Nyt voisit viikata vaatteesi tuolille” jne. Näin tehtävä ei tunnu liian suurelta, ja lapsi voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
Varmista, että ohjeitasi noudatetaan
Alle kouluikäinen kaipaa vielä valvontaa pyyntöjen noudattamisessa. Käskyjä ei kannata huudella toisesta huoneesta ja palata sitten ihmettelemään, kun mitään ei ole tehty. Mikäli puistosta pitää lähteä kotiin, varoita lasta pari minuuttia ennen lähtöhetkeä, ja kävele sitten yhdessä hänen kanssaan pois. Jos lapsi ei tottele, täytyy aikuisen ohjata häntä vaikka kädestä pitäen. Näin lapsi oppii, että pyyntöjen noudattamatta jättämisestä ei ole hyötyä.
Motivoi lasta tottelemaan
Alle kouluikäiset lapset haluavat miellyttää vanhempiaan, joten kehuminen ja kannustaminen auttavat monessa asiassa. Kun lapsi noudattaa pyyntöjäsi, kehu häntä. Näin lapsi oppii tuntemaan mielihyvää vanhempien neuvojen noudattamisesta.
Myös palkitsemista voi käyttää motivointikeinona. Lasta ei kuitenkaan kannata opettaa siihen, että esimerkiksi kotitöiden tekemisestä saisi rahaa.
Anna vaihtoehtoja pelkkien kieltojen sijaan
Jatkuva ”ei” ja ”älä” menettävät vähitellen tehonsa, joten välillä kannattaa esittää kiellot positiivisemmin. Jos lapsi mankuu keksiä, voit ehdottaa tilalle vaikka porkkanaa tai omenaa pelkän kiellon sijaan. Jos lapsi potkii sisällä palloa, ehdota hänelle, että menisitte yhdessä pihalle palloilemaan.
Pyri kannustamiseen kieltojen sijaan. Jos lapsi haluaa esimerkiksi kokeilla sahan ja vasaran käyttöä ja mielesi tekisi kieltää se turvallisuussyistä, voit jyrkän kiellon sijaan ehdottaa, että tutustutte niiden käyttöön yhdessä ja nikkaroitte niillä yhteistyössä jotakin.
Ole ymmärtäväinen
Älä keskeytä lapsen leikkejä yhtäkkiä ja yllättäen, ellei se ole välttämätöntä, vaan anna aina varoitus leikin lopettamisesta etukäteen. Näin lapsi osaa varautua tulevaan keskeytykseen, eikä pyyntö lopettaa leikit tule harmillisena yllätyksenä.
Lue lisää:
Vauva.fi/keskustelut: 4-vuotias poika ei tottele
MLL: Lapsi kokeilee rajoja
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
- > Millainen sormus on paras?
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3 m/s







