Rippikoulu on tärkeä osa suomalaista nuorisokulttuuria. Vuonna 2011 rippikoulun kävi 53 428 alle 18-vuotiasta. Rippikoulu tavoitti 15 vuotta täyttävistä 83 prosenttia.
Uskonnollisesti sitoutumattomilla Prometheus-leireillä käy vuosittain 900–1000 nuorta. ja heistä noin 30 prosenttia on kirkon jäseniä. Rippikoulun käyminen ei siis estä osallistumasta Prometheus-leirille. Samoin rippikouluun voi tulla, vaikka ei kuuluisi kirkkon.
Kun rippikoulua käyvien 15-vuotiaiden lukumäärään lisätään 16–17-vuotiaat ja aikuiset, rippikoulun kokonaistavoittavuus on 86,2 prosenttia.
– Eurooppalaisessa mittakaavassa suomalainen rippikoulu tavoittaa poikkeuksellisen paljon kansalaisia, vaikka rippikoulun käyminen on täysin vapaaehtoista, kertoo rippikoulutyöstä vastaava työalasihteeri Jarmo Kokkonen Kirkkohallituksesta.
Rippikoulu tavoittaa tytöt ja pojat yhtä hyvin, ja sen maine nuorten keskuudessa on hyvä.
Sosiaalinen paine rippikoulun käymiseksi on viime vuosikymmeninä pienentynyt, mutta suosiota se ei ole laskenut. Rippikoulutkin ovat muuttaneet muotoaan. Teema- ja harrastusrippikoulut, kuten vaellusriparit, ovat yhä yleisempiä. Yhdeksän kymmenestä rippikoulusta sisältää keskimäärin kahdeksan vuorokauden pituisen leirijakson.
Yksi syy riparin suosioon ovat sen tuomat oikeudet, joista tunnetuin on oikeus kirkolliseen vihkimiseen. Vihkimiseen riittää rippikoulu, konfirmaatiota ei tarvita.
– Rippikoulun ja isostoiminnan merkitys myös nuorten mielenterveyden vaalijana ja mielenterveysongelmien ennaltaehkäisijänä on mielestäni kiistaton, Jarmo Kokkonen sanoo.
Myös kirkon tarjoama isostoiminta on hyvin suosittua. Vuonna 2011 isoskoulutukseen osallistujia oli noin 25 000. Heistä isosina toimi lähes 16 000. Isoset toimivat rippikouluissa ryhmänjohtajina, järjestävät ohjelmaa ja pitävät hartauksia.
– Isoset on Suomen suurin maallikkoliike. Noin kolmasosa rippikoulun käyvästä ikäluokasta toimii vapaaehtoisena vertaisohjaajana, Kokkonen sanoo.
Rippikoulusuunnitelman lähtökohtana ovat nuorten aidot elämänkysymykset, joihin etsitään vastauksia luterilaisesta perinteestä käsin. Esimerkiksi oikeudenmukaisuus ja lähimmäisenrakkaus ovat rippikoulun keskeistä sisältöä. Yhä tärkeämmiksi pohdittaviksi ovat nousseet sellaiset asiat kuin suhde vanhempiin, ystäviin, omaan sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen sekä vastuu luomakunnasta.
Ennen ripari-ikää voi käydä esimerkiksi lastenkirkossa. Netissä toimiva Lastenkirkko.fi järjestää pääsiäisen aikaan runsaasti erilaisia virtuaalitilaisuuksia, joista ovat vastuussa seurakuntien työntekijät. Lastenkirkon videoseinillä, tarinalaatikoissa ja jukeboksissa on pääsiäisestä kertovia videoita, lauluja ja tarinoita.
Esimerkiksi pääsiäispäivänä 8.4. voi katsoa ja kuulla Ilon konserttia, ja kiirastorstaina on vuorossa pääsiäisvaellus.
– Lastenkirkko.fi on muutaman klikkauksen päässä. Se on hyvä kohtaamispaikka lapsille, jotka eivät muuten osallistu seurakunnan toimintaan, hankekoordinaattori Katri Saarela sanoo.
Lastenkirkossa seikkaillaanyli seurakuntarajojen. Toiminta on samankaltaista kuin oikeassa seurakunnassa. Virtuaalitilaisuuksia on elävöitetty lapsia kiinnostavilla elementeillä.
Lastenkirkko.fi on virtuaalinen kirkko, joka edellyttää sisäänkirjautumisen.
Kommentoi 12 murrosikä, perhe ja yhteiskunta
Mitä tehdä, kun kevätjuhlassa esiintyminen ahdistaa lasta? ››
Näin koululainen nukkuu paremmin
Näillä vinkeillä unensaanti helpottuu. ››
Houkuttele lasta innostumaan lukemisesta mukavien puuhien lomassa. ››
Näin lapset pomottavat kavereitaan
Mitä tehdä, kun lapsi jää ystäväpiirin ulkopuolelle? ››
Rahasta
Rippikoulu kuuluu nuorten elämään, koska se on kokemus. Myös kaverien osalllistuminen vaikuttaa päätökseen. Asia taitaa kuitenkin olla niin, että suurin osa nuorista käy rippikoulun rahan takia. Ainakin itse muistan, kun ei rippikouluun suurin osa olisi muuten edes lähtenyt, mutta kun he saavat sitten konfirmaatiossa paljon rahaan, niin kyllä sitten vaan ripati maistuu. Ilmiö on ikävä ja isosita puhumattakaan; se ei taida olla liike (uskonnollinen nuorten keskuudessa), vaan siinäkin ollaan rahan takia. En nyt yleistä joka ikistä, mutta kävin rippikoulun n.4 vuotta sitten ja suurin osa oli juuri rahan takia siellä :/

[/quote]:)
Rahan takia siellä käydään. Vai uskooko jotkut vieläkin 2000-luvulla satuolentoihin?
Rahan takia siellä käydään. Vai uskooko jotkut vieläkin 2000-luvulla satuolentoihin?
[/quote]Rahasta?
Ei sitä kyllä kukaan voi rahasta tehdä.. Tai sitten jossain on paljon isommat palkkiot kuin meillä.. Muutaman kympin palkkion takia tuskin kukaan lähtee viikoksi puhumaan Jeesuksesta.. Oma kokemukseni isosista on, että monet heistä ovat sydämestään mukana asiassa. Enkä ole mistään pienestä takapajulasta vaan ihan kaupungista..

[/quote]Rahasta.
Uskallan kyllä omasta kokemuksesta sanoa, että kyllä suuri osa 15-vuotiasta on valmiita "lähtee viikoksi puhumaan jeesuksesta" yhdenkin satasen eteen.
En usko, että monikaan 15-vuotias siellä oikeasti käy oman uskonnollisuutensa vuoksi
Uskallan kyllä omasta kokemuksesta sanoa, että kyllä suuri osa 15-vuotiasta on valmiita "lähtee viikoksi puhumaan jeesuksesta" yhdenkin satasen eteen.
[/quote]En usko, että monikaan 15-vuotias siellä oikeasti käy oman uskonnollisuutensa vuoksi
Kaksi vuotta koulutusta..
Varmasti kannattavaa käydä kaksi vuotta isoskoulutuksessa (jossain riittää vuosikin) sadan euron takia. Mikä on tosin puolet enemmän, kuin mikä korvaus monessa paikassa on. Tietenkin isosia on myös moneen junaan kuin meitä aikuisiakin. Varmasti joukossa on myös niitä joille ykkönen on raha.

[/quote]