87 prosenttia vanhemmista on valehdellut lapselleen

Meidän Perheen nettikyselyn mukaan lähes 90 prosenttia suomalaisista vanhemmista on lipsauttanut lapselleen valheita.
41,3 prosenttia kaikista vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että kyseiset valheet ovat olleet vain pieniä, usein lapsen parhaaksi tai arjen sujuvoittamiseksi tarkoitettuja ”valkoisia valheita”.
”Kun lapsi kysyy, kuinka hyvin hän osaa mielestäni laulaa, olen sanonut sanonut, että tosi hyvin. Oikeasti hän laulaa aivan nuotin vierestä ja korvat on särkyä.”
”Lapsi haluaa useasti lähteä kylään tai kaverin luo. Joskus sanon, että kaveri tai mummo ei ole tänään kotona eikä sinne voi mennä.”
”Vakuutin lapsille, että lentäminen on kivaa, vaikka oikeasti olin ihan pyörtymäisilläni kauhusta kun lento alkoi. Olen superlentopelkoinen, enkä halua, että lapsi oppii pelon minulta... Pakko oli ottaa näyttelijänlahjat tehokäyttöön.”
”Kun olen salaa syönyt kauppareissun yhteydessä suklaata, lapsi kysyy, että ’mikä täällä haisee, oletko sä syönyt jotain hyvää?’ Vastaan, etten tietenkään.”
”Olen kertonut lapselleni, että äiti menee töihin, vaikka äiti oikeasti pitää töistä ylitöillä ansaitun vapaapäivän ja nauttii ihan omasta ajasta kuntosalilla, kampaajalla, kahvilassa tai ostoksilla.”
”Pieniä valkoisia valheita: ’Ei ei ole uimahalli auki nyt.’ ’Joo, ei niitä enää myydä.’ ’Ei se leffa mene enää teatterissa.’ Laiskuutta siis itseltä, kun ei jaksanut lähteä minnekään liikkeelle.”
”Valehtelen lähinnä mukavuussyistä. Esimerkiksi ’kellariin ei tule valoja’ (kun en jaksanut hakea tekojoulukuusta kellarikopista liian aikaisin).”
45,8 % äideistä kertoi turvautuneensa myös vakavampiin valheisiin ainakin joskus.
”Olen valehdellut, ettei olla menossa isän luokse, vaikka olemmekin menneet sinne. Lasta on vaikea saada tapaamisiin eron jälkeen.”
”Jos lapsi on uutisissa nähnyt jonkun kamalan jutun (esim. ammuskelua) ja kysyy, onko se totta, vastaan että ei. Meillä ei lapset uutisia katso, mutta joskus ovat vahingossa nähneet.”
”Kun koira piti tappaa ja ukki ampui sen, niin kerrottiin lapsellemme, että koira on karannut.”
”Kun on ollut jotain vanhempien välisiä riitoja ja lapsi on tivannut myöhemmin niihin syytä, en ole kertonut sitä oikeaa syytä. Haluan varjella lapsiani asioilta, jotka eivät kuulu lasten maailmaan, kuten rahahuolet.”
”Olen kaunistellut lapsille isänsä tekosia. Kerrankin, kun isä oli ’työmatkalla’ ulkomailla, ostin kotikaupungista kaappiin odottamaan ’tuliaiset’, kun arvelin lasten sellaisia isältään odottavan. Isä tuli, humalassa ja ilman tuliaisia, mutta seuraavana aamuna lapset saivat kuin saivatkin pienet ’matkatuliaiset’.”
”Valehtelen raha-asioista ja taloudellisesta tilanteesta. Lapsella on tapana kysyä, onko meillä riittävästi rahaa. Vastaan, että kyllä kaikkeen, mihin sitä tarvitaan...vaikka välillä on ollut 20 euroa tilillä ja kuukauden päivät edessä... En halua, että hän murehtii näitä asioita.”
”Olen sanonut, että hän saa oman huoneen kun muutetaan isompaan asuntoon. Eihän me muuteta, koska ei ole rahaa.”
”Pahin valhe on se, kun vakuutin, että vanhemmat eivät tule ikinä eroamaan, vaikka tiesin jo silloin, että mieheni pettää ja todennäköisesti eroamme. En vain halunnut lapsille sitä stressiä, että arpovat, milloin ero tapahtuu. Tästä jäin myös kiinni ja olen joutunut selittämään useamman kerran, miksi näin puhuin.”
19,6 prosenttia vastaajista ei ole valehdellut lapselleen missään asiassa.
”Mielestäni on edesvastuutonta valehdella lapselle, enkä valehtele muillekaan. Lapset kyllä näkevät, että asiassa on jotain mätää ja oppivat itsekin valehtelemaan, kun huomaavat, että aikuisetkin tekevät niin. Itseään saa siis lopulta syyttää lasten valehtelusta. Valehtelu on ’maan tapa’. Kaikki tietävät, että poliitikot, virkamiehet, bisnesihmiset ym. valehtelevat minkä ehtivät ja se on jollain tavalla yleisesti hyväksyttyä. Ennen ihmisillä oli selkärankaa ja totuuden sanomista arvostettiin, nyt kaikki on oman edun tavoittelun nimissä sallittua. En halua opettaa sellaisia arvoja lapselleni.”
”En valehtele koskaan. Enkä tule koskaan valehtelemaan lapselleni mitään.”
Meidän Perhe
Kommentit
Eikö tämäkin asia oltaisi voitu välttää, jos vanhemmat olisi oikeasti kertoneet näistä asioita, eikä jätetty lapsen(sinun) itsesi arvioitavaksi? Jos vanhemmat olisivat sanoneet, että ei se Tsernobyli tänne Suomeen vaikuta ja AIDS ei ole "lasten tauti" tai jotain.
Joo ei mene läpi. Kaikki kehuu lastensa tuotoksia vaikka ne olisivatkin hirveitä.
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Onko paikalla juristia?
- > Pysyä Vantaalla tai muuttaa Espooseen
- > Ehdota joku hyvä kappale kuudesluokkalaisten esitettäväksi kevätjuhlissa!
- > Onko pitbullterrieri ns. vaarallinen koira?
- > Uusimmassa Meidän Perhe-lehdessä
- > Raskaana olen ja painoa kivat 170kg.
- > Mikä on ebay? Oletteko tilanneet sieltä mitään? Onko turvallinen kauppakumppani?



5.14 m/s






