Geokätköily sopii koko perheelle

Lasten kuskaaminen harrastuksesta toiseen on monelle lapsiperheen vanhemmalle tuttua puuhaa. Olisi hienoa, jos perheellä olisi eri perheenjäsenten omien harrastusten lisäksi myös jokin yhteinen harrastus.
Lasten nuori ikä tai suuri ikäero rajoittaa usein yhteisen koko perheelle sopivan harrastuksen löytämistä. Yksi kaikenikäisille sopiva ulkoilun ja liikunnan yhdistävä mukava harrastus on geokätköily.
Mitä geokätköilyssä tehdään?
Geokätköily on eräänlaista suunnistusta, mutta sitä voidaan tehdä lähes missä vain eli vaikka suurkaupungin ydinkeskustassa. Geokätköilyssä etsitään toisten geokätköilyä harrastavien piilottamia kätköjä, jotka ovat useimmiten muovirasioita, joissa on sisällä jonkinlainen lokikirja, johon löytäjät kirjaavat puumerkkinsä.
Kätköjen etsimiseen ei tarvita muuta kuin GPS-paikannuslaite, sillä geokätköjen sijainti määritetään koordinaattien avulla. Kätköjen sijaintitiedot löytyvät geokätköilyn kansainväliseltä kotisivulta, josta niitä voi etsiä vaikkapa Google Maps –palvelun avulla haluamaltaan alueelta.
Kätköjen etsiminen ja omien löytöjen kirjaaminen ylös edellyttää rekisteröitymistä sivustolle, mutta palvelun käyttö on ilmaista.
Missä geokätköjä on?
Geokätköjä on lähes joka paikassa – yhteensä niitä löytyy ympäri maailmaa reilusti yli miljoona. Kätköjä on sekä kaupungeissa että maaseudulla ja niitä löytyy sekä saaristosta että jopa veden alta. Kätköjä on eri tyyppisiä, osan löytäminen vaatii jonkin arvoituksen ratkaisua, osa taas sisältää useita kätköjä, jotka johdattavat etsijän seuraavalle kätkölle.
Jokaisen kätkön kuvauksessa on koordinaattien ja kätkön koon lisäksi tieto sen löytämisen vaikeusasteesta, joten aloittelijankin on helppo lähteä mukaan puuhaan etsimällä aluksi vain helpoimpia kätköjä. Osassa kätköistä on koordinaattien lisäksi lisävihjeitä, ja joissakin kätkökuvauksissa taas kerrotaan kätkön sijaintipaikan historiaa ja muita mielenkiintoisia tietoja.
Kenelle geokätköily sopii?
Geokätköilyä voi harrastaa kuka vain, kunhan vain rekisteröityy geokätköilyn kotisivuille ja omistaa GPS-laitteen. Useissa puhelimissa on nykyään GPS-ominaisuus, mutta koordinaattien näyttötarkkuus vaihtelee suuresti, joten ihan millä tahansa puhelimella ei kätköpaikkojen löytäminen yleensä onnistu.
Geokätköily sopii mainiosti koko perheen harrastukseksi, sillä siinä liikutaan luonnossa omaan tahtiin, ja harrastuspaikankin voi valita itse, sillä kätköjä löytyy niin laajalti. Geokätköily muistuttaa hieman aarteenetsintää, joten lapset on helppo innostaa harrastukseen mukaan.
Kun kodin lähistön kätköt on löydetty, voi siirtyä tekemään päiväretkiä vaikka pyörällä muihin kaupunginosiin tai lähikuntiin. Kätköilyä on helppo harrastaa missä vain, ja koska kätköjä löytyy lähes joka maasta, voi etsintää harrastaa myös lomamatkoilla.
Lue lisää aiheesta:
Geokätköilyn virallinen kotisivusto
Tietoa geokätköilystä Wikipediassa
Suomenkielinen ohjesivusto geokätköilyn aloittamiseen
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Ohuet hiukset
- > Hei sinä hyvätuloinen! Olisitko valmis luopumaan perheenne lapsilisästä, jos se menisi suoraan
- > Apua! Mulla on suu täynnä ablatiiveja! Saiko niihin apteekista jotain voidetta??
- > Jos olisit mies, huolisitko melkein kaikkien höyläämän yh-äidin kumppaniksesi?
- > Onko kukaan läheisenne menehtynyt syöpään? Minkälaiset olivat viimeiset vaiheet? Mikä syöpä?
- > Montako kertaa päivässä imetätte vielä n.1v2kk ikäistä?
- > Perheen arkeen rutiineja??
Uusimmat blogikirjoitukset
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



2.06 m/s






