Kun lapsi määrää kaiken

Kysymys:

Ystäväni on mielestäni aivan hukassa viisivuotiaan poikansa kanssa. Poika määrää tahdin perheessä ja pompottelee vanhempia mielensä mukaan.

Sovimme esimerkiksi treffit leikkipuistoon. Olen oman poikani kanssa jo matkalla, kun ystäväni ilmoittaa, etteivät tulekaan, koska ”Niko” haluaakin katsoa muumeja. Tätä on tapahtunut lukuisia kertoja erilaisissa tilanteissa.

Kerran olimme koko perhe illastamassa perheen luona. Viisivuotias halusi pelata muumipeliä syömisen sijaan. Mitä tapahtui? Perheen isä meni pelaamaan peliä ja me muut istuimme syömässä. Kun ystäväni oli syönyt, hän päästi miehensä pöytään ja meni itse jatkamaan pelaamista. Luulin olevani piilokamerassa.

Tiedän, että lapsi syntyi keskosena ja heillä on ollut rankkaa. Muuten vanhemmat ovat aivan ihania ja fiksuja ihmisiä. Heidän kanssaan on vain todella hankalaa olla tekemisissä, kun lapsi määrää kaiken. En voi koskaan luottaa, pitääkö sovittu vai ei. Voinko puuttua asiaan? Miten se kannattaisi tehdä?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Kerrot tuttavaperheen viisivuotiaasta pojasta, joka tanssittaa vanhempiaan oman pillinsä mukaan. Kyseessä on tämän ajan tyypillisin kasvatusongelma. Vanhemmat eivät tietenkään tahdo mitään pahaa – päin vastoin, he uskovat toimivansa lapsen parhaaksi, kun peruuttavat tehdyt sopimukset tai keskeyttävät ruokailun ollakseen täysin ja kokonaan poikansa käytössä.

Jos ”Nikon” vanhempien pään sisälle voisi kurkistaa, sieltä löytyisi luultavasti syyllisyyttä ja tukahdutettua raivoa. Aivan kuin vanhemmat pelkäisivät, että poika vahingoittuu tai peräti kuolee, jos hän ei saa kaikessa tahtoaan läpi. Hehän melkein menettivät lapsen, kun tämä syntyi heiveröisenä keskosena. Syyllisyys johtaa hyvittämisen tarpeeseen, hyvittäminen alistumiseen ja alistumisesta seuraa aina raivoa.

Lapsi ei opi sietämään pettymyksiä eikä turhautumista, eikä hän voi kokeilla rajojaan äidin tai isän kanssa, koska niitä siirrellään pojan tahdon mukaan. Riski persoonallisuuden kehityksen ongelmiin kasvaa, kun kaikki aggression ilmaisut ovat kiellettyjä.

Ystäväperheen kasvatuskäytäntöihin kajoaminen on varsin arkaluontoinen kysymys. Lähtisin itse liikkeelle
tosiasioista: kun suunnitellaan seuraavaa yhteistä menoa, kysyisin aivan neutraalisti, että miten sellainen onnistuu, jos Niko sattuukin haluamaan silloin jotakin muuta. Puhut asiasta moittimatta ketään, mutta teet vanhemmat tietoiseksi mielipiteestäsi. Joka tapauksessa koittaa päivä, jolloin Nikon vanhemmat joutuvat tekemisiin kylmien realiteettien kanssa.

Meidän Perhe 7/2012

Kommentoi 
Jari Sinkkonen
Tilaa Meidän Perhe

Näin estät trampoliinivammat

Terveys 10

Ainakin puolet trampoliinionnettomuuksista voidaan välttää. ››

Tarvitseeko lapsi punkkirokotteen?

Terveys 2

4 kysymystä punkkirokotteesta. ››

Stop pissavaivoille

Terveys 1

Lasten pissavaivat ovat yleisiä. Niitä voi ehkäistä helpolla kotikonstilla. ››

10 kysymystä lasten hiuksista

Terveys 11

››

Lapsen ylipainon ehkäisy

Terveys 13

Lihomisen ehkäisy on erittäin tärkeää jo lapsuusiässä. ››