Tiistai 22.5.2012
Hemminki, Hemmo

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Nirso vai kaikkiruokainen vauva?



Vauvan siirtyessä kiinteisiin ruokiin alkaa mielenkiintoinen makuseikkailu. Miksi toinen vauva sylkee nenä nyrpeänä lähes kaiken ulos ja toinen maistelee kaikkea innolla?


Vauvalle aletaan tarjota äidinmaidon ohella kiinteää ruokaa noin 4–6 kuukauden iässä. Kiinteän ruoan kokeilut kannattaa aloittaa vähitellen ja pieninä teelusikan kokoisina annoksina. Totuttelulle on hyvä antaa aikaa ja tarjota ruokia rauhallisessa ja levollisessa ympäristössä.

Vauvat tottuvat erilaisiin makuihin jo äidin kohdussa ja imettämisen yhteydessä, sillä äidin syömien ruokien maut kulkeutuvat lapsiveteen ja rintamaitoon. Siksi joihinkin makuihin on helpompi tottua kuin toisiin. Voi siis olettaa, että äidin monipuolinen ruokavalio edesauttaa monipuolisten makutottumusten kehittymistä myös vauvalle.

Lapset vierastavat luonnostaan outoja makuja, joten uusiin ruokiin kannattaa totutella vähitellen ja niitä on syytä tarjota useamman kerran. Jos lapselle ei maistu vaikkapa luumu ensimmäisellä kerralla, ei kannata kuitenkaan laittaa luumua pannaan. Tiettyyn makuun tottuminen voi viedä jopa 10–15 maistelukertaa.


Näin edistät makuihin tottumista

1. Aloita kiinteän ruuan tarjoaminen kasviksilla, esimerkiksi perunalla, maissilla, porkkanalla tai kesäkurpitsalla. Marjoja ja hedelmiä kannattaa tarjota vasta kasvisten jälkeen, sillä vauvat pitävät yleensä makeasta, joten mauttomammat kasvikset eivät välttämättä maistu enää makeiden marjojen ja hedelmien jälkeen.

2. Tarjoa uusia ruokia aamupäivällä, kun lapsi on hyvin levännyt ja hyvällä tuulella.

3. Tarjoa vain yhtä uutta ruoka-ainetta kerrallaan ja vain paria uutta ruoka-ainetta viikossa. Näin lapsella on aikaa tottua makuun, ja myös mahdolliset allergianaiheuttajat ovat helpommin havaittavissa.

4. Anna lapsen tutustua ruokaan myös itse ja kosketella sitä. Pidä lelut pois ruokapöydästä, jotta lapsi keskittyy vain ruokailuun.

5. Pidä ruoka-ajat säännöllisinä ja kiireettöminä.

6. Tarjoa makeita herkkuja vain juhlissa, älä välipaloina.

7. Tarjoa uusia makuja tuttujen ruokien kanssa.

8. Kun koko muu perhe syö ruokaa ja osoittaa pitävänsä siitä, myös lapsi uskaltaa paremmin kokeilla sitä.

9. Älä pakota maistamaan, mutta kehu lasta, kun hän uskaltaa maistaa uutta ruokaa vaikka vain pienenkin määrän. Seuraavalla kerralla saattaa mennä jo isompikin annos.

Lue lisää aiheesta:

MLL, Vanhempainnetti: Makutottumusten kehittyminen








Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    neljä seitsemän kuusi
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot