Loputonta itkua

Vauva vetää itsensä kaarelle, pusertaa pienet kädet nyrkkiin ja itkee läpitunkevaa, sydäntä särkevää itkua, joka ei vain lopu rauhoitteluyrityksistä huolimatta. Huuto jatkuu tunteja. Naapurikin ehtii käydä valittamassa, sillä kello on jo lähellä puolta yötä. Sama toistuu päivittäin. Lopen uupuneet vanhemmat huokaavat: ”Menisi vaan tämä koliikkivaihe ohi…”
Itku on vielä puhetaidottomalle lapselle tärkein itseilmaisun muoto. Kehitykseen kuuluva itkuisuus lisääntyy kahden–kolmen viikon iässä ja eniten itkuisuutta esiintyy noin kahden kuukauden iässä. Itku johtuu yleisimmin nälästä, väsymyksestä tai vaipanvaihdon tai vanhemman sylin tarpeesta. Vauvakoliikki kuitenkin eroaa normaaleista itkukohtauksista, sillä sitä ei vaipan vaihtaminen, suukottelu tai syliin ottaminen lopeta.
Koliikin oireita
Koliikki-itkuksi kutsutaan kohtausmaista, läpitunkevaa kipuitkua, jolle ei löydy syytä. Lasta on vaikea saada rauhoittumaan, ja kohtaus voi kestää tunteja. Usein lapsi vetää itseään kaarelle, huitoo käsillään tai pusertaa niitä nyrkkiin ja näyttää tuskaiselta. Usein lapsen vatsa pömpöttää ja ilmavaivatkin liittyvät itkuihin. Tämä johtuu siitä, että lapsi nielee ilmaa itkiessään.
Ennen kuin itkua voidaan kutsua koliikiksi, on syytä käväistä lääkärin juttusilla. Voi olla, että ”kipuitkulta” kuulostava huuto on tosiaan kivun aiheuttamaa, ja vauva kärsii esimerkiksi korvatulehduksesta tai maidon aiheuttamista vatsaongelmista.
Jos tutkimuksissa ei löydy syytä vauvan jatkuvaan itkuisuuteen ja lapsi itkee enemmän kuin kolme tuntia vuorokaudessa yli kolmena päivänä viikossa yli kolmen viikon ajan, määrittelee lääkäri lapsen koliikkivauvaksi.
Koliikin syytä ei tunneta, ja niitä arvellaankin olevan useampia. Koliikki yhdistetään usein suoliston toiminnan hitaaseen kehittymiseen, mutta sen syyksi on ehdoteltu myös hermoston kehitysviivettä, ruokintarytmiä, ruoka-aineallergiaa tai jopa vanhempien ja lapsen välisen vuorovaikutuksen ongelmia.
Noin joka kymmenes lapsi saa koliikin. Koliikin oireet häviävät yleensä kolmen kuukauden ikään mennessä. Jos itkuisuus jatkuu tyypillisen koliikki-iän eli 3-6 kk:n ulkopuolelle, lääkäri katsoo, ettei kyse enää ole koliikista.
Mitä tehdä koliikkilapselle?
Varsinaista hoitoa koliikkiin ei ole. Itkevä lapsi tarvitsee läheisyyttä ja lohdutusta, oli itku sitten koliikki-itkua tai ei. Kaikenlaisten ärsykkeiden minimointi ja vuorokausirytmin tasaisuus auttavat usein. Monet koliikkilapsen vanhemmat ovat myös havainneet itkuisen lapsen rauhoittuvan ja nukahtavan tasaisen autokyydin aikana.
Vanhempien kannattaa vuorotella sylissä pitämistä, sillä etenkin pitkien itkujaksojen aikana huutavan vauvan heijaaminen käy raskaaksi. Nukkumisrytmi kannattaa yrittää painottaa iltaan, ja välttää turhan pitkiä päiväunia.
Koska koliikki liitetään usein vatsan ongelmiin, voi lapselle kokeilla suolen toimintaa edistävien maitohappobakteerien antamista. Ilmavaivoja voi ehkäistä välttämällä imettämästä lasta liikaa kerralla. Syöttämisen tai pullosta imettämisen tulisi tapahtua mahdollisimman pystyasennossa ja lasta tulisi röyhtäyttää usein syötön välissä ja sen jälkeen. Vatsan varovainen hierominen voi myös auttaa vatsavaivoihin ja rauhoittaa lasta.
Vanhempien voimat koetuksella
Koliikkivauvan hoitaminen on raskasta. Vanhemmat voivat tuntea avuttomuutta voimiensa takaa huutavan lapsen edessä, ja toisaalta mielessä kaihertaa huoli lapsen terveydentilasta – entä jos jokin onkin vialla?
Lääkärin tutkimuksilla voidaan selvittää lapsen terveydentila ja mahdolliset allergiat. Lohduttavaa on muistaa, että koliikki ei ole lapselle vaarallista: Se paranee itsestään eikä vaikuta lapsen kehitykseen.
Koliikkilapsen hoito voi uuvuttaa vanhemmat tyystin. Jos voimat alkavat loppua, tukea jaksamiseen voi ja saa hakea, esimerkiksi neuvolasta tai terveyskeskuksesta. Väsynyt äiti tai isä voi kaivata taukoa lastenhoidosta, jolloin esimerkiksi isovanhemmilta tai sukulaisilta voi pyytää hoitoapua. Myös tieto siitä, etteivät koliikkilapsen vanhemmat todellakaan ole yksin, voi helpottaa: Koliikki on verrattain yleinen ja vertaistukea löytyy runsain mitoin verkon keskustelupalstoilta, esimerkiksi osoitteesta www.vauva.fi.
Lue lisää:
Poliklinikka.fi: Imeväisen koliikki
Sairaslapsi.com: Koliikki
Vauva.fi/keskustelut: Milloin ikäisenä koliikki lapsellanne puhkesi?
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Miten lauletaan ruotsiksi paljon onne laulu , onks sellasta
- > Kotiäidin henkinen väsymys
- > Go mobile
- > Kiinnostaisko ketään..?
- > Ostakaa vaan lapsillenne niitä tanan mönkijöitä! Taas kuoli yksi poika sillä seikkailtuaan, kertoi Iltalehti.
- > Olen sitä mieltä, että kouluruokailu pitäisi lopettaa ja ne rahat annettava todella nälkäisille ihmisille!
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



0 m/s







