Tiistai 22.5.2012
Hemminki, Hemmo

Unohditko salasanan? |  Rekisteröidy

Onko lapsellani keliakia?



Vaikka keliakia tavallisimmin puhkeaa vasta aikuisiällä, voivat siihen sairastua myös lapset: Suomessa on yli 1600 keliakiaa sairastavaa, alle 16-vuotiasta lasta. Keliakia onkin astman ja diabeteksen lisäksi yleisimpiä lasten pitkäaikaissairauksia.

Keliakiaa hoidetaan ruokavaliolla, joten hoidon aloittaminen vaikuttaa koko perheen rutiineihin ja ruokailutapoihin. Keliakian havaitseminen varhaisessa vaiheessa on tärkeää, sillä keliakia voi hoitamattomana johtaa kasvuongelmiin. Ja mitä nuorempana keliakia diagnosoidaan, sitä nopeammin ruokavaliosta tulee luonteva osa lapsen elämää.

Vanhempien tuki ja luottamus lapsen sopeutumiskykyyn on avainasemassa lapsen keliakian hoidossa. Asenteella pärjää pitkälle.

Vatsavaivoja, väsymystä, anemiaa

Keliakiaa sairastavalla nautitun ravinnon sisältämä gluteeni, aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehduksen ja vaurioittaa suolinukkaa. Gluteenia löytyy vehnästä, ohrasta ja rukiista. Tulehduksen vuoksi ravintoaineiden imeytyminen häiriintyy. Tarkkaa tietoa keliakian syntymästä ja sen syistä ei toistaiseksi ole, mutta tiedetään, että sen puhkeamiseen tarvitaan tietty perinnöllinen alttius ja gluteeni.

Keliakian oireet ovat yksilöllisiä ja harvinaisemmissa tapauksissa keliakia voi olla myös oireeton. Tällöin oireiden yhdistäminen ruokavalioon ja keliakiaan voi olla hankalaa.

Tyypillisempää ovat kuitenkin erilaiset suolisto – ja vatsaoireet, kuten vatsan turvotus, kovat vatsakivut, ripuli, löysät ulosteet, ilmavaivat ja vatsan kouristelu. Lisäksi esiintyy usein anemiaa, väsymystä ja pahoinvointia, jopa oksentelua ja ruokahaluttomuutta.

Erilaisia ravintoaineiden imeytymishäiriöitä voi esiintyä. Lapsilla hoitamaton keliakia voi johtaa kasvun hidastumiseen ja aiheuttaa osteoporoosia. Lapsi voi valittaa myös niveloireista ja kipeistä aftoista, kun suun limakalvot reagoivat sopimattomaan ruokavalioon. Myös ns. ihokeliakiaa voi esiintyä. Siinä iholle ilmestyy pienirakkulaista, voimakkaasti kutiavaa ihottumaa. Ihokeliakia on kuitenkin lapsilla melko harvinainen.

Keliakia todetaan lääkärintutkimuksissa tutkimalla keliakiavasta-aineet verestä. Jos testi on positiivinen, varmistetaan diagnoosi ohutsuolikoepalalla. Koepala otetaan mahantähystyksen yhteydessä. Mahantähystys tehdään lapsille nukutuksessa. Isommille lapsille tähystys tehdään nukuttamatta, mutta silloin heille annetaan tarvittaessa rauhoittavaa lääkettä. Keliakiaruokavalioon ei tule siirtyä ennen ohutsuolikoepalasta tehtyä diagnoosia.

Ruokavalio ainoa hoitokeino

Vanha kansa puhuu usein keliakiasta ”leipäallergiana”. Onkin totta, että keliaakikon ruokavalioon eivät vehnät ja rukiit sovi, mutta ruoka-aineallergiaan ei keliakiaa silti tule sekoittaa. Keliakia on elinikäinen sairaus, jossa elimistö muodostaa vasta-aineita omia kudoksiaan vastaan, eli kyseessä on niin kutsuttu autoimmuunisairaus. Keliakia ei parane koskaan, mutta oireet on mahdollista nitistää tarkasti laaditulla ruokavaliohoidolla.

Keliaakikon ruokavalio sisältää gluteenittomia elintarvikkeita, sekä tuotteita, joissa gluteenia on erittäin vähän. Gluteiinittomat tuotteet on merkitty ”gluteiiniton” -merkinnällä.

Tavanomaiset viljat, jotka eivät keliaakikon vatsalle sovi, ovat lapselle tärkeä vitamiinien, kuidun ja hivenaineiden lähde. On siis tärkeää, että ruokavaliosta poistetut viljat korvataan keliaakikolle sopivilla viljatuotteilla, jotta lapsi saa varmasti kaikki kasvunsa ja kehityksensä kannalta tärkeät ravintoaineet.

Ruokavaliohoidon tehoamista seurataan vasta-ainekokein. Tahti, jolla uusi ruokavalio alkaa tepsiä, on yksilöllistä ja vaihtelee. Lapsilla odotetaan jopa yli vuoden, että vasta-aineet tulevat negatiivisiksi. Negatiivinen tulos tarkoittaa, että lapsen vatsassa on kaikki kunnossa ja ruokavalio on tepsinyt. Jos tilanne on normaali ja ruokavalio on kunnossa, seurantaa harvennetaan 2-3 vuoden välein tapahtuvaksi.

Keliakian ruokavaliohoito aiheuttaa perheelle ylimääräisiä kuluja. Kelasta voi hakea siihen tukea kuten muidenkin pitkäaikaissairauksien kohdalla. Korvauksen saa, kun sairaus on todettu asianmukaisesti (ohutsuolikoepalan avulla). Keliakiakorvaus on 21 euroa kuussa.

Lue myös:

Keliakialiitto – Lapsen keliakia


Vauva.fi/keskustelut – Onko koepalasta tehtävä keliakiakoe varma?

KELA – Keliakiakorvaus





Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kolme kaksi viisi
[oikotie]








© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot