Ohjeita pienen kyläilijän vanhemmille

Alle kouluikäiset käyvät harvoin spontaanisti itsekseen kylässä, sillä pienten lasten vanhemmat sopivat vierailuista useimmiten yhdessä ja lisäksi saattavat lapsen kyläpaikkaan ja hakevat pois ennalta sovittuna ajankohtana. Ensimmäiset itsenäiset vierailut ovat yleensä syntymäpäiväkutsuja, minkä jälkeen voi alkaa totutella parin tunnin sovittuihin "leikkihetkiin".
Lapselle on hyvä opettaa kyläilysäännöt ja kerrata ne ennen vierailuja, mutta myös aikuisten on syytä noudattaa muutamaa tärkeää sääntöä, kun lapsi lähtee vieraisille. Parenting.com-sivustolta löytyy aiheesta ohjelista vanhemmille.
- Vie lapsi ajoissa, mutta älä etuajassa. Sovittua aiempi saapuminen on epäkohteliasta, ja perheellä voi olla vaikka ruokailu kesken. Mikäli saavut myöhässä, lapsen leikkitoveri voi hermostua turhaan odottamiseen.
- Älä vie sisaruksia mukaan, ellei heitä ole erikseen kutsuttu.
- Varaa jonkin verran käteistä mukaan, mikäli lapsesi on lähdössä toisen perheen kanssa ulos. On kohteliasta antaa mukaan taskurahaa jäätelöön tai muihin pieniin menoihin.
- Tee vastapalvelus. Tarjoudu vastavuoroisesti kutsumaan kyläpaikan lapsi omaan kotiisi joku toinen kerta. On epäkohteliasta antaa lapsen tehdä pelkästään yksipuolisia kyläilyjä, ellei siihen ole jokin käytännön syy, jonka vastapuolikin ymmärtää.
- Nouda lapsi sovittuna aikana. Pidä huoli siitä, että haet lapsen siihen kellonaikaan, kun on sovittu. Ota kyläpaikan vanhempien puhelinnumero talteen siltä varalta, että myöhästyt. Anna myös aina oma puhelinnumerosi samalla kun viet lapsen paikan päälle.
- Kysy, miten vierailu sujui. Samalla kun haet lapsen, on hyvä tiedustella vanhemmilta, sujuiko vierailu onnistuneesti.
Lue lisää aiheesta:
Vauva.fi/keskustelut: Mistä tiedätte kenen luo lapsen voi päästää yksin leikkimään?
Vauva.fi/keskustelut: Lapseni kaveri 6v kulkee meille kylään yksin
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
- > Millainen sormus on paras?
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3.09 m/s







