Äideille paras maa elää on Norja. Toiseksi Pelastakaa Lasten raportissa ylsi Islanti ja kolmanneksi Ruotsi. Suomi oli noussut sijan viime vuodesta ja oli nyt tällä listalla 6.
Pelastakaa Lasten Maailman äitien tila -raportti asettaa järjestykseen 165 maailman maata sen mukaan, millainen on muun muassa äitien terveydentila, koulutustaso ja taloudellinen asema sekä lasten ravitsemus ja terveydentila. Raportti julkistettiin nyt kolmattatoista kertaa.
Viimeiselle sijalle listalla oli pudonnut Niger. Siellä joka 16. äiti kuolee joko synnytyksen tai raskauden takia. Suomessa äitiyskuoleman todennäköisyys on yksi 7 600:sta. Nigerissä alle 5-vuotiaista kuolee reilut 140 lasta tuhannesta. Suomessa tämä luku on kolme lasta tuhannesta. Nigerissä tytöt saavat käydä koulua keskimäärin neljä vuotta. Suomessa tyttöjen koulutus kestää noin 17 vuotta.
Pelastakaa Lasten raportin teemana on tänä vuonna ravitsemus, sillä aliravitsemus aiheuttaa ainakin viidesosan äitiyskuolemista ja yli kolmanneksessa lapsikuolemista. Listauksen kymmenestä heikoimmasta maasta seitsemässä on parhaillaan ruokakriisi. Esimerkiksi Nigerissä nälkä uhkaa miljoonan lapsen henkeä. Yhteensä maailmassa on noin 171 miljoonaa jatkuvasta aliravitsemuksesta kärsivää lasta.
Raportin mukaan paras tapa suojella raskaana olevaa naista ja hänen lastaan aliravitsemukselta on panostaa heidän hyvinvointiinsa ensimmäisten tuhannen päivän ajan (lasketaan raskauden alusta lapsen kahteen ikävuoteen asti).
”Lapsen kannalta yksi tärkeimmistä keinoista on edistää rintaruokintaa, sillä se voisi pelastaa kehitysmaissa miljoonan lapsen hengen vuosittain. Rintamaito on ravinteikasta, ja siinä on suojaavia vasta-aineita. Tällä hetkellä yli 60 prosenttia kehitysmaiden lapsista ei kuitenkaan saa rintamaitoa ensimmäisten puolen vuoden aikana, sillä monissa maissa imettämistä ei osata tukea”, sanoo Pelastakaa Lapset ry:n kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen.
Pelastakaa Lasten vastasyntyneiden ja lasten kampanja EVERY ONE kerää allekirjoituksia vetoomukseen maailman johtajille lasten henkien pelastamiseksi. Vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä.
Äideille parhaat maat Maailman äitien tila 2012 -raportin mukaan:
1. Norja
2. Islanti
3. Ruotsi
4. Uusi-Seelanti
5. Tanska
6. Suomi
7. Australia
8. Belgia
9. Irlanti
10. Alankomaat ja Iso-Britannia
Äideille huonoimmat maat Maailman äitien tila 2012 -raportin mukaan:
156. Kongon demokraattinen tasavalta
156. Etelä-Sudan
156. Sudan
159. Tšad
160. Eritrea
161. Mali
162. Guinea-Bissau
163. Jemen
164. Afganistan
165. Niger
Raportti on luettavissa täältä.
Kommentoi perhe ja yhteiskunta, tutkimus, vauvaikä, äitiysTarvitseeko lapsi punkkirokotteen?
4 kysymystä punkkirokotteesta. ››
Lasten pissavaivat ovat yleisiä. Niitä voi ehkäistä helpolla kotikonstilla. ››
Lihomisen ehkäisy on erittäin tärkeää jo lapsuusiässä. ››