Lapsiperhe – näin säästät rahaa ja luontoa

Lapsiperheen on helppo säästää luontoa yksinkertaisilla arjen valinnoilla. Samalla säästyy usein myös rahaa.
Hanki lasten tavarat ja vaatteet käytettyinä
Vaatteiden, vaunujen, pinnasänkyjen ja monien muiden tarvikkeiden käyttöaika on yhden lapsen kohdalla lyhyt, mutta ne säilyvät usein hyvinä myös useammalle lapselle. Kannattaakin hankkia tavarat käytettyinä esimerkiksi tuttavilta, kirpputoreilta tai internetistä. Näin säästyy parhaimmillaan tuhansia euroja.
Suosi itse tehtyä ruokaa
Lapsiperheen kannattaa suosia kauden tuotteita, sillä ne ovat yleensä edullisia. Valmisruokien hinta on huikea verrattuna tuoreista aineksista itse tehtyyn ruokaan.
Ruokaa kannattaa tehdä kerralla suuria määriä ja pakastaa se. Myös arjen ruuanlaitto nopeutuu, kun ruoka valmistuu pelkällä lämmittämisellä. Esimerkiksi näin talvella terveellistä, edullista ja ekologista ruokaa valmistuu juureksista, viljatuotteista sekä kuivatuista pavuista ja muista palkokasveista.
Älä heitä ruokaa roskiin
On valtavaa tuhlausta sekä luonnon että rahan kannalta heittää syötäväksi kelpaavaa ruokaa roskiin. Ruokaa kannattaa pyrkiä ostamaan ja valmistamaan vain sen verran kuin sitä oikeasti menee ja ylijäävä ruoka kannattaa pakastaa tai hyödyntää seuraavana päivänä.
Jos ruokaa jää vain yhden ihmisen annos, jompikumpi vanhemmista voi ottaa sen seuraavana päivänä töihin evääksi.
Käytä ekologisia pesuaineita ja niitäkin vain tarpeen mukaan
Pyykin- ja astianpesussa kannattaa suosia ekologisia pesuainevaihtoehtoja, joita on nykyään usein saatavilla myös tavallisista ruokakaupoista. Pesuainetta kannattaa annostella vain tarpeen mukaan ja esimerkiksi astianpesuainetabletin voi puolittaa, jolloin samalla pesuainemäärällä pesee kaksinkertaisen määrän tiskiä. Kodin siivoukseen riittää usein pelkkä mikrokuituliina ja imuri.
Tee lelut itse
Aina ei tarvitse ostaa uusia leluja, vaan niitä voi tehdä myös itse. Monista pakkausmateriaaleista kuten pahveista, munakennoista, tyhjistä purkeista ja muovipakkauksista saa erinomaisia tarvikkeita askarteluun ja lasten leikkeihin.
Esimerkiksi munakennosta valmistat näppärästi sohvan barbeille tai muille nukeille täyttämällä kennon pumpulilla ja päällystämällä sen kankaalla. Keksimällä materiaaleille uusia käyttötarkoituksia ja tuunamalla tavaroita kehität sekä omaa että lapsesi luovuutta.
Lue lisää aiheesta:
Käytettyjä vaatteita ja lasten tarvikkeita voi etsiä esimerkiksi Vauva.fi ja Perhe.fi –sivustojen Osto ja myynti -sivustoilta www.perhe.fi/ilmoitukset, www.vauva.fi/ilmoitukset
Vinkkejä ruuanlaittoon Ruokalasta
Perhe.fi –sivuston Ekoelämää-blogissa pohditaan muun muassa arjen pieniä ekologisia valintoja
Ekovinkkejä WWF:n sivuilla
Kommentit
Uutta meidanperhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Selkä pysyvästi kipeäksi epiduraalista?
- > Miten säilyä suht rypyttömänä?
- > Mulla olisi vino pino vanhoja muumilehtiä ja muumidomino-peli!
- > Goottivanhempien tyttärelle nimi
- > kristilliseen kouluun?
- > pieni pesutorni?
- > Lahjakkaan lapsen tragedia?



0 m/s






