Tiistai 22.5.2012
Hemminki, Hemmo

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Näin huolehdit kotisi lapsiturvallisuudesta



Pienet lapset joutuvat helposti vaaratilanteisiin kotona, mikäli kodin lapsiturvallisuudesta ei ole kunnolla huolehdittu. Tapaturmia sattuu joka vuosi lähes 40 000 lapselle, ja yleisimpiä syitä ovat putoaminen, kaatuminen, tukehtuminen, palovammat, sähköiskut ja esineiden nielemiset.

Kun kotiin tulee vauva, on vanhempien syytä käydä läpi kaikki mahdolliset vaaranpaikat. Lapsen kasvaessa myös vaaranpaikat muuttuvat, joten kodin lapsiturvallisuutta on syytä valvoa jatkuvasti.

  • Pieni vauva voi pudota yllättävän helposti, vaikkei osaisikaan vielä edes ryömiä. Vauva voi kääntyä ja kierähtää lattialle esimerkiksi hoitotasolta, joten pidä vauvasta aina kiinni esimerkiksi hoitopöydällä tai sängyllä.

  • Pienet vauvat haluavat mielellään maistella uusia esineitä, joten pidä hyvin pienet esineet aina poissa vauvan ulottumattomilta.

  • Pidä wc:n ovi kiinni, ettei pieni lapsi pääse heittämään mitään wc-pönttöön. Vessanpytyn kannen voi myös kiinnittää erillisellä lapsilukolla.

  • Portaisiin on syytä asentaa turvaportit siinä vaiheessa, kun lapsi lähtee liikkeelle.

  • Solmi tyhjät muovipussit vaikka solmuun, jotta lapsi ei pääse työntämään niihin päätään.

  • Huolehdi siitä, että lääkkeet ja pesuaineet ovat lapsen ulottumattomissa.

  • Lattioilla ja pöydillä olevat painavat esineet saattavat kaatuessaan tehdä pahaa jälkeä. Esimerkiksi kirjahyllyt ja televisio on syytä kiinnittää siten, ettei lapsi pääse kaatamaan niitä.

  • Laita pistorasioihin suojukset, ettei lapsi pääse työntämään niihin mitään.

  • Lapsi saattaa lähteä tutkimusretkelle ulos, mikäli ovi on helppo avata. Ulko-oven lisäksi myös mahdollisen parvekkeen tai terassin ovet on syytä pitää lukossa.

  • Kuumentuvat lamput voivat saada aikaan pahoja palovammoja.  Kuuma lamppu voi myös aiheuttaa tulipalon päästessään kosketuksiin palavan materiaalin kanssa.

  • Pidä keittiön laatikoiden ja kaappien sisältö turvassa lapsilukoilla. Huomioi etenkin keittiöveitset, sakset ja astianpesukoneaineet, ja pidä ne  pois lapsen ulottuvilta. Lapsilukot ovat edullisia ja ne on helppo asentaa itse.

  • Älä koskaan jätä ikkunoita auki, mikäli lapsella on mahdollisuus päästä ikkunasta.

  • Uuniin ja hellaan on saatavilla erillisiä suojuksia, jotta lapsi ei pääse polttamaan niissä näppejään. Vanhojen liesien käännettävät kytkimet houkuttelevat lapsia eniten, toisin kuin keraamisten tasojen hipaisukytkimet, joita pieni lapsi ei yleensä osaa käyttää.

  • Tiskikone on syytä pitää kiinni, jotta lapsi ei pääse ottamaan koneesta ruokailuvälineitä ja astioita.

  • Tulitikut ja muut tulentekovälineet kiinnostavat lähes joka lasta, joten pidä ne aina poissa pienten lasten ulottumattomilta.

  • Älä jätä tupakoita tai tupakannatsoja lasten ulottuville.

  • Varmista huonekasvien myrkyttömyys.

  • Älä jätä pattereita lapsen ulottuville. Etenkin nappiparistot houkuttelevat pientä lasta.


Lue lisää aiheesta:

Yle.fi/Kodin kääntöpiiri: Lapsiturvallinen koti

Kotitapaturma.fi: Lasten tapaturmat





Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    yksi neljä seitsemän
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot