10 vinkkiä: Säästä rahaa koulutarvikkeissa

Koulujen alkaminen merkitsee usein ylimääräistä rahanmenoa monelle perheelle, etenkin, jos lapsia on perheessä useampia. Vaikka kumit ja kynät saadaan koulusta, voi koulunsa aloittavan lapsen kohdalla hankittavaa silti olla paljon: Reppua, penaalia, uusia vaatteita, liikuntavarusteita…
Parenting.com –sivusto esittelee kymmenen vinkkiä, joiden avulla säästät euroja lähettäessäsi lapset koulutielle.
1. Vältä trendihössötystä
Joka vuosi kirjakauppoihin tulvii koulutarvikkeita, joissa ei edellisvuotisiin verrattuna ole muuta eroa kuin kuosi. Televisiosta ja hittilistoilta tutut hahmot on ikuistettu vihkojen kansiin, reppuihin, kyniin ja kumeihin. Osta lapsille vain se tarpeellisin. Pyrkikää yhdessä valitsemaan ”ikitrendikkäitä” koulutarvikkeita, joita koristavat esimerkiksi lapsen lempieläimet. Televisiosta tutun hittihahmon oheistuotteiden ostamisessa on se vaara, että koko ilmiö on ohi koulujen alkaessa. Tällöin lapsi voi alkaa vaatia uusia, trendikkäämpiä tamineita, koska ”ei tällaista kukaan muukaan käytä”.
2. Käytä hyväksesi kesän alennusmyynnit
T-paitoja tarvitaan syksyllä ja talvellakin. Samaten kannattaa bongata urheiluliikkeiden alennusmyynnit, joista saattaa hyvälaatuisia urheiluvaatteita lapsen harrastuksia ja koulun liikuntatunteja silmälläpitäen.
3. Pitäydy suunnitellussa ostoslistassa
Tee lista kaikesta siitä, mitä lapsi todella tarvitsee seuraavalle lukuvuodelle ja pitäydy siinä. Monelle lapselle (etenkin niille, joilla on jo useampi kouluvuosi takanaan) uudet koulutarvikkeet ovat kuitenkin koulun alkamisessa se iloisin asia. Salli siis lapselle myös jotakin uutta. Sen ei tarvitse olla kallista.
4. Suosi marketteja
Hintataso voi paperitarvikkeissa olla kirjakauppoja edullisempi, ja samalla saat ruokaostokset tehtyä. Kannattaa myös tarkastaa halpamarkettien valikoima. Monilapsisen perheen kannattaa hyödyntää ”kaksi yhden hinnalla” - tarjoukset. Voit säästää pitkän pennin.
5. Askartele itse
Ne tavallisimmat ja ”tylsimmät” tarvikkeet; ruutuvihkot ja toimistokansiot ovat ikävä kyllä usein niitä halvimpia verrattuna riemunkirjaviin hittituotteisiin. Anna lapselle puuhaa ja askartele hänen kanssaan vihkoihin kauniit kannet esimerkiksi tulostamalla kuvia tietokoneelta. Liimaa kuvat vihkon kansiin ja päällystä koko komeus päällystysmuovilla. Vastaan ei tule samanlaisia.
6. Järjestä ”Takaisin kouluun” –nyyttärit
Kutsu kylään tuttavaperheitä, joilla on vuoden pari nuorempia ja/tai vanhempia lapsia. Vaihdelkaa keskenänne pieneksi jääneitä vaatteita ja tarvikkeita.
7. Suunnittele välipalat
Koulusta tullessaan lapsi on usein nälkäinen. Osta jo alkuviikosta kaappiin odottamaan valmiita, maistuvia välipaloja tai pakkaa niitä mukaan koulutielle. Näin lapsi ei pyri täyttämään vatsaansa karkeilla nälän yllättäessä. Samalla pystyt myös kontrolloimaan paremmin sitä, mitä lapsi syö.
8. Suosi kirkkaita värejä
Koulutarvikkeilla on taipumus kadota arjen pyörityksessä. Suosi kirkkaanvärisiä penaaleja, kyniä ja muita koulutarvikkeita, niin bongaat ne helpommin sekasotkun keskeltäkin.
9. Vertaile
Samat tuotteet ovat tänäkin vuonna myynnissä useassa eri liikkeessä. Pientä hintavertailua kannattaa harrastaa myös koulutarvikkeiden kanssa.
10. Kokeile nettikirppiksiä
Paitsi että voit tehdä löytöjä lapsellesi, voit myös myydä pois hänen pieneksi jääneet vaatteensa ja koulutarvikkeensa.
Lue lisää:
Vauva.fi/keskustelut: Koulun aloitus ja lapsen taidot
Vauva.fi: Osta ja myy vaatteita ja tarvikkeita
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Miten mittaan 30 ml? Paljonko se on, esim.10 rkl?
- > Hei sinä hyvätuloinen! Olisitko valmis luopumaan perheenne lapsilisästä, jos se menisi suoraan
- > Tosi hyvää parisuhde neuvontaa!
- > Ohuet hiukset
- > Apua! Mulla on suu täynnä ablatiiveja! Saiko niihin apteekista jotain voidetta??
- > Jos olisit mies, huolisitko melkein kaikkien höyläämän yh-äidin kumppaniksesi?
- > Onko kukaan läheisenne menehtynyt syöpään? Minkälaiset olivat viimeiset vaiheet? Mikä syöpä?
Uusimmat blogikirjoitukset
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3 m/s






