Vie lapsi delfiinileffaan

Vammautunut eläin – vieläpä sellainen eläin kuin delfiini, tuo mystinen parantaja – on taattu nyyhkyleffan aihe.
Delfiinitarinassa nessuja kuluu, sillä parannettavia sieluja on paljon. On pyrstönsä onnettomuudessa menettänyt Winter-delfiini, isänsä lähdön jälkeen masentunut alisuorittaja, 11-vuotias Sawyer (Nathan Gamble), räjähdyksessä vammautunut serkkupoika ja muutama muu.
Alusta asti on selvää, että kaikki päättyy hyvin. Tarinassa parannutaan ja eheydytään ikävistäkin jutuista niin sutjakasti, että aikuinen ei pysy kärryillä. Mutta tämähän onkin lasten elokuva. Ja elokuva pääsee syvemmälle muutamassa tärkeässä aiheessa.
Poissaolevien vanhempien teema on elokuvassa läsnä, koska sekä Sawyerilta että hänen aivan mainiolta ystävättäreltään Hazelilta (Cozi Zuehlsdorff) puuttuu toinen vanhempi. Delfiinitarina herättää myös pohtimaan, mikä lapselle on hyväksi: kotikouluelämä mielekkäitä käytännön töitä tehden (Hazelin tapaan) vai perinteinen koulupänttääminen.
3D olisi elokuvassa turha elementti ilman suurenmoisia vedenalaisia delfiinikohtauksia. Vaikka toivotsemppi ja myönteisyysvalistus pursuivat lopussa jo aikuiskatsojan korvista, 8- ja 11-vuotiaiden seuralaisten huippufiilikset vain yltyivät.
Taattua kamaa ala-asteikäisille, tekee hyvää myös kyynisemmille vanhemmille.
Elokuvan jälkeen voi mennä tänne (linkki: www.seewinter.com) katselemaan webbikamerasta, kuinka hienosti Winter-delfiini (joka tässä tositarinaan perustuvassa elokuvassa näyttelee siis itseään) tänään jakselee.
Delfiinitarina, ensi-ilta 6.1. sallittu ****
Trailerin linkki:
http://fi.filmtrailer.com/cinema/coming-30/7941/Delfiinitarina+elokuva+leffa+trailerit.html
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Raskaana olen ja painoa kivat 170kg.
- > Mikä on ebay? Oletteko tilanneet sieltä mitään? Onko turvallinen kauppakumppani?
- > Kaverit hakusessa
- > Miten nykyajan äidit on niin avuttomia ja " rasittuneita" ?
- > jos vauva on mahassa selkäranka äidin selkärankaan päin...millainen synnytys?
- > Vammaistyöntekijät! Onko kuulemani juttu vain legendaa?
- > 3kymppinen nainen vailla seksiseuraa, kiinnostaisiko?



2.06 m/s







Plus että hesarissa kyseinen leffa lytättiin.