Äiti töihin, kolmikuinen vauva hoitoon

Vauva-lehden keskustelupalstalla kysellään vinkkejä, miten sujuu äidin töihin paluu vauvan ollessa kolme tai neljä kuukautta vanha. Suomalaisittain varhainen töiden aloitus askarruttaa etenkin imetyksen kannalta.
Alle puolivuotiaita on yleensä jäänyt hoitamaan isä. Imetyksessä on menetelty vaihtelevasti. ”Kaikki on sujunut hyvin ja imetyskin jatkunut sinne vuoden ikään. Minun työpäiväni ovat olleet 4–7 tunnin mittaisia, tuo aika sisältää siis myös työmatkat”, kertoo eräs äiti.
”Olin vallan tyytyväinen siihen, että imetin aamuisin ja iltapäivisin, iltaisin ja joskus myös öisin. Päivällä ei ollut maitoa niin että olisi mitenkään tuntunut pahalta tai tarvinnut pumpata (tai voinut pumpata), mutta illoiksi sitä kyllä riitti ilman minkäänlaisia ongelmia”, kertaa toinen. Äidin imetys tyssäsi kylläkin seitsemään kuukauteen pahojen niskavaivojen vuoksi.
Monet keskustelijat korostavat, miten mukava tilaisuus kotiin jääminen on ollut isille. ”Riippuu tosi paljon molempien työkuvioista, kumman kannattaa jäädä kotiin. Meillä molemmat haluavat olla kotona ja työkin on aika samanlaista”, yksi verkkokeskustelijoista summaa.
Eri maissa hyvinkin lyhyitä äitiyslomia
Maailmalla on monenlaisia malleja äitiyslomien järjestämisessä ja kestossa. Verkkokeskustelijat nokittavat toisiaan siitä, missä maissa ja millä hoitoratkaisuilla lapsista kehittyy selväjärkisimpiä. ”Maailma on täynnä maita ja paikkoja, missä jo vauvat laitetaan päivähoitoon, mutta kumma kyllä, kusipäänuoret tulevat Suomesta edelleen”, toisen viestiketjun kirjoittaja pamauttaa.
”Ennen vanhaan vauvoja on Suomessakin laitettu hoitoon aika yleisesti. Ja täällä Keski-Euroopassa, jossa äitiysloma kestää 3 kk synnytyksen jälkeen, on erikseen crèchet, johon laitetaan vauvaikäiset hoitoon, ja maternellet, johon menevät kotiäitien lapset kolmivuotiaina opettelemaan sosiaalisia taitoja”, kertoo ulkosuomalaisäiti.
Keskustelija otsikolla Mun lapsi hoidossa 3 kk ikäisestä lähtien kirjoittaa: ”Asun Keski-Euroopassa ja olen leski. Ei ollut muita vaihtoehtoja. Tällä hetkellä lapsi on 7-vuotias, eikä mitään merkkejä kehityshäiriöistä. Hän on ihan normaali lapsi. Imetin aamuisin, ruoka-tunnilla (työpaikka ja tarha lähellä toisiaan) sekä iltaisin. Väliaikoina tarhassa antoivat maitoa nokkamukista, koska lapsi ei suostunut juomaan tuttipullosta. Aamu-iltaimetystä jatkoin kahden vuoden ikään asti.”
Myös esimerkiksi Yhdysvalloissa äitiyslomat ovat varsin lyhyitä ja lisäksi tuettomia. Lain takaama äitiysvapaa on vain kuusi viikkoa, ja päiväkodeissa on yleisesti ryhmiä jo alle kaksikuisille vauvoille.
Suomen erityispiirteitä ovatkin muun muassa osa-aikatöiden vähyys ja työpaikkojen imetysmahdollisuuksien heikkous. Perheiden on usein pakko valita täyden kotihoidon ja täyden päivähoidon välillä.
Kun ammatti vaatii pikaista paluuta
Verkkokeskusteluissa mietitään myös, millaisissa ammateissa äiti on niin korvaamaton, että hänen on palattava nopeasti töihin. Esille nousevat muun muassa erikoistuvat lääkärit, projekti- ja apurahatutkijat, yrittäjät sekä kansanedustajat ja ministerit. Toisinaan äidin on palattava pikaisesti työpaikalle tienaamaan.
Julkisuudessa on viime aikoina mietitty muun muassa golfari Minea Blomqvistin ja puoluesihteeri Taru Tujusen vauvalomia. Blomqvist palasi kilpakentille jo reilut kaksi kuukautta keisarileikkauksensa jälkeen. Poikavauva kulkee mukana turnauksissa lähisukulaisten hoivissa, golfari kertoo verkkosivuillaan.
Kokoomuksen puoluesihteeri Tujunen saa syyskuussa esikoisvauvan ja on jo kertonut aikovansa palata töihin vuodenvaihteessa. Pikaista paluuta motivoivat keväällä järjestettävät eduskuntavaalit.
Perhevapaiden käyttö äitikeskeistä
Äitiysvapaa alkaa Suomessa 30–50 päivää ennen laskettua aikaa ja päättyy vauvan ollessa kahden tai kolmen kuukauden ikäinen. Siitä eteenpäin vapaa jatkuu vanhempainvapaana, jonka voi käyttää kumpi tahansa vanhemmista. Vanhempainrahakauden päättyessä vauva on yleensä noin yhdeksän kuukauden ikäinen. Oikeus kunnalliseen päivähoitoon alkaa vanhempainrahakauden päätyttyä.
Useimmissa perheissä kotona oloa jatketaan vielä hoitovapaan turvin. Hoitovapaalta äiti tai isä voi palata vanhaan työhönsä vielä, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Yli 90 prosenttia kaikista vanhempainrahapäivistä käyttävät äidit, ja vielä hoitovapaavaiheessakin koteja hallitsevat äidit, vaikka imetys usein päättyy.
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Hei sinä hyvätuloinen! Olisitko valmis luopumaan perheenne lapsilisästä, jos se menisi suoraan
- > Apua! Mulla on suu täynnä ablatiiveja! Saiko niihin apteekista jotain voidetta??
- > Jos olisit mies, huolisitko melkein kaikkien höyläämän yh-äidin kumppaniksesi?
- > Onko kukaan läheisenne menehtynyt syöpään? Minkälaiset olivat viimeiset vaiheet? Mikä syöpä?
- > Montako kertaa päivässä imetätte vielä n.1v2kk ikäistä?
- > Perheen arkeen rutiineja??
- > Hormoonikierukka
Uusimmat blogikirjoitukset
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



2.06 m/s






