Aiheuttavatko torjunta-aineet ADHD:tä?

Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD on yksi yleisimpiä lasten pitkäaikaissairauksia. Syyt ADHD:n puhkeamiseen ovat suureksi osaksi perinnöllisiä, mutta äskettäin julkaistun Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan maataloudessa käytetyillä torjunta-aineilla saattaa olla yhteys lasten käytöshäiriöihin.
Babble.comin siteeraamassa tutkimuksessa havaittiin, että lapsilla, joiden virtsasta löytyi keskimääräistä suurempia määriä organofosfaatteja, oli myöhemmin kaksinkertainen riski saada ADHD-diagnoosi. Lisäksi lapsilla, joilla pitoisuudet olivat korkeita, ADHD:n todennäköisyys oli jopa 93 prosenttia suurempi kuin lapsilla, joiden virtsasta pitoisuuksia ei löytynyt.
Maatalouden torjunta-aineet päätyvät lasten elimistöön ruuan kautta. Torjunta-aineet vaikuttavat tuholaishyönteisten hermostoon, ja tutkijat ovat jo pidemmän aikaa pohtineet, voisiko torjunta-aineilla olla samanlainen vaikutus myös ihmisiin.
Yhdysvalloissa, jossa tutkimus tehtiin, torjunta-aineiden käyttö on vapaampaa kuin Euroopassa, mutta myös suomalaislapset altistuvat torjunta-aineille. Erityisesti tuontihedelmät ja -vihannekset saattavat sisältää paljon torjunta-aineita. Huolestuneiden vanhempien kannattaakin suosia mahdollisimman paljon luomutuotteita omassa ja lastensa ruokavaliossa.
Vaikka torjunta-aineet saattavat olla yksi tekijä ADHD:n synnyssä, on hyvä muistaa, että siihen vaikuttavat myös monet muut tekijät. Perinnöllisyys ja erilaiset ympäristötekijät vaikuttavat lapsiin yksilöllisesti, eikä yhtä yksittäistä ADHD:n laukaisevaa tekijää ole löydetty.
Lue lisää aiheesta:
Yle: Tutkijat epäilevät kasvimyrkkyjen ja tarkkaavuushäiriön yhteyttä
ADHD-liitto ry
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Miten mittaan 30 ml? Paljonko se on, esim.10 rkl?
- > Hei sinä hyvätuloinen! Olisitko valmis luopumaan perheenne lapsilisästä, jos se menisi suoraan
- > Tosi hyvää parisuhde neuvontaa!
- > Ohuet hiukset
- > Apua! Mulla on suu täynnä ablatiiveja! Saiko niihin apteekista jotain voidetta??
- > Jos olisit mies, huolisitko melkein kaikkien höyläämän yh-äidin kumppaniksesi?
- > Onko kukaan läheisenne menehtynyt syöpään? Minkälaiset olivat viimeiset vaiheet? Mikä syöpä?
Uusimmat blogikirjoitukset
[oikotie]
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot



3 m/s






