Näin valmistat lapsen koulutielle

Koulujen alku on jo lähellä monissa kunnissa ja jännitys alkaa kasvaa etenkin uusien ekaluokkalaisten perheissä. Tulevaa koululaista saattaa mietityttää löytääkö hän kavereita, millainen uusi opettaja on ja miten koulussa toimitaan. Vanhempia taas saattaa huolestuttaa oppiiko oma lapsi muiden tahdissa, onko lapsi riittävän kypsä koulun aloittamiseen, ja miten tämä pärjää koulupäivän jälkeen.
Useimmat lapset ovat innoissaan koulun aloittamisesta, mutta joitakin se saattaa myös pelottaa. Koulun alku on iso muutos lapsen elämässä, ja se tarkoittaa myös suurempaa vastuun ottamista. Koulun aloittamisesta on hyvä keskustella lapsen kanssa hyvissä ajoin ja kuunnella lapsen mahdollisia pelkoja.
Mannerheimin lastensuojeluliiton Vanhempainnetti muistuttaa, että ennen kaikkea lasta kannattaa kuitenkin kannustaa ja kertoa kouluun liittyvistä positiivisista asioista. Koululla, läksyillä tai säännöillä ei kannata pelotella etukäteen, vaan kertoa, mitä kaikkea uutta lapsi tulee oppimaan, ja kuinka lapsi tulee saamaan uusia kavereita.
Jotta koulu lähtisi käyntiin sujuvasti, muutama asia kannattaa huomioida jo hyvissä ajoin ennen ensimäistä koulupäivää:
Hankkikaa koulutarvikkeet
Yksi loppukesän rituaaleista on alkavan kouluvuoden tarvikkeiden hankkiminen. Reppu, penaali, kynät ja kumit on hyvä käydä ostamassa ajoissa yhdessä lapsen kanssa. Koulutarvikkeiden hankkiminen valmistaa lasta osaltaan koulunkäynnin aloittamiseen ja tekee osaltaan koulun aloittamisesta mukavaa ja odotettua.
Opetelkaa koulureitti
Lapsen kanssa on hyvä käydä läpi koulumatka ennen koulun alkua ja varmistaa, että lapsi varmasti osaa sen. Myös mahdolliset vaaranpaikat on hyvä käydä läpi. Pientä koululaista saattaa huolestuttaa, muistaako hän lähteä ajoissa kouluun, jos vanhemmat eivät ole kotona. Tällöin voidaan sopia, että aluksi jompikumpi vanhemmista soittaa lapselle, kun on kouluun lähdön aika.
Ensimmäisenä koulupäivänä jommankumman vanhemman on hyvä saattaa lapsi kouluun, jotta hänlöytää varmasti oikeaan paikkaan.
Varmista lapsen perusvalmiudet
Vanhempainnetti muistuttaa, että koulun aloittaessaan lapsen olisi hyvä osata joitakin perustaitoja. Näitä ovat muun muassa:
- kenkien ja muiden vaatteiden pukeminen ja riisuminen
- syöminen itsenäisesti
- wc:ssä käyminen itsenäisesti
- kynän pitäminen kädessä
- koulumatkan kulkeminen itsenäisesti
Lisäksi lapsella olisi hyvä olla tiettyjä psyykkisiä valmiuksia kuten:
- riittävä keskittymiskyky, jotta lapsi jaksaa istua paikoillaan oppituntien ajan
- kyky ottaa vastaan ohjeita
- kyky ilmaista itseään puhumalla
- kyky odottaa, sietää pettymyksiä ja tehdä kompromisseja
- riittävät ihmissuhdetaidot tullakseen toimeen muiden lasten kanssa ja saadakseen ystäviä
Jotkut valmiudet saattavat olla vahvempia kuin toiset, mutta lapsen itsetunnolle on tärkeää, että hän kokee olevansa riittävän kypsä ja valmis koulunkäyntiin. Heikompia osa-alueita ehtii kyllä kehittää myöhemminkin. Kaikkea ei tarvitse osata heti.
Entä koulupäivän jälkeen?
Etukäteen on hyvä myös miettiä, mitä ekaluokkalainen tekee koulupäivän jälkeen. Jos vanhemmat eivät ole kotona, paras vaihtoehto on usein iltapäiväkerho. Tällöin lapsella on kavereita seuranaan sekä aikuinen turvanaan koko iltapäivän ajan.
Jos iltapäiväkerhoa ei ole eikä lapsi halua olla yksin kotona, kannattaa miettiä, olisiko naapurustossa tai lapsen kavereiden vanhemmissa joku, jonka luokse lapsi voisi mennä iltapäivisin, tai joka voisi ainakin katsoa lapsen perään. Joillekin lapsille myös pelkkä kaverin tai isompien sisarusten seura saattaa riittää, ja toiset ovat riittävän itsenäisiä pärjätäkseen yksinkin ennen vanhempien kotiintuloa.
Lue lisää aiheesta:
Mannerheimin lastensuojeluliitto, Vanhempainnetti: Koulu alkaa
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
- > Saako lapsesi katsoa Salattuja elämiä?
- > Uusi Räppääjä-leffa: kannattaako katsoa?
- > Miten saada mies imurin varteen?
- > Aika suunnitella: Minne hiihtolomalla lasten kanssa?
- > Geenit määräävät, millaisesta ruuasta lapsi pitää
- > 87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen
- > Paras kaakao pulkkamäkeen
Uusimmat keskustelut
- > Muksu-puurojen testiryhmässä vielä muutama paikka vapaana 6-18 kk lasten vanhemmille
- > naishoitajat+heidän miehet
- > Vaimo ei enää osaa
- > *** LOKAKUUN TOIVEET, vko 8 ***
- > Miksi naiset vähättelee ettei koollaväliä?
- > Millainen sormus on paras?
- > Miten menee runo "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta" jne?
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3 m/s







