Ahdistaako lapsen pelaaminen? Katso 7 harhaluuloa

Vihaisia lintuja ja virtuaalisotaa, muovisia kitaroita ja fantasiamaailmoja – mistä tässä kaikessa on kyse?

Digitaaliset pelit ovat kiinteä ja suosittu osa lasten ja nuorten maailmaa jo pienestä pitäen. Monessa perheessä sukupolvien välinen kuilu on valtava: vanhempien on monesti lähes mahdotonta ymmärtää, miksi oma lapsi haluaa viettää aurinkoisia kesäpäiviä sisällä tai miksi tietokone tai pelikonsoli on päällä vielä yömyöhään.

Peleihin liittyy runsaasti ennakkoluuloja, joista valitettavan monet kumpuavat sensaatiohakuisesta uutisoinnista, vääristä tulkinnoista ja virheellisestä tiedosta. Kuten tanssiminen, rock-musiikki tai elokuvat aikanaan, myös pelaaminen on aiheuttanut runsaasti huolta, sekä aiheellista että aiheetonta.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Raha-automaattiyhdistyksen tuella toteuttama Pelitaito-projekti pyrkii ehkäisemään lasten ja nuorten liikapelaamista ja siitä kumpuavia haittoja ja herättelemään samalla asiallista keskustelua pelaamisen hyvistä ja huonoista puolista.

Alla on listattu seitsemän tyypillistä harhaluuloa digitaalisesta pelaamisesta:

1. Pelaaminen on lasten ja nuorten juttu.
Pelaajien keski-ikä vaihtelee tutkimuksesta riippuen välillä 25-37, ja pelejä on kaikenikäisille. Suomen suosituin digitaalinen peli on ollut jo monta vuotta Windowsin Pasianssi. Pelaamisen ei tarvitse olla tuntematon uhka, vaan se voi olla myös koko perheen yhteistä ajanvietettä. Vaikka vanhempi ei itse pelaisikaan, kuuluu pelaaminen nykyään lasten ja nuorten maailmaan niin kiinteästi, että aiheesta kannattaa ottaa itsekin selvää. Pelien ja pelaamisen tunteminen voi auttaa vanhempaa paremmin ymmärtämään oman lapsen maailmaa.

2. Pelaaminen on ajanhukkaa.
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet pelien hyödyllisiä vaikutuksia. Pelien on todettu kehittävän esimerkiksi kielitaitoa, ongelmanratkaisutaitoja, silmän ja käden koordinaatiota sekä tilan hahmottamiskykyä. Digitaalisia pelejä käytetään apuna myös esimerkiksi perusopetuksessa, vanhusten kuntouttamisessa sekä sairaala- ja sotilashenkilökunnan kouluttamisessa.

3. Pelaaminen on vaaratonta.
Kuten moni harrastus ja ajanviete, myös pelaaminen voi olla haitallista mennessään liiallisuuksiin. Liikaa pelaavilla esiintyy esimerkiksi univaikeuksia, koulunkäynnin ja opiskelun häiriintymistä sekä fyysisiä ongelmia, kuten väsymystä ja niska- ja selkäkipuja. Vantaan yläkoululaisille vuonna 2011 teetetyn kyselytutkimuksen mukaan tällaiset oireet olivat paljon tyypillisempiä yli 40 tuntia viikossa pelaavilla nuorilla kuin muilla vastaajilla.

4. Pelit ovat väkivaltaisia.
Pelejä on monenlaisia, ja monessa niistä on väkivaltaista sisältöä. Ajatus ”pelit ovat väkivaltaisia” on kuitenkin virheellinen samalla tavalla kuin esimerkiksi ajatus ”elokuvat ovat väkivaltaisia”. Pelin väkivaltaisuudesta on maininta ja selvitys pelin ikärajamerkinnässä. Esimerkiksi kaikenikäisille pelaajille (PEGI 3) soveltuvan Angry Birdsin sarjakuvamainen väkivalta on hyvin erilaista kuin alaikäisiltä kielletyn (PEGI 18) lähes fotorealistisen sota- tai kauhupelin.

5. Pelaajat ovat yksinäisiä ja epäsosiaalisia.
Pelaaminen on sosiaalista toimintaa, ja usein näennäisesti yksin pelaava lapsi tai nuori pelaa internetissä ystäviensä kanssa. Esimerkiksi maailman suosituin verkkoroolipeli World of Warcraft, joka on yksi yleisimmistä liikapelaamista aiheuttavista peleistä, on voimakkaasti sosiaalinen peli – tietyn pisteen jälkeen eteneminen on käytännössä mahdotonta ilman toisia ihmispelaajia. Kaverit pelimaailmassa ovat usein samoja kuin sen ulkopuolellakin.

6. Pelit tekevät aggressiiviseksi.
Aihe on ollut pitkään sitkeän kiistelyn kohteena niin akateemisessa maailmassa kuin julkisuudessakin, eikä varmaa tietoa toistaiseksi ole. Ruotsin mediaviranomainen julkaisi 2012 katsauksen vuosina 2000-2011 tehdyistä tietokonepeliväkivaltatutkimuksista. Katsauksessa todettiin, että pelien aiheuttamasta aggressiivisuudesta ei ole pitävää näyttöä. Tutkimukset paljastivat sen sijaan, että aggressiiviset henkilöt hakeutuvat mielellään pelien pariin ja että pelit voivat vahvistaa aggressiivista käytöstä. Taustatekijät, kuten perhesuhteet ja mielenterveys, vaikuttivat huomattavasti pelejä enemmän väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

7. Pelien sisältöä ei valvo kukaan.
Vuonna 2003 otettiin käyttöön PEGI (Pan European Game Information)-luokitusjärjestelmä, jota käytetään nykyään suurimmassa osassa Euroopan maita, myös Suomessa. PEGI-luokitus määrittelee ikäryhmän, jolle peli sopii (3, 7, 12, 16, 18), sekä antaa tietoa pelin mahdollisesti haitallisista sisällöistä, kuten väkivalta- tai kauhuelementeistä. Viime kädessä vastuu siitä, minkä ikäisille sopivia pelejä lapsi tai nuori pelaa, on kuitenkin vanhemmalla. PEGI 18-pelin luovuttaminen alaikäiselle on rikos siinä missä tupakan tai alkoholinkin.

Lisää tietoa ja hyödyllisiä linkkejä pelaamisesta löydät esimerkiksi Pelitaito-projektin sivuilta osoitteesta www.pelitaito.fi. Ikärajoista ja PEGI-järjestelmästä löytyy tietoa osoitteesta www.pegi.info.

Kirjoittaja on projektiasiantuntija Pelitaito-projektissa.

Twiittaa